Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Ravintola lähentyy ruokakauppaa



Ensi vuoden alussa helsinkiläinen ravintola ottaa askeleen kohti ruokakauppaa, kun keittiömestari Jyrki Sukula avaa uuden ravintolansa ovet. Ravintola-kauppayhdistelmän ideana on tarjota asiakkaille moderniakotiruokaa ravintolassa ja ravintolatasoista ruokaa kotona.


- Minulle on aivan sama missä ja milloin ihmiset syövät, kunhan syövät hyvin, toteaa Sukula.

Hänen mukaan ravintolan yhteydessä toimivasta kaupasta ei tule mitään herkkuputiikkia, vaan sieltä saa mukaansa yksinkertaisia, osittain valmistettuja annoskomponentteja, jotka helpottavat kotiruoan valmistusta.

Samanlaisia palveluyhdistelmiä on tarkoitus perustaa muutaman vuoden sisällä myös Ouluun, Tampereelle ja Turkuun.

- Kaupassa myytävistä tavaroista ainoastaan hedelmät ja jotkut vihannekset tulevat olemaan täysin käsittelemättömiä tuotteita. Kastikkeiden ja liemien keittäminen, kasvisten esikäsittelyt sekä lihojen marinointi tapahtuu isoissa keittiötiloissamme sekä muutaman alihankkijan kautta, kertoo Sukula.

Hän haluaa, että kaupan perusideana on kätevyys.
- Ihmiset voivat lounaan yhteydessä ostaa kaupasta valmiit ainekset kotona syötävälle päivälliselle, mutta samalla heillä itsellään kuitenkin säilyy ruoan tekemisen ihanuus ja onnistumisen ilo, Sukula kuvailee.


Paikka hyvän ruoan ystäville

Sukulan mukaan ravintola-kauppayhdistelmä on vanha idea, mutta lähinnä Lontoossa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa toteutettu.

- Uudesta ravintolasta ei ole tarkoitus tehdä mitään aallonharjalla keikkuvaa trendipaikkaa, vaan haaveenani on muodostaa siitä hyvän ruoan ystävien kauttakulkupaikka, jonne olisi helppo tulla lounaalle, istumaan iltaa tai vaikka syömään jotain pikaista ennen elokuviin menoa, luonnehtii Sukula.

- Kaikki valmistamamme ruoka on lisäaineetonta ja sesonkien aikana raaka-aineet ovat luonnollisesti kotimaista, huomauttaa Sukula.

Hänen mukaan ravintolasta tulee selkeästi oman rahan paikka, jossa annosten hinnat liikkuvat 40-90 markan välillä. Entisiin Helsingin Sanomien konttoritiloihin valmistuvaan ravintolaan mahtuu lähes 200 ruokailijaa, joista osa voi varata itselleen oman yksityistilan kellarikerroksesta.

Oman luksuslisänsä helmikuussa avattava kauppa saa samaan yhteyteen avattavasta Alkon viinimyymälästä. Tällöin helpon koti-illallisen hankkineet asiakkaat voivat näppärästi kruunata ostoksensa viinilasillisella.

FF-IA
3.11.2000


Ajassa -sivulle