Vapriikki esittelee keskiajan multimedian
Tampereen museokeskus Vapriikki esittelee näyttelyssään keskiajan multimedian: kirkon. Sen lumo vetää vertoja nykyajan keksinnöille.
Ristin ja Olavin kansaa -näyttely kertoo keskiajan uskosta ja kirkosta Hämeessä ja Satakunnassa. Alttarikaapit, veistokset, messukasukat ja muut esineet ovat esillä koko tämän vuoden.
Näyttelyyn liittyy 300-sivuinen teos Ristin ja Olavin kansaa. Kirja on paitsi näyttelyluettelo myös kansantajuinen johdatus keskiajan Suomeen. Näyttely auttaa ymmärtämään, kuinka huikaiseva kokemus kirkossa käynti on ollut keskiajan ihmiselle. Kirkko oli todellinen multimedia, johon kuului arkkitehtuuria, laulua, musiikkia, sanaa, tekstiilejä, maalauksia ja veistoksia.
Tarjolla oli myös viihteellisiä mutta opettavaisia tarinoita pyhimyksistä, vieläpä kuvien kera. Kirkkoväki sai kuulla tuoreita uutisiakin. Kirkonmiehet välittivät koko Euroopalle esimerkiksi uutisen mongolien hyökkäyksestä Unkariin ja Itä-Eurooppaan. Uutistapahtuma sattui 1200-luvulla.
Kirkolla saattoi tavata ulkomaisia pyhiinvaeltajia, keskiajan turisteja. Muutama suomalainen innostui itsekin lähtemään etelänmatkalle. Uskonpuhdistus uudisti kirkkorakennukset tuoreeseen uskoon. Pyhimykset katosivat kirkkojen kellareihin.
Keskiajan kirkko oli kuvia täynnä
Keskiajalla kirkot olivat täynnä loistavia värejä ja kuvia, kun taas ihmisten oma arkinen ympäristö oli harmaa ja kuvat harvinaisuuksia, dosentti Helena Edgren kirjoittaa näyttelyteoksessa.
Nykyään elämme kuvatulvan keskellä.
- Lähes ainoa paikka, jossa kuvat loistavat poissaolollaan, on moderni kirkko, Edgren huomioi.
Edgrenin mukaan kirkko oli useimmille keskiajan ihmisille ainoa paikka, jossa he joutuivat tekemisiin kuvien kanssa.
- On selvää, että kirkollisilla kuvilla on juuri harvinaisuutensa vuoksi ollut katsojaan voimakas vaikutus, hän arvioi.
Kirkko käytti kuvataidetta hyväkseen.
- Katolinen kirkko on nimittäin aina ollut täysin tietoinen mahdollisuudesta vaikuttaa ihmisiin kuvien välityksellä ja hyödyntänyt tätä mahdollisuutta määrätietoisesti, Edgren muistuttaa.
Kirkko käytti kuvia uskonnollisen opetuksen apuvälineinä. Kirkkoväki siis ymmärsi, mistä kuvat kertoivat.
- Ihmisten omalla äidinkielellä pidetyillä saarnoilla oli jo keskiajalla huomattava sijansa jumalanpalveluselämässä, ja näiden saarnojen aikana papeilla on ollut hyvä mahdollisuus elävöittää sanomaansa seinille maalattujen kuvien avulla eli opettaa ihmisiä lukemaan niitä. Kuvia on voitu selittää myös rippilapsille annetun opetuksen yhteydessä, Edgren kertoo.
Olavi ei elänyt kuin pyhimys
Pyhimykset olivat keskiajan julkkiksia, joiden kuvia saattoi katsella kirkoissa. Suomalaisten suosikkipyhimyksiä olivat norjalainen Olavi ja ruotsalainen Birgitta, jotka olivat monella tavalla toistensa vastakohtia.
Birgitta eli kuin pyhimys. Olavi taas ei ollut eläissään mikään pyhimys vaan julma viikinki. Ehkä katolinen kirkkokin kammosi hänen mainettaan, koska teki Olavista virallisesti pyhimyksen vasta vuonna 1888.
Dosentti Jyrki Knuutila kertoo näyttelyteoksessa, että Olavi Haraldinpoika oli vain 12-vuotias lähtiessään ensimmäiselle viikinkimatkalleen vuonna 1007. Sillä retkellä hänet kastettiin Ranskassa kristityksi. 20-vuotiaana hän palasi Norjaan, kukisti maata hallinneet tanskalaiset ja ruotsalaiset ylimykset ja yhdisti Norjan yhdeksi valtioksi.
Knuutilan mukaan kuningas Olavi oli luonteeltaan kova, kiivas ja väkivaltainen. Norjalaiset ajoivatkin hänet maanpakoon Novgorodiin. Olavi kuoli vuonna 1030 taistelussa Trondheimin lähellä yrittäessään palata valtaan. Kuolinpäivä 29. heinäkuuta on yhä Suomessa Olavin nimipäivä.
Kristinuskoon kääntynyt Olavi oli kirkon marttyyri. Kirkko loi Pyhän Olavin kultin, joka levisi Norjan ulkopuolellekin. Olaville omistetut suomalaiset kirkot ovat osa tätä kulttia. Kultti levisi Satakuntaan ja Hämeeseen noin 200 vuoden aikana 1200-luvun alusta lähtien. Knuutila yhdistää kultin leviämisen ruotsalaisten tuloon Suomeen.
Kultti oli hyvin voimakas Hämeessä ja Satakunnassa. Nimenä Olavi oli suosittu. Olavin uskottiin antavan karja- ja sato-onnen. Siksi hänen kuvaansa kannettiin kylvöjen jälkeen pellon ympäri. Vielä 1800-luvun lopulla kalvolalaiset kieltäytyivät luovuttamasta Pyhän Olavin veistosta Kansallismuseoon, koska he pelkäsivät sato-onnen menetystä.
Tyrvään kirkon palo 1997 nosti esille Olavin kultin jälleensyntymisen luterilaisessa seurakunnassa. Rakennus tunnettiin hakuteoksissa Tyrvään vanhana kirkkona, mutta paikkakuntalaiset puhuivat Pyhän Olavin kirkosta. Pyhimyksen nimen käyttöä oli ruvettu elvyttämään 1970-luvulla. Olaville arvellaan omistetun 16 hämäläistä ja satakuntalaista kirkkoa ja kappelia. Tyrvään kirkko oli yksi niistä.
Birgitalla tehokas pyhimyskampanja
Ruotsin ylhäisöön kuuluneen Birgitan havaittiin olevan pyhimysainesta jo lapsena. Ennen kirkollista uraansa Birgitta teki kuitenkin melkein 30 vuotta kestäneen uran vaimona, kahdeksan lapsen äitinä ja laajan kotitalouden hoitajana, tutkija Päivi Salmesvuori kertoo näyttelyteoksessa.
Leskeksi jäätyään Birgitta ryhtyi kertomaan jumalallisia viestejä ihmiskunnalle. Birgitta asui Ruotsissa 1300-luvun puoliväliin, mutta muutti sitten Roomaan. Sieltä hän teki pyhiinvaellusmatkoja aina Palestiinaan saakka. Kuollessaan vuonna 1373 Birgitalla oli vankka pyhimyksen maine.
Birgitta ei ollut raaka viikinki kuten Olavi vaan oppinut nainen. Hän käytti myös teologian asiantuntijoita apunaan. Tämä tausta auttoi häntä pyhimystiellä.
Birgitan kuoltua hänen jäännöksensä vietiin Ruotsiin Vadstenaan. Luiden kuljetuksen Roomasta organisoi Birgitan tytär Katariina. Salmesvuoren mukaan Katariinaa voi nimittää Birgitan pyhimyskampanjan päälliköksi. Kampanja oli tehokas, sillä Birgitan kultti levisi nopeasti. Pyhimykseksi Birgitta nimitettiin vuonna 1391.
Vuonna 1999 paavi nimitti Birgitan yhdeksi Euroopan suojeluspyhimyksistä. Oppinut pohjoismaalainen nainen on esikuvallinen pyhimys 2000-luvullakin.
STT-MH
14.7.2000
