Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Viikon varrelta - ulkomaisia talousuutisia lyhyesti



Baltian mailla heikko talousvuosi

Viime vuosi oli Baltian maiden talouksille melko synkkä. Viron osalta muutos parempaan näytti tapahtuvan aivan vuoden lopulla. Sen sijaan Latviassa ja Liettuassa ovat talouden tunnusluvut edelleen laskusuunnassa.

Latviassa on erityisesti julkinen sektori tilanteessa, jossa sen menoja ei enää voida kasvattaa. Maan kokonaistuotanto kasvoi viime vuonna puolen prosentin verran.

Samanaikaisesti kuitenkin valtionvelka kohosi 12,9 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Vastaavasti ulkomainen velka on 9,3 prosenttia kotimaisesta kokonaistuotannosta.

Viime vuoden inflaatio jäi Latviassa 2,4 prosenttiin. Tänä vuonna sen uskotaan nousevan kolmeen prosenttiin.

Tuottajahinnat ovat Latviassa pudonneet viime vuonna runsaalla prosentilla. Rajuinta pudotus on ollut metalliteollisuudessa (15 %) ja kaivannaisteollisuudessa (8,8 %).

Liettuan osalta pahimpiin murheisiin kuuluu ulkomaankaupan supistuminen. Maan vienti on yhdentoista kuukauden aikana vähentynyt peräti 19 prosenttia. Samanaikaisesti on myös tuonti pudonnut 16 prosenttia.

Väheneminen johtuu edelleen aallonpohjassa olevasta Venäjän-kaupasta. Vienti Venäjälle väheni peräti 58,2 prosenttia ja tuontikin yli 20 prosenttia.


Coca-Cola irtisanoo 6000

Maailman suurin virvoitusjuomavalmistaja Coca-Cola Co. irtisanoo 6000 työntekijäänsä. Kyseessä on yhtiön kaikkien aikojen suurin irtisanominen. Kaikkiaan 20 prosenttia yhtiön 29 000 työntekijästä saa lähteä.

Atlantassa sijaitsevasta päämajasta vähennetään 2 500 henkeä, muualla Yhdysvalloista 800 työntekijää saa lähteä ja ulkomailla sijaitsevissa toimipisteissä leikataan työvoimaa 2 700 hengellä.

Coca-Cola on harkinnut irtisanomisia jo jonkin aikaa, sillä yhtiön myynti on ollut viime aikoina vaikeuksissa. Julkisuudessa oli ennakoitu, että yhtiö vähentäisi työvoimaansa noin parillatuhannella hengellä.

Leikkaukset säästävät Coca-Colalle noin 300 miljoonaa dollaria (1,7 miljardia markkaa).


Euroalueen inflaatio kiihtyi joulukuussa

Kuluttajahintojen vuosittainen nousuvauhti kiihtyi joulukuussa sekä euroalueella että koko Euroopan unionissa. EU:n tilastotoimiston Eurostatin mukaan hinnat kohosivat edellisen vuoden joulukuusta 1,7 prosenttia.

Marraskuun tarkistettu inflaatioprosentti oli euroalueella 1,5 ja koko unionissa 1,4. Suomessa inflaatio laukkasi Eurostatin laskujen mukaan joulukuussa 2,2 prosentin vuosivauhdilla, nopeammin kuin euro- tai unionimaissa keskimäärin.

Huonoin inflaatiotilanne oli Irlannissa, jossa hinnat nousivat 3,9 prosenttia edellisen vuoden joulukuusta. Yhteisvaluuttamaista parhain tilanne taas oli Ranskassa ja Saksassa, joissa hinnat kohosivat 1,4 prosenttia.

Koko unionin alueella hinnat nousivat vähiten talousliitto Emuun kuulumattomissa Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa, 1,2 prosenttia.


Japanilaiset siruyhtiöt investoivat rajusti

Japanilaiset puolijohdejätit, kuten NEC ja Toshiba, aikovat kasvattaa investointejaan jopa 30 prosenttia laajentaakseen kehittyneiden sirujen tuotantoa. Yhtiöt yrittävät vastata erityisesti LSI-piirien kiihtyvään kysyntään.

LSI-piirit yhdistävät mikroprosessoriyksikön, muistin ja muita siruja esimerkiksi Internetillä varustetuissa telekommunikaatiolaitteissa.

NEC:n mukaan juuri LSI-piireistä on tullut puolijohdetuotannon kulmakivi. Yhtiö ennustaa puolijohdeliikevaihtonsa kasvavan 50 prosenttia huhtikuussa alkavana tilivuonna kuluvaan vuoteen verrattuna.


Dell ohitti Compaqin Yhdysvaltojen markkinoilla

Dell Computer ohitti viime vuonna Compaqin yhtiöiden kotimarkkinoilla, vaikka Compaq pysyikin maailman markkinajohtajana. Dell myi tutkimusyhtiö Dataquestin laskujen mukaan Yhdysvalloissa yli 7 miljoonaa mikrotietokonetta, mikä vastaa 16 prosentin markkinaosuutta.

Toinen tutkimusyhtiö International Data vahvistaa Dellin ottaneen johtopaikan Yhdysvalloissa. Compaq sai viime vuonna kaupaksi yli 6,8 miljoonaa tietokonetta, ja sen markkinaosuus laski 15,7 prosenttiin edellisen vuoden 16,1 prosentista.

Yhdysvaltojen tietokonemarkkinoiden kolmonen on Gateway 9,1 prosentin markkinaosuudella. Muita suuria tietokonemerkkejä ovat Hewlett-Packard, IBM ja Apple. Eniten markkinaosuuttaan menettivät viime vuonna IBM ja NEC.

Koko maailman tietokonekaupasta tutkimusyhtiöt ovat hieman eri mieltä. Dataquestin mukaan PC-toimitukset kasvoivat 21,7 prosenttia 113,5 miljoonaan koneeseen, kun International Datan mukaan myynnin kasvu oli 23,3 prosenttia ja myynti 112,7 miljoonaa tietokonetta.

Koonnut: IA
28.1.2000


Talous-sivulle