Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Viikon varrelta - ulkomaat lyhyesti



EU:n parlamentti torjui tiukat geeniehdotukset

Euroopan unionin parlamentti torjui keskiviikkona geenimuunnellun ruoan kasvattamista ja kauppaa koskeneita päätösehdotuksia.

Ympäristökomitean jo hyväksymän ehdotuksen mukaan biotekniikkayritykset olisivat joutuneet vastuuseen tuotteidensa mahdollisista epätoivotuista vaikutuksista. Parlamentti torjui myös ehdotuksen, joka olisi kieltänyt antibiooteille vastustuskykyisten geenien käytön.

Uusia tiukkoja säädöksiä ajaneille Euroopan vihreille tulos oli pettymys. Biotekniikkayritysten edustajat suhtautuivat parlamentin äänestystulokseen varovaisen optimistisesti. Heidän mukaansa ehdotus olisi toteutuessaan haitannut eurooppalaista geenimuuntelun kehittämistä.

Parlamentin keskiviikkoinen päätös tarkoittaa sitä, että asia palaa jäsenvaltioiden ja EU:n komission käsiteltäväksi.

EU:n komission on vuoden 2001 loppuun mennessä tehtävä asiasta uusi esitys, jossa on käsiteltävä myös biotekniikkayritysten vastuuta tuotteistaan.

Maanantaina EU:ssa astui voimaan säännös, jonka mukaan ruoan pakkauksessa on oltava merkintä, mikäli muunnellun aineksen osuus ruoassa ylittää yhden prosentin.


Saksa ja Venäjä vaihtavat sota-aikana varastettua taidetta

Saksa ja Venäjä vaihtavat toisen maailmansodan aikana varastettuja taideaarteita huhtikuun lopulla, ilmoitti Saksan kulttuuriministeriö keskiviikkona.

Vaihdon suorittavat Saksan kulttuuriministeri Michael Naumann ja hänen venäläinen kollegansa Mihail Shvydkoi 28. huhtikuuta.

Venäjälle palautettavien tavaroiden joukossa on esineitä Pietari Suuren kuuluisasta meripihkahuoneesta, joka oli Preussin kuninkaan Friedrich Wilhelmin lahja Pietarille.

Seinäpaneeliensa mukaan nimetty meripihkahuone sijaisi Pietarin kaupungin ulkopuolella Tsarskoje Selon palatsissa. Perääntyvät saksalaissotilaat ryöstivät palatsin toisen maailmansodan aikana.

Vaihdossa Bremenin kaupunki saa grafiikkaa ja vesiväritöitä, joiden tekijöiden joukossa ovat muun muassa Dürer, Ment, Goya ja Toulouse-Lautrec. Taideteokset katosivat bremeniläisestä museosta vuonna 1945.


Putin lupasi rahoitusta Mir-asemalle

Venäjän vt. presidentti Vladimir Putin lupasi keskiviikkona, että Venäjä rahoittaa Mir-avaruusaseman toimintaa ensi vuonnakin ja pitää myös kiinni suunnitelmista osallistua kansainvälisen avaruusaseman (ISS) rakentamiseen.

Mir on ollut avaruudessa 14 vuotta, ja venäläisten oli tarkoitus lopettaa aseman toiminta tänä vuonna. Toiminnan jatkaminen kuitenkin varmistui, kun amerikkalaisen suurliikemiehen MirCorp-yhtiö lupasi sijoittaa asemaan satoja miljoonia markkoja.

Uutistoimisto RIA:n mukaan Putin lupasi, että Mirin toiminnan jatkamiseen varataan rahaa ensi vuoden budjetissa.

Yhdysvallat pelkää aseman saaman lisäajan merkitsevän, että kansainvälisen avaruusaseman rakentaminen viivästyy entisestään. Putin lupasi Kremlissä vierailleille kosmonauteille, että Venäjä aikoo olla mukana myös ISS:n rakentamisessa.

Juri Gagarinin tekemästä ensimmäisestä miehitetystä avaruuslennosta tuli keskiviikkona kuluneeksi tasan 39 vuotta.


Vietnam karsii rajusti byrokratiaa

Puoli miljoonaa valtion virkamiestä saa tämän ja ensi vuoden aikana potkut Vietnamissa. Tarkoituksena on karsia kovalla kädellä liian suureksi paisunutta valtionhallintoa, kertoi keskiviikkona Hanoissa ilmestyvä Vietnam News -lehti.

Valtion henkilöstöviranomaisten laatiman selvityksen mukaan paikallishallinnossa on 17 prosenttia ja keskushallinnossa yli 30 prosenttia liikaa työntekijöitä.

Valtion virkamiesten määrä on kasvanut kommunistisessa Vietnamissa vuosittain keskimäärin viisi prosenttia vuodesta 1994 lähtien. Virkamiehiä on tällä haavaa 3,3 miljoonaa.


Vauvakato koettelee yhä Venäjää

Syntyvyys laskee yhä Venäjällä. Syitä vauvakatoon ovat etupäässä sosiaaliset ongelmat ja heikentynyt usko tulevaisuuteen, mutta taustalla on myös puhtaasti lääketieteellisiä syitä, todettiin Moskovassa tiistaina järjestetyssä suuressa kokouksessa. Kokouksen järjestäjinä olivat Venäjän terveys-, työmarkkina- ja opetusministeriöt.

Venäjällä syntyi 1990-luvulla yli kuusi miljoonaa lasta vähemmän kuin edellisellä vuosikymmenellä. Yhä useammat pariskunnat luopuvat lapsen hankkimisesta, ja raskauksista peräti seitsemän kymmenestä päättyy aborttiin.

Abortit lisäävät sairastumisvaaraa ja hedelmättömyyttä, mikä tekee ongelmasta entistäkin vaikeamman. Synnytyslääkärien mukaan alle 30 prosenttia raskauksista kehittyy täysin normaalisti.

Lapsivuoteeseen kuolee yhä kaksi ja puoli kertaa niin paljon äitejä kuin Euroopassa keskimäärin, 44 sataatuhatta synnytystä kohti. Lasten kuolleisuus on vähentynyt viime vuosina, mutta se on edelleen korkea: tuhannesta vastasyntyneestä kuolee 16.

Lisäksi arvioidaan, että 15-20 prosenttia pariskunnista ei voi saada omaa lasta terveydellisistä syistä. Hedelmällisyyttä vähentävät huumeet, alkoholi ja muut myrkyt sekä nuorten keskuudessa rehottavat sukupuolitaudit.


EU ja Turkki valmistelivat jäsenyysneuvotteluja

EU ja Turkki polkaisivat tiistaina liikkeelle viralliset valmistelevat neuvottelut Turkin EU-jäsenyydestä. Ulkoministeritasolla pidetyssä kokouksessa edustajat vakuuttivat aloittavansa uudet suhteet Turkin ja EU:n välillä.

- Tämä kokous on hyvä askel eteenpäin kohti Turkin lopullista jäsenyyttä EU:ssa, sanoi unionin nykyisen puheenjohtajamaan Portugalin ulkoministeri Jaime Gama.

Turkin ulkoministeri Ismail Cem tähdensi, että Turkin ja EU:n väliset suhteet ovat "takaisin raiteillaan" kolme vuotta kestäneen umpikujakauden jälkeen. EU torjui kolme vuotta sitten Turkin jäsenhakemuksen, mikä suututti Turkin lopullisesti.

Helsingin huippukokouksessa joulukuussa Turkki hyväksyttiin virallisesti hakijaehdokkaaksi.
- Turkille on annettu selvä merkki siitä, että se on matkalla kohti unionin jäsenyyttä ja että menneisyyden virheitä pitää välttää, Cem sanoi.

Turkin jäsenyyden tiellä on lukuisia suuria esteitä - mm. se, miten Turkki kohtelee kurdivähemmistöään ja mitä tapahtuu Turkissa voimassaolevalle kuolemantuomiolle. Gama puolestaan tähdensi, ettei Turkin kanssa käydä vielä jäsenyysneuvotteluja.

Kokouksessa perustettiin kahdeksan työryhmää, jotka selvittelevät, millaisia poliittisia, taloudellisia ja humanitaarisia ehtoja Turkin on täytettävä ennen kuin neuvotteluissa voidaan edetä seuraavalle tasolle.


Yhä useampi välttelee kutsuntoja Venäjällä

Yhä useampi nuori mies välttelee armeijan kutsuntoja Venäjällä ja se aiheuttaa suuria ongelmia asevoimille. Syksyn kutsuntoja vältteli jo 49 000 asepalvelusikäistä, mikä merkitsee 50 prosentin lisäystä viime kevään kutsuntoihin. Tuolloin ei Venäjän sota Tshetsheniassa ollut vielä alkanut.

Kutsunnoista vastaavan osaston johtajan, kenraalieversti Vladislav Putilinin mukaan asepalvelukseen astuvien nuorten määrän vähenemisen lisäksi palvelusikäisten "laatu" on heikentynyt. Nuoret miehet ovat usein sairaita, heillä on rikollinen tausta tai he ovat huumeidenkäyttäjiä.

Putilinin mukaan asevoimat tarvitsee nyt enemmän sotilaita, koska sota Tshetsheniassa on yhä käynnissä ja sotilaita kotiutetaan taisteluista aiempaa nopeammin. Venäjä on lähettänyt Tshetsheniaan noin 100 000 sotilasta.


Pietarissa taas palkkamurha

Pietarissa on surmattu jälleen liikemies. Miliisi epäilee maanantai-iltana sattunutta veritekoa palkkamurhaksi. Tapaus on toinen viikon sisällä.

Tv-tehtaan johtaja ja entinen poliisimies Igor Bamburin, 39, ammuttiin kuoliaaksi, kun hän oli saapumassa vaimonsa kanssa kotiin. Vaimo ei haavoittunut tulituksessa.

Bamburiniin ammuttiin kuusi luotia, joista kolme osui päähän. Ampuja pääsi pakenemaan. Viime viikolla Pietarissa surmattiin tunnettu tekstiilialan yrittäjä Gennadi Ivanov.

Pietarissa on alkuvuoden aikana surmattu 120 ihmistä. Miliisi epäilee, että surmista ainakin 15 olisi palkkamurhia.

Venäjän liikemaailmassa ristiriitojen ratkominen konetuliasein, pommein ja käsikranaatein on yleistä. Valtaosa surmatöistä jää selvittämättä.


Viisi kuoli rikollisjengien sodassa Siperiassa

Viisi azeria sai surmansa ja ainakin viisi haavoittui rikollisjengien välienselvittelyssä Siperiassa sijaitsevassa Irkutskin kaupungissa Venäjällä. Asiasta kertoi uutistoimisto Itar-Tass tiistaina.

Sotilasasuihin pukeutuneet pyssymiehet hyökkäsivät Berlikin kulttuurikeskukseen maanantaina ja alkoivat tulittaa silmittömästi ympärilleen. Määrättyään sisälläolijat makaamaan lattialle, miehet paiskasivat sisään vielä kranaatin.

Itar-Tassin mukaan kyseessä oli azeri- ja tshetsheenirikollisten välienselvittely. Tshetsheenit menettivät aikaisemmin johtajansa vastaavassa yhteenotossa. Poliisi etsii edelleen iskun tekijöitä.

Koonnut: IA
14.4.2000


Ulkomaat -sivulle