Maaseudun naisiin kohdistuu runsaasti uusia vaatimuksia
Perinteinen emäntä on katoava laji
Perinteinen käsitys maaseudulla asuvasta naisesta on puuhakas tilan emäntä, joka hoitaa lapset, karjan ja talouden.Maaseudun murros on kuitenkin muuttanut rajusti naisten roolia. Tuore artikkelikokoelma Monessa mukana valottaa naisten työtä ja elämää maaseudulla.
Teos osoittaa, että vaikka maalta löytyy vieläkin Niskavuoren vanhan emännän hengenheimolaisia, tapaa nykypäivän maaseudulta yhä todennäköisemmin koulutetun nuoren naisen, joka käy töissä tilan ulkopuolella.
Perinteinen emäntä onkin katoamassa oleva laji. Vain reilu viidennes maaseudun työikäisistä naisista saa elantonsa maataloudesta. Lisäksi naisten osuus maaseudun väestöstä hupenee koko ajan.
Helsingin yliopiston tutkija Riitta Högbackan kokoamat tilastot osoittavat, että vain 44 prosenttia maalla asuvista 25-59 -vuotiaista on naisia.
Emäntä venyy moniin tehtäviin
Maataloustyötä tekeviin naisiin kohdistuu uudenlaisia vaatimuksia.
Pientilojen emäntiä Joensuun yliopistossa tutkineen Maarit Sirenin mukaan naisen edellytetään hallitsevan kotitalous- ja maatöiden lisäksi myös kirjanpidon ja koneiden käytön sekä huoltamisen kaltaisia perinteisesti miehille kuuluneita töitä.
Nämä vaatimukset aiheuttavat usein kitkaa puolisoiden välille. Naisia osallistuu töihin tasa-arvoisesti miesten kanssa, mutta tila on usein miehen nimissä.
Miestä kohdellaan yrittäjänä, ja naisen työpanos voi jäädä ulkopuolisten näkymättömiin. Naisten eläke- ja sosiaaliturva on huonompi, koska perinteisistä emännän tehtävistä ei ole karttunut palkkaa tai ansioluettelomerkintöjä.
Lisäksi osa vanhoista roolimalleista on vahvoilla: emäntä tekee miesten töitä, mutta sama ei käy toisin päin. Vain alle puolet maaseudun miehistä osallistuu kotitöihin ja lasten hoitamiseen.
Ympäristön paineet ja anoppi ahdistavat
Maaseudulla asuvat voivat kokea paineita myös ympäristön taholta. Yhteisön vaatimukset voivat tuntua kovilta ja epäoikeudenmukaisilta.
Tilan emännän täydennyskoulutuskurssia voidaan pitää vain lomailuna, ja laiskuussyytökset masentavat töiden lisäksi opintojen parissa ahertavaa emäntää.
Kaikki eivät myöskään ymmärrä kodin ulkopuolella töissä käyvän naisen asemaa. Koska maaseudun nainen on perinteisesti uhrautunut miehen, tilan ja lasten puolesta, voidaan oman uran luomista voidaan pitää itsekkäänä, epänaisellisena ja tunteettomana.
Maaseutuelämä on perhekeskeistä siinä missä kaupunkielämä painottaa yksilöä. Riitta Högbackan mukaan erityisesti nuoret naiset voivat kokea perhekeskeisyyden ja kotielämän korostamisen ahdistavana.
Ahdistusta naisille aiheuttaa poikkeuksellisen usein myös anopin ja miniän välinen suhde.
Mustasukkaisuus ja sukupolvien väliset näkemyserot vaikeuttavat elämää erityisesti silloin, kun anoppi ja miniä joutuvat asumaan saman katon alla. Asiaa tutkinut Maria Härkki-Santala onkin sitä mieltä, että ainoa varma tapa välttyä anopin ja miniän välisitä ristiriidoilta on erillisissä talouksissa asuminen.
Sukupolvenvaihdoksen toteuttaminen on kuitenkin niin kallista, ettei erillään asuminen aina onnistu.
Turvaa ja luonnon läheisyyttä
Maalla asumisessa on valopuolensakin. Maaseudun asuinpaikakseen valinneet naiset arvostavat esimerkiksi luonnon läheisyyttä ja turvallisuutta.
Monille naisille maaseutu tarjoaa tilaisuuden harrastuksiin. Naiset suosivat erityisen paljon liikunnallisia harrastuksia, kuten sählyä, aerobicia, lenkkeilyä ja laskettelua. Perinteisten naisten harrastusten kuten Marttojen suosio on sen sijaan laskenut.
Maaseudun naiset ovat aktivoituneet myös järjestöelämässä ja politiikassa. He osallistuvat puolisoitaan innokkaammin esimerkiksi kylätoimikuntien ja erilaisten järjestöjen toimintaan sekä vapaaehtoistyöhön.
Maarit Sirenin tutkimat naiset osallistuivat miehiä aktiivisemmin myös kunnallispolitiikkaan ja MTK:n toimintaan.
Maaseudun kehittäminen vaatii naisiin panostamista
Naisten pako maalta kaupunkeihin on ongelma, johon ei ole olemassa yhtä pätevää ratkaisua. Maaseudun kokonaisvaltainen kehittäminen ei kuitenkaan onnistu ilman naisia.
Usean Monessa mukana -teoksen kirjoittajan mielestä naisnäkökulma on kuitenkin toistuvasti unohdettu maaseudun kehittämissuunnitelmissa.
Alueellista naisverkostoa Keski-Pohjanmaalle koordinoineen tutkija Iiris Jurvansuun mukaan naisilla on vahva käsitys siitä, millainen toiminta sopisi heidän kotiseudulleen ja mitkä paikalliset tekijät tulisi ottaa huomioon.
Kehityshankkeiden muuttamisen lisäksi myös maaseudun palvelurakenne tulisi turvata, jos halutaan naisten jäävän maaseudulle.
Postin, koulujen, kauppojen ja muiden palveluiden hupeneminen ja keskittyminen kaupunkeihin on yksi tekijä, joka ei juuri houkuta jäämään maaseudulle.
Lapin yliopiston tutkija Seija Keskitalo-Foleyn mielestä maaseudun hyvinvointipalvelut pitäisi
säilyttää.
- Kuka haluaisi muuttaa seudulle, jonka terveyshuolto on
50-luvun tasolla, Keskitalo-Foley kritisoi kirjan
julkaisutilaisuudessa.
Voimaa aikuiskoulutuksesta
Maaseudun naisten koulutusvalinnat ovat usein olleet perinteisiä: on kouluttauduttu tytöille sopivasti hoiva- tai sosiaalialoille. Turvatakseen toimeentulonsa naiset joutuvat hankkimaan täydennyskoulutusta tai kouluttautumaan kokonaan uuteen ammattiin.
Keskitalo-Foley kertoo, että aikuiskoulutus paitsi parantaa maaseudun naisten toimeentulomahdollisuuksia myös lisää heidän aktiivisuuttaan. Esimerkiksi Ruotsissa on erilaisia koulutushankkeita onnistuttu käyttämään apuna naisten maaltapaon hidastamisessa.
Maatalouden vähentyessä maaseudulla joudutaan etsimään uusia elinkeinoja. Yhdeksi ratkaisuksi tarjotaan naisyrittäjyyttä.
Naisyrittäjälainojen kaltaisen rahallisen tuen lisäksi yrittäjänaiset tarvitsisivat myös muunlaista tukea: koulutusta ja neuvoja, joita voisi jakaa joko naisten maakunnallisissa resurssikeskuksissa tai vaikkapa virtuaalisesti tietoverkoissa.
Lue myös artikkeli:
STT-IA
8.9.2000
