Generation P kuvaa Marxin ja Pepsi-Colan lapsia
Viktor Pelevin on sekä ulkomailla että kotimaassaan Venäjällä tunnettu kirjailija, jonka uusi teos Generation P on nyt suomennettu ja julkaistaan Tammen Keltaisessa Kirjastossa. Teos on hilpeästi hyppelevä, nykyvenäläistä markkinataloutta satirisoiva romaani.Pelevin (38) ei kasvanut intellektuellipiireissä. Hänen isänsä oli armeijan upseeri ja äiti taloustieteilijä Kazakhtanista.
Pelevin valmistui ilmailuinsinööriksi ja laati mm. menetelmiä jotka estivät hyönteisiä häiritsemästä MIG-hävittäjien lentoa trooppisissa oloissa.
Armeijan jälkeen hän työskenteli toimittajana ja copywriterina, ja julkaisi ensimmäisen kirjansa 1992.
Moskovassa asuva Pelevin kaihtaa julkisuutta. Hän muistuttaa miespuolista Rosa Liksomia harvoissa, lavastetun oloisissa valokuvissaan.
Pelevinin romaaneissa heijastuu laaja tuntemus historiasta, tekniikasta, huumeista ja Carlos Castanedasta, jonka teoksia hän on venäjäntänyt. Hän on erityisesti nuorten venäläisten suosima kirjailija, joka kuvaa nykymaailman arvaamattomuutta ja rikkonaisuutta.
Pepsisukupolvi
Nimi Generation P viittaa Pepsi-Colaan, ainoaan kolajuomaan, jota Neuvostoliitossa sai lisenssillä valmistettuna Novorossijskin tehtaasta.
Romaanin päähenkilö Vladimir Tatarski on neuvostorunoilijan urasta haaveileva romantikko, jonka ikuisuuspohdinnat karahtavat karuun todellisuuteen.
Hän menee töihin tsetsheeni Husseinin kioskiin, sieltä kirjallisuusinstituutin opiskelutoveri värvää hänet copywriteriksi mainosalalle.
Tästä alkaa parodinen viidakko, jonka keskellä Tatarski luovii imagologin toimessaan. Hän luo sloganeita ja logoja Nikelle, Parliamentille ja Spritelle käyttäen hyväkseen niin tietoisia kuin alitajuisiakin lähteitä. Hänen tehtävänään on "venäläistää" läntinen kulutususkonto kansalle ymmärrettävään muotoon.
Kommunismin ideologia on korvattu toisella järjestelmällä, joka kierrättää myyttejä tv-mainoksissa.
Romaanin henkilöt ovat ahnaita pyrkyreitä, jotka yrittävät karistaa yltään orjamaisen neuvostomentaliteetin ja korvata sen yhtä fanaattisella rahan tavoittelulla.
Tatarski seikkailee myös huumeisten hallusionaatioiden rinnakkaismaailmassa, jossa hän mm. tekee Jumalalle uusia mainossloganeita. Lopulta Tatarski naitetaan Ishtar-jumalattarelle, ja hänet "skannataan" virtuaaliseksi mainosmalliksi.
Tyypillisen venäläistä Pelevinin romaanissa on Jumalan ja uskonnon rinnastaminen krapulan, rahan tai tylsistymisen kanssa. Näkökulma vaihtelee villisti korkeasta matalaan. Satiirinen ajankuva lyö kättä perivenäläisten, lähes mystisten teemojen kanssa.
Sloganeja suurvallalle
Venäjän oma neuvottomuus saa Generation P:ssä osansa: kollega pyytää Tatarskia kirjoittamaan "venäläisyysaatteen" sloganin vientitarkoituksiin. Pitäisi rakentaa kansakunnalle samanlaista uskottavuutta kuin esim. tshetsheeneille. "Sinulla on päivä aikaa, hommalla on kiire."
Venäjän mainoskulttuuri näyttäytyy perin kummallisena, ellei naurettavana: "Lännessä mainoksen tilaaja ja copywriter yrittivät yhdessä aivopestä kuluttajan, kun taas Venäjällä copywriterin tehtävänä oli tilkitä mainoksen tilaajan aivot."
Tai: "On sitä parempi, mitä huonompi mainos on. Katsojalle jää sellainen mielikuva, että mainoksen tilaaja ja tekijät ovat täysiä idiootteja, mutta tässä kohtaa (?) katsojan aivoissa herää kysymys, paljonko rahaa tuo on vaatinut? Silloinhan mainostajan liiketoimet sujuvat niin hyvin että hän voi lukemattomia kertoja päästää eetteriin mitä tahansa soopaa."
Myös juutalaisvastaisuus on erään Tatarskin kollegan mielestä suuri isänmaallisuuden osoitus. Näiden yksityiskohtien kautta Pelevin osoittaa kyynisesti, millä pohjalla Venäjän suurvalta-aate lepää.
Tshetsheenien piikkiin pantuja pommi-iskuja epäiltiin toisinaan lännessä Kremlin itsensä suunnittelemiksi.
Pelevin panee paremmaksi: Generation P:n maailmassa sekä tshetsheenipäällikkö Radujev että oligarkki Boris Berezhovski ovat vain median suunnittelemia virtuaalisia nukkeja. Tosin copyille ja graafikoille on epäselvää, kuka heille maksaa, eivätkä he tahdokaan tietää.
Mystikko ja filosofi
Pelevinin jokaisella henkilöllä on oma henkilökohtainen totuutensa. Totalitarismin lapsena Pelevin on kiinnostunut myös koneistosta yksilön ympärillä.
Kulutusyhteiskunta ei ole paljon kommunismia parempi: sen sisällä voi vain yrittää selviytyä, sillä sen ulkopuolella eläminen on toivotonta. "Puhdasta" sisäistä todellisuutta Pelevinillä ei esiinny, vaikka ihminen sitä epätoivoisesti etsiikin.
Pelevin muistuttaa amerikkalaisia beat-kirjailijoita. Hänkin on kiinnostunut mystisestä, nimeämättömästä ja pyhästä. Usein näitä elämyksiä etsitään viinan, LSD:n ja kärpässienten kautta. Pelevin ei kuitenkaan unohda risteyttää mystiikkaa räkäisen naurun kanssa.
Viime kädessä Generation P on eksistentialistinen, filosofinen teos. Se on täynnä metafyysisiä paradokseja. Se muistuttaa Bulgakovin romaania Saatana saapuu Moskovaan, johon Pelevin toisinaan viittaakin. Tässäkin teoksessa päähenkilöt joutuvat korkeampien voimien kurimukseen.
Pelevin kirja on myös hauskaa luettavaa. Se pitää sisällään useita satiirisia viittauksia länsimaiseen massakulttuuriin.
MIKKO VILJANEN
8.9.2000
Kirjoittaja on helsinkiläinen dramaturgian opiskelija.
