Osakkeiden myyjää verotetaan kuin palkansaajaa
Joka syksy verotuksen valmistuttua media mässäilee yrityksensä myyneiden veroprosenteilla, mutta unohtaa, että osakkeiden myynnin luovutusvoitto on kahteen kertaan verotettua tuloa.Yhtiö maksaa ansaitsemastaan markasta ensin veroa 29 prosentin mukaan, jonka jälkeisestä 71 pennistä osakkeiden myyjä maksaa veronsa saman pääomatuloveroprosentin mukaan.
Nettona myyjä saa noin 50 penniä yhtiön ansaitsemasta verollisesta markasta. Osakkeiden myyjän oikea veroaste on siten 50 prosenttia.
Tämän lisäksi tulee omistusaikana maksettava varallisuusvero, jolla kerätään lisäveroa 6,3 prosenttiyksikköä pörssiosakkeiden viime vuosikymmenten 10 prosentin reaalituotosta. Osakkeiden myyjän tosiasiallinen veroaste vastaa siten noin 57:ä prosenttia, mikä on lähes sama kuin palkansaajien korkein rajaveroaste.
Vanhojen yritysten osalta luovutusvoittojen kaksinkertainen verotus näkyy verohallinnon tilastoissa osakeyhtiöiden veroylijääminä ja niiden menetyksinä. Niiden mahtava kasvu ei ole uutisen arvoinen asia, koska silloin media joutuisi pohtimaan ongelman ydinkysymystä eli sitä, kenen omistuksen tuotosta kyseiset verot maksetaan.
Uusyritysten myyntivoitot perustuvat puolestaan siihen, että niiden odotetaan tekevän tulevaisuudessa voittoa.
Uusyrityksillä kaksinkertainen verotus on suurimmaksi osaksi vielä edessä, koska nyt on vasta realisoitu yritysidean myynnin vero ja nostettu rahoitusta yritystoiminnan laajentamiseksi ja työvoiman lisäämiseksi.
Palkkaa vai pääomatuloa
Media myös väittää vuodesta toiseen, että palkan voi nostaa edullisesti verotettuna pääomatulona. Tätä on moralisoitu monessa pääkirjoituksessa tänä syksynä.
Ajatellaanpa toimittajaa, joka säästettyään 50 000 markkaa perustaa osakeyhtiön pääkirjoitusten ja kolumnien myyntiä varten.
Toimittaja nostaa yhtiöstään palkkaa sen verran, että eläkevakuutusmaksun ja muiden vähennysten jälkeen hänen verotettava tulonsa on 63 600 markkaa. Tämän rajan ylittävistä tuloista hän maksaa tänä vuonna veroa enemmän kuin 29 prosenttia.
Oletetaan, että toimittaja on yrittäjänä yhtä tuottava kuin palkansaajana, jona hän olisi ansainnut vuodessa 200 000 markkaa enemmän kuin omassa yhtiössä. Yhtiön verotettava tulo on siten 200 000, josta osakeyhtiövero on 58 000 markkaa.
Toimittaja ei kuitenkaan voi nostaa loppua 142 000 markkaa eli kirjanpidon voittoa verottomana osinkona, kuten median mielikuvat ja mielipideosastot antavat ymmärtää.
Yhtiön maksama osinko yhdessä yhtiöveron hyvityksen kanssa voivat olla vain 13,5 prosenttia yhtiön matemaattisesta arvosta, jos toimittaja haluaa välttyä maksamasta lisäveroa osingostaan.
Matemaattinen arvo on osakepääoman ja jakamattoman voiton summa eli tässä tapauksessa 192000 markkaa. Sen perusteella hän voi nostaa "verotonta" osinkoa 18 400 markkaa ja yhtiöveron hyvitystä noin 7 500 markkaa, joka vastaa hänen lopullista veroaan osingon ja hyvityksen yhteismäärästä.
Loppuosa yhtiön veroista on veroylijäämää. Jos toimittaja ei tulisi toimeen palkan ja osingon yhteismäärällä, vaan nostaisi koko voiton osinkoina, verotetaan loppuosa osingoista ja niihin kuuluvista yhtiöveron hyvityksistä ansiotuloina saman progressiivisen asteikon mukaan kuin palkollisella.
Nettoveroetu pääomatuloina verotetuista osingoista ja yrittäjyydestä olisi hieman yli 5 000 mk vuodessa, mikä vastaisi 10 prosentin tuottoa hänen alkupääomalleen.
Työtulojen muunto pääomatuloksi harhaa
Entäpä jos toimittajamme tinkisi elintasostaan ensimmäisenä vuotena ja eläisi pelkällä palkalla ja pääomatulona verotetulla osingolla. Saisihan hän nostettua seuraavana vuonna suuremman "edullisesti verotetun" osingon kartutettuaan jälleen yhtiönsä matemaattista arvoa pidättäytymällä täydestä palkasta.
Toimittaja ei kuitenkaan kykene kaksinkertaistamaan pääomatulona verotettua osinkoa. Yhtiön pääoma tuottaisi vaihtoehtoisesti arvopapereihin sijoitettuna keskimäärin 10 prosenttia reaalisesti. Jos toimittaja ei ottaisi tätä huomioon, hän myisi asiakkailleen työtään halvemmalla kuin pysyessään palkollisena.
Sijoitustuotot pienentävät sitä 13,5 prosentin kiintiötä matemaattisesta arvosta, jonka puitteissa työtulon muunto pääomatuloksi voi tapahtua. Näin toimiessaan toimittaja voisi kuitenkin kasvattaa pääomatuloina verotettuja osinkoja 73 prosentilla vuodessa, mikä olisi uutisen arvoinen asia.
Sen sijaan se, että toimittajan elintaso jäisi edelleen paljon alle hänen palkollisena saavuttamansa tason, ei yllä uutisiin.
Kuinka monen vuoden pihistämisen jälkeen yrittäjätoimittaja kykenisi nostamaan palkkaansa vastaavan summan "edullisesti verotettuna pääomatulona", kuten hän palkansaajana yritti lehdessään uskotella? Valitettavasti ei koskaan.
Pihistettyään 11 vuotta hän pääsisi jo varsin lähelle sitä. Mutta jos hän niin tekisi, vanhenisi yhtiön ensimmäisen vuoden veroylijäämä, runsas 50 000 markkaa. Se olisi lisättävä hänen osinkoveroihinsa niin, että lasketetaan korkoa korolle kymmenen vuoden ajan.
Siis 11. vuoden osinko tulisi verotetuksi lopulta paljon rankemmin kuin kaksi kertaa 29 prosenttia. Tämän takia toimittajan ei kannata alun alkaenkaan pihistää elintasostaan ryhtymällä yrittäjäksi, vaan hänen pitäisi pysyttäytyä palkollisena.
Työtulon muuntaminen kevyemmin verotetuksi pääomatuloksi on harha. Media ei kiinnitä huomiota omistusaikaiseen kokonaisverorasitukseen suhteutettuna omistuksen vuosittaiseen reaalituottoon.
Tiedotusvälineet kiinnittävät yksinomaan huomionsa yksittäisen realisointivuoden veroasteeseen, ja silloinkin puutteellisesti.
Moni yrittäjä hykertelee tuttavapiirilleen selvitessään 29 prosentin veroasteella. Kovemmin verotetun ei pidä tällöin olla kateellinen, vaan sen sijaan on säälittävä yrittäjää, joka ei osaa laskea korkovaatimusta yhtiöönsä jättämille varoille. Yrittäjä myy alihintaan tai ilmaiseksi oman työnsä hedelmät asiakkailleen.
Veroylijäämätkin vanhenevat, ja yrittäjä maksaa yleensä vielä verokonsultille tällaisista varallisuutta alentavista neuvoista.
JOUKO YLÄ-LIEDENPOHJA
8.12.2000
Kirjoittaja toimii professorina Tampereen yliopiston kansantaloustieteen laitoksella.
