Professori Heikki Ervastin mukaan luokkatausta määrää edelleen äänestyskäyttäytymistä:
Vasemmisto-oikeisto -akseli elää ja voi hyvin
Luokkatausta ja jako oikeistoon ja vasemmistoon ei ole kadonnut mihinkään suomalaisesta politiikasta, sanoo professori Heikki Ervasti Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitokselta.Vaikka yhä suurempi joukko suomalaisia haluaa kuulua poliittiseen mielipidekeskustaan vailla tiukkoja porvari-sosialisti -leimoja, niin eivät he vanhalta oikeisto-vasemmisto -janalta mihinkään ole pudonneet.
Tämän tästä nousee niin politiikan kuin tutkijoidenkin piiristä ajatuksia, joiden mukaan vanha jako oikeistoon ja vasemmistoon olisi murtunut.
Näkemyksiä perustellaan niin teollisuusyhteiskunnan murtumisella tai uusilla poliittisilla kysymyksillä ympäristöstä, tasa-arvosta ja esimerkiksi ulkomaalaisista. Yhtä lailla esiin tuodaan ajatukset puolueiden samankaltaistumisesta ja niiden etujärjestöluonteen hiipumisesta.
Professori Heikki Ervastin mukaan teoriat ovat mielenkiintoisia, mutta käytännön havainnot puhuvat niitä vastaan. Luokkatausta ja sen mukainen jako vasemmistoon ja oikeistoon elää ja voi hyvin myös 2000-luvun Suomessa.
- Presidentinvaalien toisella kierroksella merkitsevintä on edelleen ehdokkaiden puoluetausta. Demarin ja keskustalaisen välillä valittaessa näkyy myös kokoomuslaisten vaikeus päättää omasta ehdokkaastaan. Vasta puoluejaon jälkeen alkavat vaikuttaa muut tekijät kuten ehdokkaan sukupuoli, toteaa Ervasti.
Jako näkyy myös presidentinvaaleissa, vaikka ehdokkaat mieluusti piilottaisivatkin omat taustansa.
Taustat piiloon
- Jos mietitään edellisiä presidentinvaaleja, niin sukupuoli jäi taka-alalle. Työntekijä -kategoriaan kuuluneet naisäänestäjät eivät kokeneet Rehniä omakseen.
Ervasti ei usko, että kuudessa vuodessa asiat olisivat paljoa muuttuneet. Vaikka esimerkiksi Halosen sosialistitaustaa on tuotu vaalikamppailussa esiin, niin Ervastin mukaan presidentinvaaleissa ehdokkaiden poliittinen tausta kätkeytyy eduskuntavaaleja helpommin muiden asioiden alle.
- Jos katsotaan ehdokkaiden puheita, niin hehän pyrkivät rikkomaan rajoja itse. Lehdistä voidaan lukea vaalimainoksia, joissa telakkamies puhuu siitä, kuinka järkevää duunarinkin on äänestää Keskustan ehdokasta.
Ervasti sanookin, että kaksinkamppailutilanteessa ehdokkaat voisivat kokea edulliseksikin, jos luokkataustarasitteita tai heidän edustamiensa sosioekonomisten ryhmien muodostamia rasitteita ei olisi.
- Halonen olisi oikein onnellinen, jos hänen työväenluokkaisuudestaan ei liikoja välitettäisi. Samaten Aho ehkä vielä enemmän, jos ajatellaan kuinka pieni meidän maanviljelijäväestö tätä nykyä on.
Ahon talonpoikaistaustassa piilee myös porvareiden päätöksenteon vaikeus. Vaikka 70-luvulla olikin eräillä halua yhdistää Kokoomus ja Keskusta, niin puolueiden kannattajajoukot eroavat kuitenkin hyvin selvästi toisistaan, muistuttaa Ervasti.
Edelleen maakuntatasolla ja varsinkin syrjäseudulla nousee helposti suuria ristiriitoja Kokoomuksen ja Keskustan välillä.
- Vaikka usean porvarillisen äänestäjän tavoitteisiin kuuluisi, että saadaan Suomelle porvarillinen presidentti, niin kuitenkin palkansaaja - maanviljelijä - vastakkainasettelu saattaa aika paljon vaikuttaa.
Tungosta keskelle
Oikeisto-vasemmisto -akselin romuttuminen on Ervastin mukaan haastava ja teoreettisesti mielenkiintoinen, mutta aivan ennenaikainen.
- Siinä on se ongelma, että se kuuluu siihen kategoriaan yhteiskuntatieteellistä harrastusta missä luodaan suuria teorioita ilman että välitetään kauheasti empiirisesti testata. Suomalaisten jakaantuminen vasemmisto-oikeisto -skaalalle onkin tutkimusten valossa täysin kiistämätön seikka.
- Kun olen tutkinut sitä miten kysymyksenasettelu politiikassa on muuttunut, niin sekin heijastaa sitä, että uudetkin kysymykset takertuvat vanhaan akseliin. Perusvasemmistolaisuus, jossa puhutaan taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta ja tulonjaon tärkeydestä näyttää liittyvän selvästi kohtuullisen vapaamieliseen suhtautumiseen ulkomaalaisia kohtaan ja ydinvoiman vastustukseen ja väitetysti uusiin poliittisiin kysymyksiin.
Ervasti huomauttaa, että uudetkaan kysymykset eivät silti ole välttämättä aidosti uusia. Esimerkiksi kysymys rasismista on varsin vanha. Läpikäyvä jako löytyy edelleen niin perhepoliittisista kuin sukupuoliroolejakin koskevista asenteista.
Merkittävä muutos on tapahtunut siinä, että poliittisen akselin keskivaiheille sijoittuvien ihmisten joukko, jotka eivät halua olla oikeistolaisia tai vasemmistolaisia, on kasvanut. He voivat olla liikkuvia äänestäjiä ja voivat löytää myös muita kuin perinteisiä luokkataustasta lähteviä perusteita vaalikäyttäytymiselleen. Yhtä kaikki he ovat kuitenkin samalla akselilla oikeiston ja vasemmiston kanssa.
Ervasti huomauttaa, että tämä joukko asettuu muillakin kuin mielipidemittareilla asteikkojen puoliväliin. He ovat keskimääräisiä keskituloisia.
Kun hyvinvointi, materiaalinen mammona ja henkinen pääoma lisääntyvät, niin koko akselikin siirtyy. Mutta on aina niitä, jotka suhteessa toisiin ovat paremmin tai huonommin menestyviä, vasemmistolaisempia tai oikeistolaisempia, selvittää Ervasti.
Palkansaajapuolueet erottuvat toisistaan
Keskiluokan kasvuun liittyy myös puolueiden samankaltaistumiskehitys. Kokoomus ja demarit ovat molemmat suuria palkansaajapuolueita ja voivat kuulua samaan palkansaajarintamaan.
Ervasti tähdentää, että tästä huolimatta kokoomuksen ja demarien kannattajissa on kuitenkin edelleen merkittäviä eroja mielipiteissä ja tavassa hahmottaa yhteiskuntaa.
Ervasti kertoo analysoineensa 90-luvun puolivälissä eri puolueiden päivähoitopolitiikkaa koskevia linjauksia. Siinä neljä suurinta puolueita oli selvästi eri tahoilla.
Kun demarit vanhastaan ajoivat kunnallista päiväkotiverkostoa ja Keskusta kotihoidontukea, niin Kokoomus korosti yksityistä päivähoitoa ja verovähennyksiä. Kun kokoomus sitten alkoi luopua mallistaan, Ervastin selitys on, että pieneen eliittiryhmään vetoaminen ei ollut kannatustaktisesti viisasta.
- Palkansaajille osoittautui aika nopeasti mahdottomaksi myös äidinpalkkajärjestelmä. Elinkelpoisimmaksi kävi palkansaajastrategia ja siihen Kokoomus selvästi liittyi 80-luvulla. Kun taas ajat kävivät taloudellisesti tiukemmiksi, niin Kokoomus alkoi ensimmäisenä puhua vaihtoehtojen lisäämisestä ja sen myötä uudelleen verovähennyksistä.
Palkansaajien puolellakin voi edelleen helposti erotella valkokaulus ja sinikaulustyöläiset. Samoin valkokauluspuolella yhä vielä alemmat toimihenkilöt erottautuvat selkeästi demarien äänestäjiksi. Tässä mielessä luokkapolitiikka ei ole Suomesta mihinkään hävinnyt.
Ervastin mielestä onkin yhä perusteltua sanoa, että presidentinvaalitkin ovat jonkin asteinen luokkavaali. Hän epäilee, että jos äänestäjiä nyt tutkittaisiin, niin esimerkiksi sukupuolen merkitys ei äänestyspäätöksissä sittenkään nousisi kärkipäähän.
PETE PAKARINEN
4.2.2000
