Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







D-vitamiinin vaje lisää eturauhassyövän riskiä



D-vitamiinin puute lisää selvästi eturauhassyövän riskiä ja nopeuttaa syövän etenemistä. Matala D-vitamiinitaso nostaa erityisesti nuorempien, alle 50-vuotiaiden miesten riskiä sairastua eturauhassyöpään.


Tällaisiin tuloksiin päätyy Tampereen yliopiston lääketieteen laitoksessa valmistunut epidemiologinen tutkimus. Siihen osallistui 19 000 iältään 40-58 -vuotiasta miestä. Se on pitkäaikainen seurantatutkimus, jota on tehty 13 vuotta.

Tutkimus on osa professori Pentti Tuohimaan tutkimushanketta, jossa selvitetään D-vitamiinin vaikutuksia solujen erilaistumiseen ja uusiutumiseen.

Tärkein D-vitamiinin lähde on auringon säteily. Ihmisen D-vitamiinitaso putoaa pimeinä vuodenaikoina.

Tamperelaistutkimuksen tulokset on julkaistu amerikkalaisessa syöpäepidemiologisessa lehdessä Cancer Causes and Control. Ryhmä on esitellyt tuloksia viime viikkoina myös alan ammattitilaisuuksista Suomessa.


Vaje pahenee talviaikoina

Tutkimukseen osallistuneista miehistä yli puolet poti D-vitamiinin vajausta talviaikana.

Tulokset osoittivat, että noin puolella miehistä on 1,8 -kertainen riski sairastua D-vitamiinin vajauksesta aiheutuvaan eturauhassyöpään.

Miehillä, jotka olivat tutkimuksen alussa 40-51 -vuotiaita, matala D-vitamiinipitoisuus merkitsi lähes 3,5 -kertaista eturauhassyövän riskiä. Lisäksi syöpä oli aggressiivisempi ja matala D-vitamiinipitoisuus aiheutti 6,3 -kertaisen riskin syövän leviämiseen.

Vastaavasti korkean D-vitamiinipitoisuuden todettiin hidastavan syövän kehittymistä.

Tuohimaan mukaan D-vitamiini estää solujen jakautumista ja on siksi myös mahdollinen syövän hoitomuoto.

Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää erityisesti eturauhassyövän ennaltaehkäisyssä, mutta myös uusien hoitomuotojen kehittämisessä.


Pimeys vie D-vitamiinin

Tuohimaan mukaan ihmisen tarvitsemasta D-vitamiinista kaksi kolmasosaa on peräisin auringosta ja yksi kolmannes ravinnosta. D-vitamiini ei ole varsinaisesti vitamiini vaan hormoni, jota ihminen itse tuottaa.

Suomessa ihmisten keskimääräinen D-vitamiinitaso putoaa talvella selvästi alle tason, joka luokitellaan D-vitamiinin puutteeksi. Aurinkoisena kesänä taso vastaavasti ylittyy.

Tuohimaa korostaa, että auringon UV-säteilyn merkitys on korvaamaton. Ravintoperäisesti vajausta ei pysty korjaamaan. Kesällä kannattaa tankata D-vitamiinia oleskelemalla auringossa, mutta ihon palamista on vältettävä.

Talvisista etelänmatkoista ei ole D-vitamiinin saannin kannalta ratkaisevaa hyötyä, sillä vaikutus on tilapäinen. Ravinnosta saatava D-vitamiini tulee lähinnä kalasta ja maidosta.

STT-IA
3.11.2000


Ajassa -sivulle