Innovaatioraportti arvostelee yksioikoista tehokkuusvaatimusta
Innovaatiot eivät ole yksinomaan teknisiä ja teollisia. Perustellusti voidaan puhua myös sosiaalisista, kulttuurisista ja organisatorisista innovaatioista.
Näin laventaa innovaatiokäsitettä tiistaina Jyväskylän yliopistossa julkistettu tutkimusraportti Innovatiivinen yliopisto? Siinä tarkastellaan suomalaisia yliopistoja ja ammattikorkeakouluja innovatiivisuuden näkökulmasta ja osana kansallista innovaatiojärjestelmää.
Kirjan ovat toimittaneet tutkijat Sanna Honkimäki ja Hannu Jalkanen. Se sisältää 22 tutkimusartikkelia eri kirjoittajilta.
Vaikka raportin otsikko päätyy kysymysmerkkiin, kirjoittajat ovat melko yksituumaisesti sitä mieltä, että suomalaiset yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat innovatiivisia. Yliopistot ovat suuresti muuttuneet 1970-luvun jälkeen, jolloin ne muistuttivat vielä valtion organisaatioita.
Kovinta kritiikkiä raportissa saa yksisilmäinen tehokkuusvaatimus. Tehokkuus ja taloudellisuus ovat hyviä asioita, mutta siinäkin tulee raja vastaan.
Erikoistutkija Jussi Välimaa Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksesta katsoo, että asiat pitää tehdä yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa hyvin ja voimavaroja haaskaamatta. Yliopistojen sisällä on myös kovin erilaisia tieteenaloja. Joillekin tehokkuusajattelu sopii toisia paremmin.
Välimaan mukaan puhe pelkillä tuottavuuden ja talouden termeillä rasittaa. Loppujen lopuksi se ei johda hyvään. Muita kuin talouden termejä on nykyisin vaikea käyttää, vaikka yliopistoissa pitäisi puhua sivistyksestä, totuudesta ja laadusta.
Tunnepuoli jää lapsen asteelle
Ylioppilaiden psykologi Tuula Pahkinen Jyväskylästä on tuohtunut nykyisestä tulostehtailusta. Hänen mukaansa kymmeneen vuoteen kukaan ei ole enää puhunut sivistyksestä tai henkisestä kasvusta. Yliopiston laatua kyllä arvioidaan. Pedagoginen puoli on kutakuinkin kunnossa, mutta yksilöt eivät.
Pahkisen mukaan yksilötasolla yliopistoista löytyy kaksi suuntaa. Yhdestä osasta tulee pudokkaita, jotka kokevat itsensä luusereiksi. Semmoisia tunteita kuin häpeä, syyllisyys, ahdistus ja pelko ei saa olla ilmassa. Tehokkuus on ylin sana. Kaikki uhrataan tehokkuuden alttarille. Pudokkaissa on kuitenkin todellisia valopäitä.
Toinen ryhmä on ns. hyviä opiskelijoita, jotka läpäisevät tutkinnon määräajassa, mieluummin alle optimin. He ovat todella tehokkaita, suorittavat, suorittavat, mutta ovat emotionaalisesti täysiä lapsia. He eivät kestä pettymyksiä, heillä ei ole edes mielikuvia, he eivät lue mitään muuta kuin tenttikirjoja. Jopa humanistit ovat hurahtaneet taloustermeihin. He investoivat nykyisin tunteisiin.
- Mikä on semmoinen yliopisto, jossa pelkkä suoritusminä korostuu? Hyvät hedelmät kypsyvät syksyisin. Tämä on unohtunut tehokkuusajattelussa, Pahkinen muistuttaa.
STT-VT
15.12.2000
