Muut lehdet sunnuntaina 6.2.2000

Aamulehti väittää, että kyllä kansa aina kolme viikkoa kestää

Kummallista, miten kehnoksi kestävyydeltään sitkeä Suomen kansa on muka heittäytynyt: ei jaksaisi sitten millään seurata kahta presidenttiehdokasta kolmen viikon ajan. Ehdokkaat itse jaksoivat.

Monen valtio-oppineen ja muun viisaan ajatukset ovat presidentinvaalien tiimellyksessä kulkeneet vallan outoon, suorastaan takaperoiseen suuntaan. Kun kansalaiset saavat - vasta toista kertaa - suoraan päättää presidentistään ja he ovat valinneet toiselle kierrokselle kaksi kaikki mitat täyttävää ehdokasta, niin nyt pitäisikin vaihtaa vaalitapaa tai ainakin lyhentää kierrosten välistä aikaa.

Vaalitavan sormeilemiseen ei ole mitään syytä, vai voidaanko väittää vaalin kuuden vuoden takaista tulosta epäonnistuneeksi? Tai onko demokratian lakeja jotenkin loukattu tällä kertaa?

Totuus on, että presidentinvaalit ovat herättäneet tavattoman suurta mielenkiintoa äänestävissä kansalaisissa ja se on pelkästään hieno juttu. Jopa sadattuhannet äänestäjät ovat käyneet katsomassa ehdokastaan ''livenä''.

Kun samaiset valtio-oppineet ja muut viisaat tavallisesti otsat rypyssä murehtivat alhaisia äänestysprosentteja, niin nyt sitä ei tarvitse tehdä.

Kahden presidentinvaalikierroksen välillä on kolme viikkoa nimenomaan sen takia, että sillä taataan Suomen kansalaisille mahdollisimman hyvä tilaisuus äänestää ennakkoon sekä kotimaassa että ulkomailla. Silläkin tavalla vahvistetaan kansanvaltaa.

Olisiko parempi, että ennakkoäänestysaikaa lyhennettäisiin sen takia, että jotkut eivät viitsisi seurata ehdokkaiden tv- ja muita esiintymisiä kuin kaksi viikkoa? Lyhentämiseen voidaan mennä sitten, kun äänestys joskus tapahtuu verkossa.

Kolmen viikon mittainen toinen kierros on ollut sellainen ruljanssi ja voimainkoetus Esko Aholle ja Tarja Haloselle, että heidän kestävyyttään voi vain ihailla.

Joka on jaksanut sen sekä psyykkisesti ja fyysisesti ja vielä suurin piirtein huumorintajunsa säilyttäen, kestää kyllä presidenttikauden paineetkin. Kumpikin ehdokas on jaksanut.

Alkuun Ahon ja Halosen lukuisat yhteisesiintymiset asia- ja viihdeohjelmissa, suurissa vaalijuhlissa, lehtien palstoilla, jäähalleissa ja marketeissa maistuivat jo moneen kertaan kuullun levyn pyörittämiseltä.

Viime vaiheessa ehdokkaat myös ''kasvoivat erilleen'' kuten julkkisten avioeroista on tapana sanoa. Se näkyi mm. EU:n Itävaltaa koskevissa päätöksissä

Median kunniaksi on sanottava, että äänestäjän ei totisesti tarvitse ostaa sikaa säkissä - ehdokkaiden mielipiteet sekä presidentin toimivaltaan kuuluvista asioista että monista muista asioista on tarkkaan selvitetty ja tutkittu ja ehdokkaat läpivalaistu.

Jos tämä oli jollekulle liikaa, niin piina ainakin päättyy tänään.

Savon Sanomien mielestä jokainen ääni on ratkaiseva ääni

Vaaleissa nukkumaan jääneillä on joskus tapana perustella valintaansa väitteellä, ettei äänestämällä voi vaikuttaa. Presidentinvaalien toisella kierroksella tämä ei ainakaan pidä paikkaansa.

Juuri varsinaisen vaalipäivän alla julkistetut kolme mielipidetutkimusta osoittavat yhtäpitävästi, että vaalista tulee hyvin tasainen. Jokainen ääni voi teoriassa ratkaista sen, onko Suomen yhdestoista presidentti Esko Aho vai Tarja Halonen.

Kansanvallan kannalta asetelma on ideaalinen. Äänestäjät kokevat, että jokainen heistä voi vaikuttaa. Juuri tällaisissa tilanteissa suora kansanvaali näyttää voimansa. Ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita vaalin lopputuloksesta. Presidentinvaalit ovat varmasti olleet viimeisten viikkojen ajan suosituin keskustelunaihe niin työpaikoilla kuin kodeissakin. Ilmeisesti ehdokkaiden tasaväkisyys nostaa myös äänestysinnon hyväksi.

Useimmilla asioilla on kuitenkin myös kääntöpuoli. Niin tälläkin. Uuteen presidenttiin kohdistuvat odotukset saattavat nousta liian suuriksi. Maaliskuun ensimmäisen päivän jälkeen suomalaisten arki muuttuu hyvin vähän, valitaanpa presidentiksi kumpi tahansa. Ehdokkaat itse ovat selviytyneet pitkästä ja kuluttavasta kampanjasta tyylikkäästi. Samaa ei voi sanoa kaikista heidän kannattajistaan.

Kiihkoilu, parjaaminen, painostaminen ja uhkailu eivät sovi sivistyneeseen poliittiseen toimintaan. Aatteellisuus on jotakin aivan muuta. Aho ja Halonen ovat jaksaneet yllättävän hyvin, vaikka kolmen viimeisen viikon kampanjan on täytynyt olla fyysisesti ja henkisesti raskas.

Jo kuusi vuotta sitten saatiin esimakua siitä, mihin suuntaan presidentinvaalien kampanjointi Suomessakin on menossa. Ehdokkaat ovat esiintyneet televisiossa niin paljon, että katsojat ovat alkaneet väsyä. Presidentti-instituution arvokkuuden kannalta olisi sopiva hetki miettiä, onko ehdokkaiden suostuminen moniin viihdeohjelmiin tulevissa vaaleissa todella välttämätöntä.

Äänestäjät ovat kuitenkin päässeet arvioimaan ehdokkaiden kykyä ja sopivuutta myös presidentin tehtäviin, joista ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaminen on tärkein. Ehdokkaat ovat samaa mieltä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan suurista linjoista, mutta erojakin on.

Halonen esimerkiksi on puolustanut Suomen tapaa liittoutua EU:ssa joustavasti eri jäsenvaltioiden kanssa asiasta riippuen. Aho taas haluaisi Suomen etsivän liittolaisia johdonmukaisemmin muista pienistä maista ja erityisesti kahdesta muusta EU:n pohjoismaisesta jäsenvaltiosta. Painotuseroista huolimatta on käynyt selväksi, että presidentiksi on pyrkimässä kaksi kokenutta ja asiantuntevaa ulkopoliitikkoa.

Kantaa ehdokkaat ovat ottaneet myös sisäpolitiikkaan, vaikka juuri sillä alueella presidentin valtaoikeuksia maaliskuun alussa voimaan tulevassa perustuslaissa on supistettu. Kumpikin on puhunut pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan puolesta, mutta erilaisella painotuksella.

Halosen puheissa päällimmäisenä on ollut suomalaisen yhteiskunnan sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoisuus. Aho taas on kiinnittänyt enemmän huomiota alueelliseen eriarvoisuuteen. Kumpikin on myöntänyt, että näissä asioissa presidentille jää eräänlaisen unilukkarin rooli.

Äänestäjät eivät voi väittää, että he joutuisivat tekemään valintansa silmät ummessa. Tietoa on ollut tarjolla, jos sitä vain on halunnut ottaa vastaan. Lähes 1,5 miljoonaa äänestäjää on jo antanut äänensä. Muilla siihen on mahdollisuus tänään.

Etelä-Suomen Sanomat uskoo, että pakolaispolitiikassa on tapahtumassa pientä parannusta

Presidenttiehdokas, ulkoministeri Tarja Halonen (sd) kertoi taannoin tv-tentissä luottavansa sisäministeri Kari Häkämiehen (kok) kykyyn löytää pakolaiskysymyksen hoitoon nykyistä parempi menettely.

Häkämiehen johtaman työryhmän suositukset ovat nyt nähtävissä. Rohkein ehdotus on, että turvallisista maista tulevien turvapaikanhakijoiden asia käsiteltäisiin kahdessa viikossa. Sen jälkeen edessä olisi maasta lähtö.

Saksa ja Ruotsi käännyttävät asiattomat hakijat suoraan rajalta. Itävallassa operaatio vaatii pari vuorokautta. Miksi Suomi tarvitsee saman asian hoitoon kaksi viikkoa? Suomalaisten viranomaisten työtahti ei liene luonnostaan muita verkkaisempaa. Jos Saksa, Ruotsi ja Itävalta voivat käännyttää pikaisesti, kai se sallitaan Suomellekin.

Uusi esitys tuo toki parannuksen nykyiseen järjettömään menettelyyn. Valitusrulettia pyörittämällä turvapaikanhakija voi elellä teoriassa vaikka koko ikänsä maassa suomalaisten veronmaksajien rahoilla. Albanialainen jalkapallojoukkue on oleskellut maassa jo pian kaksi vuotta. Kuitenkin on täysin selvää, että pojat eivät ole oikeita pakolaisia.

Puolasta virtaa Ruotsin kautta mustalaisia Suomeen. Ruotsista he eivät hae turvapaikkaa. He tietävät, että kotimatka alkaisi heti. Suomessa voi oleskella kuukausitolkulla. Slovakian mustalaisten tulva jouduttiin patoamaan viisumipakolla.

Nopea menettely on kaikkien etujen mukaista. Elintasopakolaisiksi haluavat näkevät, ettei rahoja kannata tuhlata matkalipun ostoon Suomeen. Tänne tulleet eivät joudu elämään pitkään epävarmuudessa. Suomalaisten veronmaksajien rahoja säästyy. Rasismi ei saa lisäsytykkeitä.

Koonnut: TK
6.2.2000

Muut lehdet -sivulle