Väitöskirja:
Maallikkotietoa pitäisi hyödyntää julkisten palvelujen kehitystyössä
Vapaaehtoisjärjestöt ja -ryhmät eivät pysty korvaamaan julkisia sosiaali- ja terveyspalveluita, sanoo tutkija Marianne Nylund.
Vapaaehtoissektorista, ns. kolmannesta sektorista, ei
hänen mukaansa ole silti mielekästä puhua pelkästään julkisten
palvelujen täydentäjänä.
Julkiset palvelut ja vapaaehtoistyö toimivat tällä hetkellä hyvin
rinnakkain. Julkinen palvelu edesauttaa toiminnallaan
vapaaehtoistyöhön osallistumista.
Esimerkiksi oma-apuryhmiin
osallistuminen ei Nylundin mukaan sulje pois julkisten tai
yksityisten palvelujen käyttöä.
Julkiset ja vapaaehtoispalvelut eroavat toisistaan erilaisilla
ajattelutavoilla, eri ideologioilla, kertoo Marianne Nylund.
Väitöskirjansa tutkimustulosten mukaan eri vapaaehtoissektorin
toimijat - oma-apuryhmät, vapaaehtoisjärjestöt ja -työntekijät
- ovat varsin erilaisia eli ne eivät edusta mitään yhtenäistä
ilmiötä suomalaisessa yhteiskunnassa.
VTM, Master of Arts in Sociology Marianne Nylundin väitöskirja
Keskinäisen tuen ja vapaaehtoistoiminnan moninaisuus -
tutkimus suomalaisista oma-apuryhmistä ja
vapaaehtoistyöntekijöistä tarkastettiin Helsingin yliopiston
valtiotieteellisessä tiedekunnassa torstaina.
Keskustelu palveluista tarpeen
Marianne Nylund haluaa herätellä keskustelua sosiaali- ja
terveyspalvelujen kehittämisestä. Hänen mielestään ihmisille on
tärkeintä, että heille tarjottu palvelu on laadukasta. Ihmiset
eivät kuitenkaan välttämättä aina tiedä, mikä taho palvelut
heille tuottaa.
Tutkijan mukaan julkisten palvelujen suunnittelussa ja
toteuttamisessa tulisikin hyödyntää nykyistä enemmän
kansalaisten kokemus- ja maallikkotietoa. Hän pitää
vapaaehtoissektorin suurimpana voimana juuri ihmisiä, jotka
haluavat ajaa tärkeiksi katsomiaan asioita.
Vapaaehtoissektorin toiminta perustuu kansalaisten haluun
osallistua asioihin ja auttaa toisia ihmisiä.
Vapaaehtoistyöntekijät haluavat tehdä elämän eri
pulmatilanteita näkyviksi ja tunnetuiksi yhteiskunnassa.
Samalla he kuitenkin haluavat säilyttää itsellään päätösvallan
tekemäänsä vapaaehtoistyöhön.
Vapaaehtoissektori osa yhteisöllisyyttä
Marianne Nylund löytää 1990-luvulla yleistyneiden
oma-apuryhmien taustalta tietynlaista uuden yhteisöllisyyden
hakemista. Hänen mielestään erityisryhmiin kuuluminen on usein
väliaikainen vaihe ihmisten elämissä. Ryhmistä haetaan
pääasiassa joustavuutta, ei sitoutumista.
Erityisryhmästä toiseen saatetaan eri elämänvaiheissa siirtyä,
yhteen ryhmään ei yleensä sitouduta pitkäksi aikaa. Ryhmistä
halutaan juuri vertaistukea, eli tukea saman asian kokeneilta
ihmisiltä.
Tutkimuksen tavoitteena olikin lisäksi kartoittaa, minkälaisia
oma-apuryhmiä Suomessa toimii. Tutkimuksen kyselyyn vastasi
kaikkiaan 173 varsin erilaista oma-apuryhmää. Joukosta löytyy
työttömien yhdistyksiä, omaishoitajien, ylivelkaantuneiden,
yksinhuoltajien ja lapsettomien ryhmiä.
Kyselyyn vastanneet oma-apuryhmät jakautuivat tavoitteiden
perusteella henkilökohtaisiin tavoitteisiin keskittyviin sekä
henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia tavoitteita yhdisteleviin
ryhmiin.
Motiivit kietoutuneet yhteen
Vapaaehtoistyöntekijöiden kyselytutkimus liittyy
pohjoismaiseen vertailevaan tutkimukseen. Yhteisen
tutkimusprojektin esimerkiksi valittiin Punainen Risti, jonka
toiminta eri Pohjoismaissa on varsin samantyyppistä.
Suomesta Nylund valitsi tutkimukseen lisäksi
vapaaehtoistoiminnan keskukset ja työttömien yhdistykset.
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta kyselyyn osallistuivat
lähinnä ystäväpalveluun ja ensiaputoimintaan osallistuvat
vapaaehtoistyöntekijät.
Kyselyyn osallistui kaikkiaan 479
vapaaehtoistyötä tekevää henkilöä.
Kaikilla kyselyyn vastanneilla vapaaehtoistyöntekijöillä
auttamisen syyt olivat sekä yksilöllisiä että epäitsekkäitä.
Monesti yksilölliset ja epäitsekkäät motiivit kietoutuvat toisiinsa
ja yhdistyvät mielekkäästi vapaaehtoistyössä.
Suurin osa, 80 prosenttia, tutkimukseen osallistuneista
vapaaehtoistyötä tekevistä piti tärkeimpänä motiivinaan
muiden ihmisten auttamista. Motivaatiota vapaaehtoistyöhön
löydettiin lisäksi yhdessäolosta, itsensä kehittämisestä ja
uusien taitojen oppimisesta.
Tutkimuksen mukaan oma-apuryhmien toiminnassa korostuu
tasavertaisuus ja ryhmän jäsenten tukeminen.
Vapaaehtoisjärjestöjen työ taas keskittyy toisten ihmisten
auttamiseen.
Usein vapaaehtoistyöhön lähdetään omien tavoitteiden
mukaisesti, eli auttamistyöstä etsitään hyvän mielen lisäksi
myös esimerkiksi helpotusta omaan yksinäisyyteen tai vaihtelua
palkkatyöhön.
STT-MH
18.8.2000
Politiikka -sivulle
|