|
Palkansaajakeskusjärjestöissä ei uskota, että työmarkkinatoimijoiden asema tulisi ay-taustaisen Tarja Halosen kaudella muuttumaan. Järjestöjohtajat odottavat presidentin ja järjestöjen suhteiden jatkuvan kutakuinkin nykyisellä hyvällä mallilla. Suurimman palkansaajajärjestön SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd.) arvioi, että kansainvälistymisen myötä tulee yhä enemmän presidentin toimialueelle kuuluvia asioita, joista myös ay-liike on kiinnostunut keskustelemaan presidentin kanssa. Muutoin Ihalainen arvioi, että tilanteen työmarkkinoilla olisi oltava aika poikkeuksellinen, että presidentin olisi syytä puuttua siihen.
Hän
kuitenkin piti tärkeänä, että presidentti tietää,
mitä työmarkkinoilla tapahtuu ja että siellä
tiedetään, mitä presidentti ajattelee.
Ihalainen varoitti
liioittelemasta tuen merkitystä, vaikka ay-väki
paljon töitä tekikin. Ihalainen kiitti Suomen saavan osaavan, konstailemattoman ja yhteistyökykyisen presidentin, joka tuntee ulko- ja turvallisuuspolitiikan lisäksi myös palkansaajien arkea. Hän piti myös tärkeänä, että kampanjan loppusuoralla herätelty jako porvareihin ja vasemmistolaisiin ei lopulta purrut etenkään nuoriin äänestäjiin. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää (sd.) piti hyvänä, että Halonen on todennut luottavansa työmarkkinajärjestöjen osaavan itse ratkaista kiistansa ilman presidenttiä. Ay-liike haluaa itsekin kunnioittaa poliittisten päättäjien ja työmarkkinakoneiston välistä työnjakoa. - Täytyy kuitenkin sanoa, että kaikkeen työelämään liittyvien asioiden kannalta on merkitystä, mitä mieltä presidentti on ja minkälaisia aloitteita hän tekee. Siinä mielessä suhtaudun luottavaisesti tulevaisuuteen, Mäenpää huomautti. Korkeasti koulutettujen Akavan puheenjohtaja Risto Piekka (kok.) toivoi Halosen tukevan kaudellaan sopimusyhteiskuntaa, kolmikantaa, osaamisen ja tuloksen tekemistä ja hyvinvointiyhteiskuntaa.
Hän kiitti Halosen ulkoministeritaustansa vuoksi
tuntevan EMU-kriteerit ja toisaalta ay-taustansa
ansiosta myös työmarkkinoiden toimintalogiikan.
STT-IA
Kommentit ja analyysit -sivulle
|