Kansalaisten auttamishalu kasvaa
Kehitysyhteistyöhön käytetyt valtion varat lamavuosien tasolla
Suomen kehitysyhteistyöhön käyttämät varat ovat selkeästi alhaisempia kuin muissa Pohjoismaissa. Suomi on myös kaukana YK:n asettamasta tavoitteesta, jonka mukaan kehitysyhteistyömarkkojen osuus BKT:stä tulisi olla vähintään 0,7 prosenttia.Kansalaiset ja järjestöt haluavat lisätä kehitysyhteistyövaroja, mutta poliittista tahtoa asiaan ei löydy riittävästi. Valtio on budjetoinut kehitysyhteistyöhön ensi vuodeksi noin 2 650 miljoonaa markkaa. Määrärahojen osuus BKT:stä on 0,34 prosenttia.
- Kehitysyhteistyövaroja ajettiin alas 1990-luvun alussa vedoten lamaan. Nyt lama on ohi, mutta luvut ovat yhä alhaalla, sanoo linjanjohtaja Christian Sundgren ulkoministeriöstä.
Hänen mukaansa YK:n 0,7 prosentin tavoite sovittiin jo 70-luvun alussa. Nykyään tavoite on yhä tärkeämpi, kun mukaan kehitysyhteistyöhön ovat tulleet myös muun muassa ympäristöasiat ja naisten asemaan liittyvät asiat.
- Mielestäni tavoite pitäisi nostaa yhteen prosenttiin BKT:stä. Suomi on todella jälkijunassa kehityksestä, Sundgren väittää.
- Mielipidekyselyiden mukaan suomalaiset tukevat kehitysyhteistyövarojen lisäämistä, mutta poliittista tahtoa puuttuu, Sundgren lisää.
Hänen mukaansa alhaista linjaa ajaa valtiovarainministeriö, vaikka hallituksen tavoite on ollut nostaa määrärahoja.
- Suomen osuus kehitysyhteistyömäärärahoista on selvästi OECD:n keskiarvon yläpuolella. Tämän hallituskauden aikana kehitysyhteistyöhön on jo osoitettu lisärahoitusta, vastaa budjettipäällikkö Timo Viherkenttä valtiovarainministeriöstä.
OECD-maiden bruttokansantulo-osuuksien keskiarvo on 0,39 prosenttia. Esimerkiksi Tanskan osuus oli vuonna 1999 yksi prosentti BKT:stä.
Järjestöjen kiinnostus kasvaa
Kepan kenttäpäällikön Sirpa Mallean mielestä tilanne on nurinkurinen:
- Samalla, kun valtio pienentää määrärahoja, kasvaa kansalaisten ja järjestöjen kiinnostus kehitysyhteistyötä kohtaan.
Kehitysyhteistyöprojektit ovat yhä useammin pitkiä hankkeita, joista käytetään nimitystä kumppanuusprojektit, joissa suomalaiset järjestöt ovat yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa.
- Kepalla on projekteja, jossa on mukana muun muassa eteläafrikkalaisia ja aasialaisia järjestöjä. Projekteissa pyritään siihen, että me emme mene opettamaan, vaan lähdemme siitä, että molemmilla osapuolilla on opittavaa, kenttäpäällikkö Sirpa Mallea kertoo.
Hänen mukaansa projektien luonne on muuttunut niin, että isoja rakennusprojekteja on hyvin vähän.
- Koulutusta tuetaan enemmän kuin aikaisemmin, samoin eri kehitysmaiden välistä yhteistyötä.
Mallean mukaan projektien etenemistä seurataan Kepassa kaikkien jäsenjärjestöjen kanssa vähintään kerran vuodessa. Kerran kolmessa vuodessa Kepa palkkaa ulkopuolisen arvioijan seuraamaan projektien etenemistä.
Kepa on yli 200 kansalaisjärjestön kattojärjestö, jonka järjestöillä on toimintaa kymmenessä kehitysmaassa. Sen rahoituksesta 90 prosenttia tulee ulkoministeriön kautta. Järjestöille annettu kehitysavun määrä on tällä hetkellä noin 11 prosenttia koko kehitysavusta.
Kun Kepa perustettiin vuonna 1985, jäsenjärjestöjä oli 56. Niiden määrä on kasvanut lähes nelinkertaiseksi vuoteen 2000 mennessä.
- Kepan alaisuudessa on hyvin monentyyppisiä järjestöjä. Siihen kuuluu muun muassa kristillisiä järjestöjä, ympäristöjärjestöjä ja ammatillisia järjestöjä, Kepan tiedottaja Sini Kuvaja kertoo.
Köyhien itse järjestäydyttävä
- Jos köyhät eivät järjestäydy yhteiskunnallisesti ja omaehtoisesti, heidän asemansa ei tule merkittävästi paranemaan. Järjestäytymiseen kuuluvat omat puolueet, osuuskunnat, osuuspankit ja ay-liikkeet, tutkija Marko Ulvila sanoo.
Hänen mukaansa tällä hetkellä varsin hyvin rahoitetut kehitysyhteistyöjärjestöt tekevät kehitysmaissa sosiaalityötä, joka ei välttämättä johda pitkiin ja pysyviin tuloksiin.
Ulvila on tutkijana mukana Tampereen yliopiston hallintotieteen laitoksen Kansalaisjärjestöt kehityksessä -kenttätutkimushankkeessa. Se on Suomen Akatemian rahoittama hanke, joka alkoi vuoden 1998 alussa ja päättyy tämän vuoden lopussa. Projektissa on mukana kahdeksan tutkijaa, joista kolme on Bangladeshista, kaksi Nepalista ja kolme Suomesta.
Tutkimushankkeen vetäjän Juha Vartolan mukaan kansalaisjärjestöjen edustajilta puuttuu usein johtamis- ja organisointikykyjä, joita tarvitaan, kun työskennellään paikallisten viranomaisten kanssa.
Järjestöjen edustajat ovat voimattomia toimimaan paikallisen hallinnon kanssa. Heiltä vaaditaan mitä erilaisimpia ylimääräisiä maksuja ja lupia, Vartola kertoo.
- Monissa Afrikan maissa 40 prosenttia kansantuotteesta häviää korruptioon. Vastaavanlainen tilanne on myös muissa kehitysmaissa. Esimerkiksi Nepalissa poliisi ei pysty palkallaan elättämään perhettään. Siksi maan tapana on maksaa poliisille, jos haluaa poliisin toimivan.
STT-IA
29.9.2000
