Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi

14.4.2000

Kateus kansakunnan voimavarana

Kateus on kansakunnan keskeinen voimavara. Näin voi päätellä niistä keskustelunaiheista, jotka hallitsevat ainakin tiedotusvälineistä päätellen siitä ajankohtaiskeskustelusta, jota kulloinkin käydään.

Etenkin iltapäivälehtiä sopii ostaa, koska niissä esitellään joka päivä joku kaunis ja rohkea, josta riittää ruokatuntikeskustelussa kadehdittavaa.

Ensin ryhdyttiin kadehtimaan niitä yritysjohtajia, jotka saivat palkkansa lisäksi optioita, joiden avulla heitä sitoutettiin tekemään parempaa tulosta yrityksen kurssikehityksen parantamiseksi.

Optiomiljonäärien kadehtimista ei hillinnyt sekään, että optioetu muutettiin palkan lailla verotettavaksi. Kokonaan on myös sivuutettu se, että optiovoitto on yrityksen omistajien johtajille suoma etuus, jonka he myös viime kädessä maksavat. Toisin kuin keskustelusta voisi päätellä, optioiden maksuun ei siis käytetä veronmaksajien rahoja. Niistä sen sijaan maksetaan veroa.

Nyt kun optioedun sai myös presidentti Martti Ahtisaari, joka tosin ei optionsa laukeamiseen mennessä ehdi vaikuttaa Elcoteqin kurssiin sitä eikä tätä, antoi Ahtisaaren optio aiheen mitätöidä sekä hänen toteutuneen että kenties tulevan elämäntyönsä.

Viimeksi tämän teki vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes, joka haistoi tässä oivan paikan julkisuuskynnyksen ylittämiseen.

Suuren kateuden kohteita ovat olleet ne nuoret leijonat, jotka ovat onnistuneet kahmimaan jopa satoja miljoonia perustamalla oikeaan aikaan nk. IT-yhtiöitä ja listaamaan ne pörssiin.

Mitäpä sopisi kadehtia paremmin, kuin Ferrarin ja kymmenen miljoonan omakotitalon ostanutta 35-vuotiasta nörttiä, jonka mitään tuottamattoman yhtiön osakkeita ihmiset ovat omaa tyhmyyttään jonottaneet aamuyöstä alkaen kadulla vain havaitakseen, että jostakin syystä ihmeosakkeen kurssi ei nousekaan vaan laskee.

Uusimpia kateuden kohteita ovat lakkoon menneet paperimiehet, joiden keskiansio on 200 000 markkaa vuodessa ja joista jotkut hankkivat jopa 260 000 markan vuosiansiot. Tätä lakkoa ei yleinen mielipide hyväksy.

Samat vuorineuvokset, jotka ovat korottaneet yritysjohtajien palkkoja kymmeniä, ellei jopa satoja prosentteja, ovat nyt valmiita vastaanottamaan lakon sekä periaatteellisten tekstikysymysten että palkankorotusten vuoksi.

Median suhtautuminen lakkoon on ollut lähes kauttaaltaan kielteinen. Ymmärtämystä paperimiehille ei heru eikä kukaan muista sitä, että optiohuuman aikana varoiteltiin siitä, että yritysjohdon ylitsevuotava kohtelu ei voi olla vaikuttamatta tuleviin palkankorotusvaatimuksiin. Toisaalta paperimiehet eivät liene ajatelleetkaan lakkoilevansa julkisen mielipiteen varassa.

Samalla kun kateus hallitsee yhä enemmän niitä teemoja, jotka kulloinkin nousevat julkiseen keskusteluun, näyttää siltä, että olemme yhä enemmän siirtyneet ahneuden yhteiskuntaan, jossa vain ja ainoastaan oma etu on käyttäytymistä hallitseva tekijä. Paperiliitto mukaan lukien.

Solidaarisuusvakuutuksista huolimatta yhä vähemmän kiinnostaa se, miten oma käyttäytyminen vaikuttaa koko yhteiskunnan työllisyyteen tai kykyyn huolehtia vähäosaisemmista.

TIMO KERVINEN

Niin sanottua arvokeskustelua

Politikkaan kaivataan aika ajoin "arvokeskustelua" ja ellei sitä ole, poliitikkoja syytetään näköalattomuudesta tai arvottomuudesta. Kun kuitenkin yhä useampi keskustelunavaus tulee tavalla tai toisella media toimesta, on valaisevaa tarkastella sitä, mitkä kysymykset media on viime aikoina nostanut arvokeskustelun kohteeksi.

Viimeisimmät kysymykset ovat Esko Ahon Harvard-vapaa, presidentti Martti Ahtisaaren jäsenyys yritysten hallituksissa, pääministeri Paavo Lipposen omaisuusilmoituksen oikeellisuus sekä presidentti Tarja Halosen siviilisääty.

Tämä viime aikojen "arvokeskustelua" kuvaava lista ei ole kunniaksi keskustelun kävijöille. Arvojen kanssa aiheilla on vain vähän tekemistä.

Kun entinen Tasavallan Presidentti Martti Ahtisaari meni mukaan UPM-Kymmenen sekä Elcoteqin hallituksiin, syntyi mediassa "arvokeskustelu" siitä, mikä presidentti Ahtisaarelle on sallittua ja mikä ei.

Keskustelu sai lisävauhtia ensin siitä, että presidentti kääntyi yrityselämän puolueen pyytäen avustusta johtamalleen kansainväliselle järjestölle ja siitä, että Elcoteqin hallituksen jäsenyyteen liittyi optioetu.

Kärkevimmät presidentin menettelyn tuomitsijat ovat vaatineet, että Ahtisaarelta vietäisiin hänen presidenttikaudellaan ansaitsemansa eläke.

Keskustelu siitä, että presidentin eläke-etuuksia leikattaisiin sen vuoksi, että hän virkakautensa jälkeen osallistuu yksityisen osakeyhtiön hallituksen jäsenenä liike-elämään ja ottaa vastaan tuossa yhtiössä hallituksen jäsenille jaettavan optioedun, on mitä halvinta populismia.

Olkootpa presidentti toimikautensa aikana sanonut optioista mitä tahansa, hän ei ole syyllistynyt mihinkään lainvastaisuuteen tai edes moitittavaan menettelyyn ottaessaan vastaan hänelle tarjotun edun.

Asiaa ei muuta muuksi se, että optioetu on tässä tapauksessa 550 000-600 000 markan arvoinen ja etu on syntynyt aikana, jolloin presidentti ei yhtiön hallituksessa istunut.

Kokonaan toinen asia on se, miten presidentti Ahtisaaren menettely vaikuttaa kuvaan, joka kansalaisilla hänestä on. Mikäli Ahtisaaren arvovalta tämän vuoksi laskee, on ongelma Ahtisaaren. Ei politiikan tai kansakunnan.

Toinen täysin keksitty keskustelun aihe on se, että pääministeri Lipponen, joka virkakautensa aluksi antoi ilmoituksen omistuksistaan ja ilmoitti tuolloin omistavansa neljänneksen Viestintä Teema Oy:n osakkeista, ei kuitenkaan tuolloin ilmoittanut erikseen sitä, että tuolla yhtiöllä on lähes 10 miljoonan markan osakesalkku.

Tämä seikka on julkisista rekistereistä jokaisen todettavissa eikä ole mitenkään mahdollista, että valtioneuvoston jäsenet ilmoittaisivat suoranaisen omistuksensa lisäksi sen, mitä ne yhtiöt omistavat, joita ministeri omistaa. Se, että Viestintä Teema Oy omistaa muutamien miljoonien arvosta Nokian osakkeita, ei asiaa muuksi muuta.

Oppositiopopulisti Mauri Pekkarinen (kesk.) ehätti jo vaatimaan, että pääministerin on jäävättävä itsensä Nokiaa koskevissa asioissa.

Kuitenkin pääministerin välillinen osuus Nokiasta on Nokian kokonaisuuteen nähden sellaista luokkaa, ettei mikään mahdollinen valtioneuvoston päätös sen arvoon olennaisesti vaikuta. On jokseenkin todennäköistä, että Nokian pörssiarvoon piskuisen Suomen valtioneuvoston päätökset eivät vaikuta sitä eikä tätä.

Yhdenlaista arvokeskustelua on myös se, että Ilta-Sanomat katsoi aiheelliseksi teettää mielipidemittauksen siitä, hyväksyvätkö suomalaiset presidentti Halosen avoliiton vai ei.

Lehden ilmeiseksi pettymykseksi 71 prosenttia suomalaisista sallii Halosen elää valitsemallaan tavalla, eikä Halosen siis tarvitsekaan mennä naimisiin ainakaan yleisen mielipiteen pakottamana.

"Arvokeskustelu" eli populismi on sikäli herkullista, että myös poliitikoilla on ilmeinen tarve pukea sanomansa populistiseen muotoon saadakseen osakseen ammatissa tuiki tarpeellista julkisuutta.

Tähän populismiin on osallistunut myös valtalehti Helsingin Sanomat, joka on julkaissut pääkirjoituksia sekä Ahon vapaasta, Ahtisaaren optioista että Lipposen sidonnaisuusilmoituksen "vajavaisuudesta".

Nyt tähän populistijoukkoon kuuluu myös Verkkouutiset.

TIMO KERVINEN