Ympäristökiistoihin ajaudutaan, kun liian moni on oikeassa
Metsäkeskustelua vaivaa kollektiivinen ohipuhuminen: yksi puhuu puista, toinen sellusta, kolmas retkeilystä. Näkemykset eivät kohtaa toisiaan, ja tuloksena on jälleen otsikoihin päätyvä ympäristökiista.Ympäristökiistoja väitöskirjassaan tutkinut sosiologi Kimmo Saaristo ei lähde määrittelemään, kuka osapuolista on oikeassa ja kuka väärässä. Hänen mielestään kyse on pikemminkin siitä, että liian moni on oikeassa.
- Monilla on perusteltu syy sanoa, että nimenomaan he ovat oikeassa, sanoo Saaristo. Asiantuntijoita on useita yhden auktoriteetin sijasta.
Asiantuntija-käsite on saanut viime vuosina uutta sisältöä. Tämä näkyy Saariston mukaan erityisen hyvin ympäristökysymyksissä.
Saaristo puhuu asiantuntijuuden monimuotoistumisesta. Asiantuntija ei ole enää pelkästään se, jolla on jokin oppiarvo, asema tai ammatti, vaan näiden rinnalle on noussut vasta-asiantuntijoita ja käytännön toiminnan asiantuntijoita.
Vasta-asiantuntijan toinen näkökulma
Vasta-asiantuntijat ovat nousseet useimmiten ympäristöliikkeen piiristä. Sieltä on tuotu esille toisenlaisia tulkintoja.
Saaristo kuitenkin korostaa, että vasta-asiantuntijan rooli riippuu asiayhteydestä. Natura-kiistassa maanomistajien etujärjestö MTK on vasta-asiantuntijan asemassa, kun taas ympäristöliikkeet ovat ympäristöhallinnon kanssa samoilla linjoilla. Radikaali eläinsuojeluliike on kenties vanhan ympäristöliikkeen vasta-asiantuntija.
Maallikoina pidetyillä on toisenlaista, käytännön tuomaa kokemusta, joka antaa voimaa esimerkiksi tieteellisen tiedon epäilylle.
Esimerkiksi Natura-maita omistavat maanviljelijät ovat Saariston tulkinnan mukaan asiantuntijoita omien maittensa suhteen, koska heillä on ehkä useiden sukupolvien mittaan kertynyttä tietoa niistä.
Niin asiantuntijat kuin vasta-asiantuntijat tarvitsevat areenakseen mediajulkisuutta, Saaristo korostaa. Kuulijalle, katsojalle tai lukijalle jää valinta siitä, kuka tuntuu luotettavimmalta asiantuntijalta.
Kohti avointa asiantuntijuutta
Saaristo tuo perjantaina Helsingin yliopistossa tarkastetussa väitöskirjassaan esille käsitteen avoimesta asiantuntijuudesta. Kun asiantuntijat ja vasta-asiantuntijat kamppailevat tietyn kentän hallinnasta, avoin asiantuntijuus syntyy yksilöiden vuorovaikutuksessa.
- Olennaista on irtaantua hierarkisesta tavasta ajatella asiantuntijuutta. Esimerkiksi pelkkä tieteellinen tieto ei riitä, vaan kokemuksen tai vaikkapa perinteen kautta saatu tieto on tärkeässä osassa, Saaristo korostaa.
Perinteinen työryhmätyöskentely voi täyttää avoimen asiantuntijuuden kriteerit, mutta Saariston mukaan on oltava tarkkana siinä, ettei työtä tehdä esimerkiksi kokoonkutsujan ehdoilla. Vuorovaikutuksen täytyy olla aitoa.
Naturasta järjestetty kuuleminen on hänen mukaansa esimerkki yksipuolisesta kommunikaatiosta, koska toisenlainen tieto ei saanut niissä kunnolla tilaa.
Mutta kuinka puheoikeus taataan niille, jotka eivät halua tai
jaksa puhua? Valmiita vastauksia ei Saaristolla ole.
- Miten keskusteluyhteys luodaan niihin, jotka eivät siihen
halua ryhtyä? Ketään ei voi pakottaa kommunikoimaan,
Saaristo huomauttaa.
STT-IA
29.9.2000
