Intian taloutta uudistetaan

Intia itsenäistyi vuonna 1947. Vuoteen 1991 asti maan talouspolitiikan tavoitteena oli kehittää kotimaista tuotantoa suojaamalla se ulkomaiselta kilpailulta.

Maan valuutta rupia ei ollut vaihtokelpoinen. Ulkomaisten tuotteiden tuontia maahan vaikeutetttiin korkeilla tulleilla ja tuontilisensseillä. Maan taloussuunnittelu oli keskusjohtoista, ja valtio ohjaili yritysten investointeja ja kehitystä lisenssien avulla.

Harjoitetun politiikan taustalla ilmeisesti kummitteli sosialistisen yhteiskuntajärjestyksen ihailu ja pelko joutua entisenä siirtomaana länsimaiden riistämäksi.

Rajoittava ja eristävä talouspolitiikka kuitenkin tukahdutti vuosien ajan maan yrityselämää, ja vuotuinen talouskasvu jäi keskimäärin alle neljän prosentin. Talouden kasvu oli aivan liian hidasta väestön lisääntyessä nopeasti.

Samaan aikaan Aasian ei-kommunistiset valtiot kasvoivat huomattavasti nopeammin. Indonesiassa kasvu oli 6 prosenttia, ja Etelä-Koreassa 9 prosenttia vuodessa.

Esimerkiksi vuonna 1995 Etelä-Korean kansantuote asukasta kohden oli The World Almanacin mukaan 13 000 dollaria, kun Intiassa se oli vain 1500 dollaria.

Jopa kommunistinen Kiina pärjäsi Intiaa paremmin, sillä vuonna 1994 Kiinan kansantuote asukasta kohden oli 2500 dollaria. 50 vuotta sitten nämä molemmat jättiläisvaltiot olivat samalla lähtöviivalla.

Valtion johtama tehoton talous

Intian talouspolitiikan seurauksena oli byrokratian valtaisa kasvu. Yrityksen perustamiseen tarvittiin yli 80 eri lisenssiä. Yrityksiä ei perustettu markkinatilanteen mukaan, vaan valtio päätti mitä tuotetaan, mihin hintaan ja millä rahoituksella.

Yritykset eivät myöskään voineet vapaasti irtisanoa työntekijöitään tai sulkea tuottantolaitoksiaan. Virkamiehille kasautui melkoisesti valtaa, eikä korruptiolta voitu välttyä.

Lisenssijärjestelmä johti tuotannon keskittymiseen eri aloilla muutamien suuryritysten käsiin. Lisenssien hankkiminen oli yrityksille tärkeämpää kuin markkinoiden tarpeiden tyydyttäminen. Yritysten voitot eivät olleet riippuvaisia yritysten tehokkuudesta tai menestyksestä kilpailussa.

Korkeat tullit ja tuontilisenssit suojelivat erityisesti kuluttajamarkkinoilla toimivia yrityksiä ulkomaiselta kilpailulta. Ulkomaiset investoinnit olivat vähäisiä ja niitä valvottiin hyvin tarkasti.

Tehoton julkinen sektori paisui. Vuosina 1986-91 valtionyritysten osuus investoinneista oli 39 prosenttia mutta vain 14 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Vain harvat pääsivät silti nauttimaan suljetun talousjärjestelmän turvallisuudesta, sillä työvoimasta vain 10 prosenttia oli julkisen sektorin tai suurten yritysten palveluksessa.

Köyhyys

Köyhyystilanne on Intiassa hieman parantunut 40 viimeisen vuoden aikana, mutta vain hieman. Osaksi köyhyys selittyy maan nopealla väestönkasvulla, johon talouskehitys ei ole kyennyt vastaamaan.

Maailmanpankin arvion mukaan 328 miljoonaa intialaista elää köyhyysrajan alapuolella (eli heidän tulonsa ovat alle 25 dollaria kuussa). 300-350 miljoonaa ihmistä kärsii puutteellisesta ravinnosta.

Köyhyys on keskittynyt pohjoisiin osavaltioihin ja maaseudulle. 70 prosenttia intialaisista saa toimeentulonsa maataloudesta. Ennen 60-lukua Intiassa yritettiin parantaa maatalouden tuottavuutta tasapuolisemman maanjaon avulla, mutta strategia ei toiminut kovin hyvin.

Suurta nälänhätää ei maassa tosin ole koettu vuoden 1942 jälkeen. Maatalouden tuotanto kasvoi 60-luvulla ns. vihreän vallankumouksen ansiosta, mutta kehitys on silti ollut heikkoa.

Intian lapsikuolleisuus on vähentynyt, ja keskimääräinen elinikä pidentynyt 60 vuoden tietämille, mutta terveydenhoito toimii huonosti ja lukutaitoprosentti on vain 52. BBC:n tietojen mukaan perusterveyden hoidon ulkopuolelle on jäänyt 130 miljoonaa intialaista, ja puhdas juomavesi puuttuu 226 miljoonalta.

Köyhien surkea tilanne ei kuitenkaan ole johtanut yleiseen luokkataisteluun tai yhteiseen poliittiseen toimintaan. Tämä voi johtua siitä, että maa on ensi sijaisesti jakautunut etnisiin ja uskonnollisiin ryhmiin sekä kastilaitoksen mukaan.

Uudistusten ensimmäinen vaihe

Pääministeri Rajiv Gandhi yritti käynnistää talousuudistuksia jo 1986, mutta epäonnistui ja joutui eroamaan vuonna 1989 syytettynä kyvyttömyydestä ja korruptiosta.

Vuonna 1991 maan lopulta ajautui talouskriisiin, valuuttavaranto tyhjeni ja maa menetti kansainvälisen luottokelpoisuutensa. Talousuudistusten ensimmäistä vaihetta alettiin toteuttaa pääministeri Narasimha Raon ja talousministeri Manmohan Singhin johdolla.

Yrityksen perustamiseen tarvittavien lisenssien määrä vähennettiin alle viiteen. Yritykset saivat lisää päätäntävaltaa omiin asioihinsa, ja tulleja laskettiin reilusti.

Suoria ulkomaisia investointeja alettiin suosia, ja ne kasvoivat 80-luvun vuotuisesta 100 miljoonasta dollarista 2 miljardiin dollariin vuosina 1995-96. Yliarvostettu rupia devalvoitiin, ja siitä tehtiin vaihtokelpoinen vuonna 1993. Pääomamarkkinoiden vapautta lisättiin ja verotusjärjestelmää uudistettiin.

Seuraukset olivat myönteisiä. Maan bruttukonsantuote kasvoi vuosina 1991-92 vain 0,8 %, mutta uudistusten alkaessa vaikuttaa kasvu kiihtyi seuraavina vuosina 5 prosenttiin ja nyt se on 6 prosentin tuntumassa.

Viennin reaalinen kasvu oli vuosina 1985-90 keskimäärin 8,6 % vuodessa, kun vuosina 1994-96 päästiin jo 15,6 prosenttiin lukuihin. Vuoden 1997 budjetissa korkeimmat tuloverot laskettiin 30 prosenttiin.

Uudistuspolitiikasta ei ole luovuttu, vaikka 90-luvun puolivälissä suuret korruptioskandaalit seurasivat toistaan ja vuodesta 1996 lähtien maassa on jo ollut kuusi hallitusta.

Intia on miljardin ihmisen valtio ja sen kuluttajamarkkinoilla on melkoinen kasvupotentiaali. Keskiluokkaan kuuluvia ihmisiä arvioidaan maassa olevan 200-250 miljoonaa. Voimakkainta kehitys on telesektorilla ja ohjelmistotuotannossa, ja kasvualoja ovat myös energiatuotanto ja liikenne.

Uudistusten toinen vaihe vaikeampi

Viime lokakuussa BJP:n (Bharitiya Janata Party) johtama liittoutuma voitti vaalit ja pääministeriksi valittiin uudelleen Atal Behari Vajpayee.

Hallituksen tavoitteena on 7-8 prosentin talouskasvu ja ulkomaisten suorien investointien kasvattaminen 3 miljardista 10 miljardiin dollariin vuodessa. Viennin kasvutavoite on 11,3 prosenttia.

Talousuudistuksissa hallitus aikoo aloittaa toisen vaiheen. Intiassa seurataan tällä hetkellä erityisesti hallituksen pyrkimyksiä avata vakuutusala yksityisille ja ulkomaisille sijoittajille.

Uudistusten jatkaminen voi kuitenkin olla vaikeampaa kuin tähän asti. Talouslehti The Economistin haastattelemien intialaisten asiantuntijoiden mielestä uudistusten ensimmäisessä vaiheessa lisenssipolitiikan purkaminen ja tullien alentaminen oli helppoa, mutta nyt tarvitaan hallinnollisia uudistuksia ja ajattelutapojen muutosta sekä julkisella että yksityisella sektorilla.

Hallituksella on paljon tehtävää. Valtionyhtiöitä kuten esimerkiksi pankkeja ja vakuutuslaitoksia pitäisi yksityistää, ja uudistuksia tarvitaan myös työmarkkinoilla, maataloudessa ja valtion taloudessa.

BBC:n arvion mukaan yksityistämisen esteet ovat lähinnä poliittisia. Virkamiehet vastustavat valtansa supistamista, ja jotkut intialaiset pelkäävät vapaiden markkinoiden uhraavan maan perinteiset arvot kaupallisuuden alttarille. Lisäksi ulkomaisiin investointeihin suhtaudutaan varsin kahtalaisesti.

Economistin mukaan valtion ja osavaltioiden budjettialijäämät tulevat olemaan peräti 9 % bruttokansantuotteesta tällä budjettikaudella, joka päättyy maaliskuun lopussa.

Alijäämät on kyetty toistaiseksi rahoittamaan nopean talouskasvun ansiosta, mutta reaalikorot ovat kohonneet korkealla. Korkeat korot puolestaan pitävät yksityiset investoinnit alhaisina.

Intian valtio ja osavaltiot ovat Economistin mukaan pääosin tuhlanneet lainarahansa. Byrokraattien palkkoja on nostettu, mutta byrokratiaa ei ole karsittu.

Lisäksi osavaltiot tarjoavat maanviljelijöille erilaisia palvelujaan kuten esimerkiksi sähköä puoli-ilmaiseksi. Kohdentamattomien tukien osuus bruttokansantuotteesta on noin 10 prosenttia.

Osavaltioiden rahat uppoavat palkkoihin, tukiin ja lainojen korkoihin, eikä infrastruktuuria, terveydenhuoltoa ja koulutusta varten jää tarpeeksi rahaa.

Puolesta ja vastaan

Pääministeri Atal Behari Vajpayee on maltillinen liberaali, joka on pitänyt etäisyyttä hindulaisiin ääriryhmiin. Näillä ääriryhmillä on syytetty olevan yhteyksiä pääministerin puolueeseen BJP:hen. BJP:tä syytettiin viime ja toissavuonna myös korruptiosta.

Syksyn vaaleissa BJP:n johtama Kansallinen Demokraattinen Liitto (National Democratic Alliance) kuitenkin voitti turvallisen enemmistön parlamentissa.

Hallitus saattaa pysyä vallassa edeltäjiään kauemmin. Parin viime vuoden taantuma on ohi, vienti kasvaa ja inflaatio on pysynyt kurissa. Osakemarkkinoilla lyödään uusia ennätyksiä.

Sijoittajat ovat olleet tyytyväisiä uuteen hallitukseen, ja Moody's on nostanut Intian kansainvälistä luottoluokitusta. Aasian Kehityspankki arvioi viime syyskussa Intian talouden kasvavan 7 prosenttia tänä vuonna, jos hallitus onnistuu jatkamaan talousuudistuksia.

Mutta kaikki eivät ole samaa mieltä uudistusten tarpeellisuudesta. Joulukuun 11. päivä kommunistiset ja vasemmistolaiset ammattiliitot järjestivät kymmenien tuhansien työtekijöiden yhden päivän työnseisauksen.

Sillä vastustettiin hallituksen suunnitelmia yksityistää valtionyrityksiä ja jatkaa markkinoiden vapauttamista vakuutusalalla. Monin paikoin kaupat, koulut ja pankit olivat kiinni ja julkinen liikenne pysähdyksissä.

Joulukuun 16. päivänä 200 000 vakuutusyhtiöiden työntekijää järjesti lakon vastalauseeksi hallituksen ehdotukselle antaa ulkomaalaisille yrityksille ja sijoittajille mahdollisuus hankkia yhteensä 40 prosentin vähemmistöosakkuus yksityisistä vakuutusyhtiöstä.

Äärioikeistolaiset politiikot raivosivat, että ulkomaalaisten ei saa antaa puuttua Intian asioihin. Vasemmistolaiset puolestaan julistivat, että ulkomaalaiset tuhoavat kotimaiset yritykset ja yksityistäminen vie työpaikat.

Tammikuun 18. päivänä hallitus joutui antamaan maan 11 tärkeinta satamaa armeijan hoitoon, kun satamatyöntekijöiden lakko pysäytti satamien tavaraliikenteen. Tuhannet työntekijät vaativat parempia palkkoja ja asumistukea.

Samaan aikaan Uttar Pradeshin osavaltiossa kymmenet tuhannet sähköalan työntekijät lakkoilevat hallituksen uudistus- ja yksityistämispolitiikkaa vastaan. Kymmenet miljoonat ihmiset ovat jääneet ilman sähköä Uttar Pradeshissa, ja lakkoilu uhkasi levitä muihin osavaltioihin.

HEIKKI JANTUNEN
28.1.2000

Talous -sivulle