Suomen Akatemian katsaus:
Suomalainen tiede noussut maailman kärkikastiin
Suomalainen tiede on entistä useammalla tutkimusalalla kansainvälisesti näkyvämpää ja arvostetumpaa kuin kertaakaan aikaisemmin. Julkaisu- ja viiteanalyysien perusteella tutkimuksen tuloksellisuus ja vaikuttavuus ovat kehittyneet 1990-luvulla myönteisesti kaikilla päätieteenaloilla.Muun muassa tämä käy ilmi juuri ilmestyneestä Suomen Akatemian kokoamasta Suomen tieteen tila ja taso -katsauksesta.
Katsaus kuvaa viime vuosien kehitystä tutkimuksen toimintaympäristössä sekä erityisesti tiede- ja teknologiapolitiikassa. Toiseksi siinä tarkastellaan yliopistojen tilaa ja toimintaedellytyksiä sekä kolmanneksi tutkimustoiminnan tuloksia ja vaikutuksia.
Suomalainen tiede- ja teknologiapolitiikka maailman kärkeä
Suomalainen tiede- ja teknologiapolitiikka sekä innovaatioympäristö ovat kansainvälisessä vertailussa eri mittareilla arvioiden maailman kärjessä, katsauksessa todetaan.
Tiede- ja teknologiapolitiikan linjanvedoissa Suomi on lähentynyt suuria tutkimusintensiivisiä OECD-maita. 1990-luvun puolivälistä alkaen toteutettu "Suomen linja" - valtion merkittävä ja määrätietoinen julkisten varojen ohjaaminen tutkimus- ja kehittämistoimintaan - on kuitenkin poikennut OECD-maiden valtavirrasta.
Suomen tutkimusintensiteetti kasvoi 1990-luvulla Irlannin, Etelä-Korean ja Ruotsin ohella OECD-maista nopeimmin. Vuonna 1997 Suomen tutkimusintensiteetti oli yli 2,7 prosenttia (vuoden 1999 arvio on 3,1 prosenttia), kun OECD-maiden keskiarvo oli samaan aikaan 2,2 prosenttia ja EU-maiden 1,8 prosenttia.
Suomi onkin noussut tämän mittarin perusteella maailman kärkeen. Suhteellisesti tarkasteltuna vain Ruotsi investoi tällä hetkellä Suomea enemmän t&k-toimintaan.
Yhteistyövalmiudet ja -halukkuus ovat niin ikään lisääntyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi.
- Niinpä tutkijoiden liikkuvuus, vapaamuotoisten yhteistyöverkostojen määrä ja vuorovaikutus ovat nykyisin aivan eri luokkaa kuin aiemmin, Suomen Akatemia toteaa.
Tätä ja niin sanottujen luovien tutkimusympäristöjen kehittymistä on pyritty edistämään ajanmukaisella tiedepolitiikalla sekä kehittämällä tutkimuksen rahoitusinstrumentteja ja muita tukimuotoja.
1990-luvun lopulla toteutettiin useita runsaastikin keskustelua herättäneitä tutkimusjärjestelmän toimintaan vaikuttaneita uudistuksia, kuten huippuyksikköohjelma ja uudenlaiset tutkimusohjelmat.
Ammattimaiselle tutkijanuralle on luotu entistä lujempi perusta ja edellytyksiä korkeatasoisen tutkimuksen tekemiseen on vahvistettu kaikissa tutkijanuran vaiheissa. Tutkijakoulut ovat luoneet mallin tutkijankoulutuksen rakenteellisten ongelmien ratkaisemiseksi. Ne ovat parantaneet jatko-opintojen suunnitelmallisuutta ja ohjausta.
Tutkijankoulutus on myös kytkeytynyt tiiviimmin yhteen isojen tutkimushankkeiden ja huippuyksiköiden kanssa. Niin yliopistoissa kuin esimerkiksi Suomen Akatemian tutkimusrahoituksessa on pyritty kiinnittämään enemmän huomiota myös naisten tutkijanuran edistämiseen ja tasa-arvokysymyksiin.
Innovaatiojärjestelmän yleisistä päämääristä vallitsee Suomessa laaja yksimielisyys, Akatemia toteaa.
- Suomalaisen tutkimuksen laadun ja myönteisen vaikutuksen turvaamiseksi on tärkeää edelleen jatkaa pitkäjänteistä tieteellisen tutkimuksen tarpeista lähtevää tiedepolitiikkaa ja rahoittajien yhteistyötä, raportissa todetaan.
Ulkopuolinen rahoitus kannustanut ja pakottanut yliopistoja uudistumaan
Yliopistojen yhteiskunnallinen rooli on tullut katsauksen mukaan aiempaa laaja-alaisemmaksi.
Perinteisten tutkimus- ja opetustehtävien lisäksi yliopistot ovat määrätietoisesti pyrkineet kehittämään tiiviitä vuorovaikutussuhteita elinkeinoelämän kanssa ja vastaamaan yhteiskunnan moninaisiin tarpeisiin - esimerkiksi laajenevaan aikuis- ja täydennyskoulutukseen.
Vuorovaikutus on tiivistynyt huomattavasti myös yliopistojen sisällä ja eri alojen yksiköiden välillä.
Yliopistoissa tehtävän tutkimustoiminnan organisatoriset muutokset ja yhteistyö - esimerkiksi bio-keskusten ja eri alojen yhteisten tutkimuslaboratorioiden perustaminen - ovat edistäneet moni- ja poikkitieteellisten teemojen tutkimusta.
- Kehitys on omalta osaltaan madaltanut perinteisiä tieteenalojen välisiä raja-aitoja ja edistänyt perus- ja soveltavan tutkimuksen keskinäistä vuorovaikutusta, katsauksessa kiitellään.
Yliopistojen tutkimusmenot kasvoivat vuodesta 1991 vuoteen 1998 reaalisesti 46 prosenttia. Tutkimusrahoituksen rakenne yliopistoissa on kuitenkin olennaisesti muuttunut.
Budjettirahoituksesta maksetut tutkimusmenot kasvoivat reaalisesti 17 prosenttia samalla, kun ulkopuolisen rahoituksen reaalinen kasvu vuodesta 1991 vuoteen 1998 oli 102 prosenttia.
Ulkopuolisesta tutkimusrahoituksesta suurin osa, 73 prosenttia, tuli vuonna 1998 julkiselta sektorilta. Esimerkiksi Suomen Akatemian osuus yliopistojen ulkopuolisista tutkimusrahoituksesta oli 29 prosenttia.
Kasvanut tarve hankkia ulkopuolista rahoitusta on osin kannustanut mutta myös pakottanut yliopistoja rakenteelliseen kehittämiseen ja muihin uudistuksiin.
- Toisaalta suurempi riippuvuus ulkopuolisesta rahoituksesta on tehnyt tutkimustoiminnasta lyhytjänteisempää ja haavoittuvampaa, katsauksessa huomautetaan.
- Rahoituksen jatkuvuus ja ennustettavuus on tärkeätä. Aiemmilla tutkimusinvestoinneilla saatujen tulosten jatkokehittely ja hyödyntäminen estyvät, jos käytettävissä olevat voimavarat ovat riittämättömät, raportti varoittaa.
Tuloksena enemmän ja parempia tieteellisiä julkaisuja
Perustutkimus tuottaa tuloksia, joiden vaikutukset ja hyödyt ovat useimmiten välillisiä ja vaikeasti mitattavia. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia tieteellisessä mielessä ovat julkaisut.
Kansainvälisissä tieteellisissä sarjoissa ilmestyi vuonna 1999 lähes 7 000 suomalaisten tutkijoiden itsensä tai yhteistyössä ulkomaalaisten kanssa tekemää julkaisua. Julkaisujen määrä kasvoi vuosina 1991-99 keskimäärin 6,4 prosenttia vuodessa. Kasvu oli OECD-maista yhdeksänneksi nopeinta.
Vuonna 1999 Suomen osuus maailman julkaisuista oli 0,95 prosenttia. Vuodesta 1990 alkaen on osuuden kasvu ollut huomattavaa, sillä tuolloin olimme noin 0,7 prosentin tasolla.
Asukaslukuun ja bruttokansantuotteeseen suhteutettuna Suomi on nykyisin yksi suurimpia julkaisujen tuottajia maailmassa. Näillä indikaattoreilla mitattuna Suomi sijoittuu neljän kärkimaan joukkoon.
Suomalaisiin julkaisuihin myös viitattiin vuosina 1995-99 enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Suomalaisten tutkijoiden julkaisut saivat 15 prosenttia enemmän viittauksia kuin julkaisut maailmassa keskimäärin. Tämä oli OECD-maista yhdeksänneksi eniten.
Julkaisu- ja viittausanalyysiin pohjautuvien suhteutettujen indikaattoreiden kokonaistarkastelun perusteella voidaan todeta, että Suomi sijoittuu OECD-maiden vertailussa keskimäärin sijoille 5-10, katsaus kertoo.
- Suomalainen tiede on nykyisin entistä useammalla tutkimusalalla kansainvälisesti selvästi näkyvämpää, vaikuttavampaa ja arvostetumpaa kuin aiemmin, raportti suitsuttaa.
Toisaalta raportti toteaa myös, että Suomen on tutkimustoiminnassaan keskityttävä vielä nykyistäkin tiukemmin laadun parantamiseen.
- Vain siten pieni maa voi menestyä kovassa kansainvälisessä kilpailussa.
IA
6.10.2000
