Claes Anderssonilta kirja politiikan kulissien tapahtumista
Poliitikotkin ovat vain ihmisiä. He suuttuvat, haukkuvat toisiaan ja leppyvät, jos ovat leppyäkseen. Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja ja entinen kulttuuriministeri Claes Andersson tuo värikkäästi esiin politiikan inhimillisiä ilmiöitä tuoreessa muistelmakirjassaan Mina tolv politiska år (Kaksitoista poliittista vuottani).
Andersson kuvailee kollegojaan suhteellisen avoimesti. Samalla hän kertoo myös omista inhimillisistä piirteistään. Hyvä esimerkki on vuoden 1997 budjettiriihestä, kun hän joutui napit vastakkain valtiovarainministeri Sauli Niinistön (kok.) kanssa opintotukiasiassa. Hän kertoo olevansa yleensä hyvin rauhallinen, mutta tuolloin pinna petti.
- Minä kirosin, kutsuin Niinistöä kaikkein pahimmilla lisänimillä ja jollei välissämme olisi ollut pöytää, olisin rynnännyt päälle ja tarrannut valtiovarainministeriä kurkusta, hän kuvailee.
Purkausta kesti 10-15 minuuttia. Paikalla olleet ministerit ja virkamiehet katselivat vaivautuneina lattiaan. Mutta mitä teki Niinistö? Hän katseli, hymyili, kohautti olkapäitään ja sanoi:
- Taitaa olla tauon paikka.
Käytävällä Niinistö kehui Andersson avustajalle, että sinun ministerisi ei ole mitenkään hassumpi näyttelijä. Jälkeenpäin Andersson katui syvästi primitiivireaktiotaan.
Lipponen pyysi anteeksi
Anderssonilla oli ministerikautenaan välikohtaus myös pääministeri Paavo Lipposen (sd.) kanssa. Suomalaisen nuorison tilasta oli valmistunut laaja selvitys, ja sitä piti käsitellä hallituksen iltakoulussa. Juuri ennen kuin Anderssonin oli määrä kertoa selvityksestä, Lipponen huusi, että hallitus ei käsittele kehnoja tutkimuksia.
Andersson loukkaantui syvästi, sillä Lipponen ei ollut edes lukenut selvitystä. Illalla Lipponen kuitenkin soitti Anderssonille kotiin ja pyysi anteeksi käytöstään.
- Se lohdutti hieman mutta ei tarpeeksi.
Tämä oli niitä harvoja kertoja, jolloin Andersson oli suuttunut Lipposelle. Yleensä Lipponen oli hänen mielestään reilu ja kunnioitti myös pienempien puolueiden näkökantoja.
Vasemmistoliiton nykyinen europarlamentaarikko Esko Seppänen ei saa Anderssonilta kehuja. Hän kertoo kirjassa vuoden 1995 hallitusneuvotteluista, jolloin Seppänen halusi ottaa pesäeroa hallitusyhteistyöhön. Tulevan pääministerin Paavo Lipposen läsnäollessa hän kuitenkin ilmoitti, ettei hän aktiivisesti vastusta hallituksen työtä.
Andersson kirjoittaa, että tämä tapahtui kello seitsemän aamulla. Tunnin päästä kuitenkin "toveri Seppänen" arvosteli radiouutisissa hallitusohjelmaa.
- Se antoi esimakua siitä mitä tuleman piti.
Anderssonin suosikkilista
Andersson mainitsee kirjassaan myös 50 poliitikon suosikkilistastaan. Hän kelpuuttaa tähän listaan omiensa lisäksi kokoomuslaisia, keskustalaisia, RKP:läisiä, vihreitä ja sosiaalidemokraatteja.
Andersson mainitsee nimeltä joukon oikeistopoliitikkoja, jotka mahtuvat listalle. He ovat Jouni J. Särkijärvi, Olli-Pekka Heinonen, Eva Biaudet, Jouni Mykkänen, Matti Aura, Sirpa Pietikäinen, Anssi Rauramo, Harri Holkeri, Ilkka Suominen ja Eeva Kuuskoski.
Andersson aloitti valtakunnanpolitiikassa vuonna 1987, kun hänet valittiin eduskuntaan. Viime vuonna hän ei enää asettunut eduskuntavaaleissa ehdolle. Lokakuun kunnallisvaaleissa Andersson äänestettiin Espoon kaupunginvaltuustoon.
STT-IKK
3.11.2000
