|
Työnantajajärjestöissä toivotaan uuden presidentin käyttävän vaikutusvaltaansa elinkeinoelämän ja työllisyyden edistämiseksi. Sekä Teollisuuden työnantajien etujärjestö TT että Palvelutyönantajien PT katsovat, että tuleva presidentti Tarja Halonen ei SAK:laisesta ammattiyhdistystaustastaan huolimatta aiheuta ongelmia elinkeinoelämän ja työmarkkinapolitiikan hallittuun kehittämiseen. TT:n toimitusjohtaja Johannes Koroman mukaan teollisuudella ei ole ollut sellaista näkökohtaa presidentinvaaliin, mikä olisi antanut aihetta toimia jollakin tavoin. - Merkittävin asia on se, että Suomen kansa on niin laajasti osallistunut vaaliin. Koroma korostaa, että molemmat ehdokkaat olivat erittäin päteviä, osaavia ja kyvykkäitä myös kansainvälisesti. Hän uskoo, että Halonen aikoo sanojensa mukaisesti olla kaikkien suomalaisten ja heitä edustavien osapuolten presidentti.
Ehdokkailla ei Koroman mukaan ollut merkittävää
eroa myöskään siinä, kuinka aktiivisesti he
toimisivat teollisuuden vientikonsulttina
ulkomailla.
Hallitusohjelman tavoitteita voisi edistääPT:n toimitusjohtaja Arto Ojala toivoo, että Halonen ei julkisissa kannanotoissaan unohda palveluelinkeinojen kehittämistä, jota hän ministerinä on kannattanut myös hallitusohjelmaan kirjattuna. - Jos siitä vetää jotain johtopäätöksiä, voisin kuvitella, että hän suhtautuu varsin myönteisesti palveluelinkeinoihin. Ojala korostaa, että ohjelmaan on kirjattu myös työllisyyteen, verotukseen ja koulutukseen liittyviä kysymyksiä, joihin presidentti voi puheissaan vaikuttaa.
Halonen on vanha tuttuKoroma ja Ojala kumpikaan ei usko suhteiden ylläpidon aiheuttavan ongelmia. Molemmat sanovat tuntevansa SAK:n ammattiyhdistysjuristina toimineen Halosen 20-30 vuoden ajalta. - Tavat tunnetaan ja ihminen tunnetaan, ja kyllä hän taatusti pärjää hyvin tässä tehtävässä, Ojala sanoo.
Myös Koroma arvelee yhteistyön sujuvan hyvin.
STT-IA
Kommentit ja analyysit -sivulle
|