Muut lehdet perjantaina 9.3.2000

Kansan Uutiset kertaa vielä Itävallan boikottipäätöksen syntyä

On melko selvää, että pääministeri Paavo Lipponen (sd.) ylitti valtuutensa päättäessään yksin Suomen liittymisestä neljäntoista EU-maan Itävallan vastaisiin toimiin. Vähintään yhtä selvää on, että päätös oli oikea ja ainoa mahdollinen.

Tulipalo tuli sammutetuksi, mutta monet pääsevät sanomaan, että Lipposen yhden miehen VPK teki sen väärin.

Helmikuun loppuun asti voimassa ollut perustuslaki sanoi yksiselitteisesti, että presidentti päättää Suomen suhteista ulkovaltoihin.

Suomen ja EU:n välisten asioiden hoito oli jo ennen perustuslain uudistusta siirtynyt käytännössä presidentiltä pääministerille.

EU-maiden Itävalta-päätöksessä ei kuitenkaan ollut kyse minkään EU-elimen päätöksestä, vaan EU-maiden ja Itävallan kahdenkeskisistä suhteista, joten päätösvalta olisi kuulunut presidentille.

Tiistaina eduskunnalle Itävalta-päätöksen taustaa selvittänyt Lipponen näyttää itsekin myöntävän asiaan liittyvät perustuslailliset ongelmat ja ymmärtävän, että tiedonkulkua on parannettava vastaavan tilanteen välttämiseksi.

Kun presidentti Martti Ahtisaari hyväksyi jälkikäteen Lipposen menettelyn eikä oppositiokaan ole sentään ahdistamassa pääministeriä valtakunnanoikeuteen, on asia siltä osin loppuun käsitelty.

Perustuslailliset muotokysymykset hoituivat nyt näinkin kivuttomasti siksi, että Ahtisaari ja Lipponen ovat aina tulleet hyvin toimeen keskenään ja lienevät myös itse Itävalta-linjasta samaa mieltä. Entä, jos näin ei olisi ollut? Pahimmassa tapauksessa kolisisivat valtakunnanoikeuden portit.

Koko tapahtumasarja kertoo ongelmista, joihin ulkopoliittinen päätöksenteko saattaa kiireisissä tilanteissa törmätä vastakin. Ulkopolitiikan johto säilyy uudessa perustuslaissa kaksipäisenä. Presidentti johtaa ulkopolitiikka yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.

Entä, kun toinen osapuoli on tavoittamattomissa tai erimielisyydet ovat liian suuria, jotta yhteistä linjaa löytyisi, ainakaan niin nopeasti kuin tilanne vaatisi?

Selvempää olisi, jos ulkopoliittinen valta olisi yksiselitteisesti hallituksella. Sekään ei saisi kuitenkaan merkitä sitä, että valta olisi yksin pääministerillä, kuten kansanedustaja Esko Helle (vas.) huomautti.

Koko hallituksen tulisi osallistua tärkeiden ulkopoliittisten ratkaisujen tekemiseen. Tämäkään ei kuitenkaan poistaisi kokonaan ongelmia, jotka konkretisoituivat Itävalta-päätöksessä.

Tanskassa ja Norjassa, joissa tällaiset valtasuhteet ovat, pääministereitä syytetään perustuslaillisten oikeuksiensa ylittämisestä, koska hekin päättivät maidensa Itävalta-linjasta yksin.

Eduskunnalle on kunniaksi, että kansanedustajat malttoivat olla riehaantumatta asiasta. Muotoseikat ovat tärkeitä, mutta eivät tärkeämpiä kuin itse asia.

Ehkä oppositiokin sisimmässään hyvin tietää, ettei Suomi olisi irtaantunut EU-maiden rintamasta, vaikka pääministerin nimi olisi ollut Esko Aho (kesk.).

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz ilmaisi tilanteen erinomaisen selkeästi: "Erilinjaisuutemme olisi varmuudella huomattu, mutta omat perustelumme sille olisi lähes samalla varmuudella jätetty huomaamatta".

Suomen Uutisten mukaan rauhanturvalain muutos vaatii vielä harkintaa

Hallituksessa suunnitellaan rauhanturvalain muuttamista niin, että laki mahdollistaisi sotilaiden harkintavallan osallistua myös tehtäviin, joihin voi sisältyä rauhaanpakottamista.

Kysymys on periaatteellinen ja vaikea. Voidaanko hyväksyä, että suomalainen sotilas - vapaaehtoisenakin - taistelee kaukana omilta rajoilta?

Tärkeimpiä ongelmia on tietenkin se, kuinka Suomessa kestettäisiin mahdolliset operaatioiden tappiot. Kuka uskaltaa ottaa vastuun, jos suomalaisia nuorukaisia kaatuu ehkä sellaisissa sotatehtävissä, joille ei edes saatu kansallista yksimielistä hyväksyntää.

Toinen rauhaanpakottamisen ja yleensä kansainvälistyvän turvallisuuspolitiikan ongelma on raha. Se on läsnä jo nyt.

Onko oikein, että suomalaisten verovaroilla ylläpidettyä koneistoa käytetään muualla kuin Suomen puolustustehtävissä? Sallitaanko, että kotimaan puolustaminen ehkä kärsii kansainvälisestä yhteistyöstä?

Mitä korkeammalle Suomen puolustusvoimien johdossa arvostetaan Nato-yhteistyötä tai Euroopan Unionin puitteissa tapahtuvaan kriisinhallintaan valmistautumista, sitä tärkeämmän osan ne saavat puolustusmäärärahoista. Myös arvostukset puolustusvoimien sisällä voivat muuttua.

Presidentti Tarja Halonen on ollut sitä mieltä, että eduskunta - joka rauhaturvalain sisällöstäkin päättää - on sovelias myös keskustelemaan rauhanturvan kehittämisestäkin.

Asia voi olla kyllä aivan toisinkin.

Eduskunnan valtaa lainsäätäjänä ei pidä tietenkään aliarvioida. Mutta esimerkki huonosta valmistelusta ja eduskunnan keskustelusta saatiin helikopteripäätöksen yhteydessä. Lopputuloshan oli, että eduskunnan enemmistö valitsi kaikista mahdollisista vaihtoehdoista huonoimman.

Käsittelyyn tulossa oleva rauhanturvalain muutosehdotuskin johtuu siitä, että edelliskerralla eduskunta itse lisäsi lakiin tarkennuksen, joka nyt halutaan poistaa tai ainakin muuttaa.

Suomessa katsottiin takavuosina turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kysymykset niin tärkeiksi ja yksimielisyyttä vaativiksi, että niitä käsiteltiin parlamentaarisissa komiteoissa. Näin valmisteluun ja myös ratkaisuihin sitoutettiin sekä hallitus- että oppositiopuolueet. Samalla saatiin viisaita päätöksiä, joita ei heti tarvinnut muutella.

Näin kannattaisi menetellä nytkin. Suomella on edessään monenlaisia turvallisuuspoliittisia kannanottoja ja periaatteellisiakin ratkaisuja. Niissä olisi hyvä päästä mahdollisimman laajaan yksimielisyyteen eikä vain hetken linjauksiin.

Perusteellisempi käsittely pitäisi myös turvallisuuspolitiikasta päättämisen paremmin poliitikkojen käsissä. Nyt kehitystä ovat johtaneet sotilaat.

Lalli vaatii alueellisesti porrastettua polttoaineveroa

Suomen polttonesteiden hinnat ovat kiivenneet kohtuuttoman korkealle. Hintojen raju nousu haittaa erityisesti niitä, joilla auto on jokapäiväisen selviytymisen tai työn kannalta välttämätön.

Lisäksi hintojen nousu on heikentänyt ammattimaisen tavara- ja henkilöliikenteen kannattavuutta ja lisännyt paineita kuljetushintojen nostamiseen. Korkealle nousseet hinnat vauhdittavat myös inflaation irtipääsyä.

Polttonesteiden hinnasta pääosa on valtion perimää veroa. Lipposen hallitukselta on turhaan odotettu, että veroa kohtuullistettaisiin öljyn maailmanmarkkinahintojen aiheuttamien nousupaineiden hillitsemiseksi.

Maan hallitus ei myöskään ole keksinyt mitään käyttökelpoista mallia tasata maan alueellista kehitystä.

Mikä estäisi toteuttamasta polttonesteiden kaivattua kohtuullista veroalea alueellisesti vain niissä maakunnissa, joissa ei ole merkkejä talouden ylikuumenemisesta?

Varsinkin bensan hinta vaihtelee jo nyt eri paikkakuntien ja asemien välillä niin paljon, ettei verotuksen alueellinen eriyttäminen sinänsä aiheuttaisi nykyisestä huomattavasti lisääntyvää "turhaa ajoa" halvemman menoveden tankkaamiseksi.

Aamulehti arvioi Suomen Pankin Vanhalan puheenvuoron saamaa vastaanottoa

Poliitikot ovat aina suhtautuneet Suomen Pankin sanomisiin ja tekemisiin hyvin arkanahkaisesti. Napit ovat tunnetusti olleet vastakkain monta kertaa monen pääjohtajan ja monen pääministerin aikana.

Pankissa on kuitenkin ollut hiljaista nykyisen matalaprofiilisen pääjohtajan Matti Vanhalan aikana ainakin sen jälkeen, kun hänen nimityskuvionsa selvisi vajaat pari vuotta sitten. Sosiaalidemokraatithan ajoivat pääjohtajaksi omaa miestään, tohtori Jukka Pekkarista.

Pankissa on ilmeisesti kaikessa rauhassa opeteltu uuteen rahapoliittiseen aikaan ja Euroopan keskuspankin tavoille. Pankki ei ole juuri vaivautunut vastaamaan edes syytöksiin herrojensa korkeista palkoista ja hulppeista edustustiloista ja -tilaisuuksista.

Pääjohtaja Vanhala teki keskiviikkona poikkeuksen ja ehdotti räväkkää monivuotista veronalennusohjelmaa. Suomen noin 46,5 prosentin kokonaisveroaste olisi saatava EU-maiden koko ajan alenevalle keskimääräiselle tasolle, joka kolme vuotta sitten oli 41,5 prosenttia, tai mieluummin sen alle.

Räväkäksi ehdotuksen tekee sen suuruus: alennus nousisi noin 35 miljardiin markkaan eli tuloverokertymä jäisi yli puolta nykyistä pienemmäksi.

Hallitus on sitoutunut 10-11 miljardin markan veroaleen vaalikauden aikana eli aikaa lupauksen lunastamiseen on vielä kolme vuotta. Tänä vuonnahan verotus parhaimmillaankin pysyy ennallaan.

Vanhala syyllistyi kuitenkin väärin sammuttamiseen. Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kalliomäki osoitti saman tien hänelle kaapin paikan ilmoittamalla, että Vanhalan puheissa on ideologista vivahdetta mukana eikä Suomen Pankin pitäisi syyllistyä tällaiseen.

Ihan kuin tämä olisi kuultu aikaisemminkin. Presidentti Mauno Koivisto arvosteli muutama vuosi sitten Suomen Pankin entisiä pääjohtajia Ahti Karjalaista ja Rolf Kullbergia pyrkimyksestä ''anastaa itselleen poliittista valtaa''.

Kuitenkin niin tärkeimmät poliitikot pääministeri Paavo Lipposen ja valtiovarainministeri Sauli Niinistön johdolla kuin valtiovarainministeriö ja kaikki taloudelliset tutkimuslaitokset ovat puhuneet veroalen tärkeydestä.

Miksi ei talousasiantuntijoita pullollaan oleva Suomen Pankki saisi tehdä sitä? Pikemminkin sen velvollisuus on osallistua talouspoliittiseen keskusteluun.

Ei Vanhala mitään uutta sanonut. Hän perustelujensa mukaan nykyinen verorasitus on tasolla, joka vaikeuttaa työllisyysasteen nousua ja talouden joustavuutta.

Pitkän aikavälin ohjelma sen sijaan tehostaisi budjettisuunnittelua, helpottaisi palkkaneuvotteluja ja vähentäisi epävarmuutta.

Poliitikkojen aroille varpaille Vanhala kuitenkin tallasi viimeistään muistuttaessaan, että korkeasuhdanteessa ale olisi rahoitettava menoleikkauksilla. Se ei ole poliittisesti suosittua.

Ilkan mukaan sekoilu ulkopolitiikan johdossa jatkuu

Presidentti Tarja Halosen ja pääministeri Paavo Lipposen (sd) julkisuuteen antamat ristiriitaiset tulkinnat ulkopolitiikan johtamisesta ja vastuunjaosta ovat osoittaneet oikeaksi ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) arvion, että uusi perustuslaki on tässä suhteessa liian tulkinnanvarainen. Asia olisi pitänyt ratkaista selvemmin jo uutta perustuslakia säädettäessä.

"Jos olen paikalla, minä toimin puheenjohtajana." Näin yksiselitteisesti määritteli presidentti Halonen keskiviikkona ensimmäisessä lehdistötapaamisessaan suhteensa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan (hutva) kokouksiin. Hutvassa tehdään tärkeimmät Suomen ulkopolitiikkaa koskevat linjaukset.

Vain päivää aiemmin pääministeri Lipponen ilmoitti eduskunnassa, että valiokunnan puheenjohtajana on edelleen pääministeri. Presidentin roolin Lipponen rajasi näin: "Käsittelyä johtaa tasavallan presidentti asioissa, joissa hän antaa Suomen ulkopolitiikkaa koskevat toimintaohjeet."

Presidentin ja pääministerin erilaiset tulkinnat ulkopolitiikan johtamisesta ovat hämmentäviä etenkin, kun juuri viime viikolla kerrottiin julkisuuteen, että Halonen ja Lipponen ovat sopineet käytännön menettelytavoista.

Oireellista oli myös Halosen piikittely Lipposelle tämän presidentti Martti Ahtisaaren selän takana yksin tekemästä Itävalta-päätöksestä. Halosen mukaan ulkopolitiikassa voi syntyä odottamattomiakin tilanteita, mutta "tämä Itävallan odottamattomuus on tietysti ollut vähän aikaisempaa perua".

Mahtoiko presidentti Halonen viitata sosialistijohtajien Tukholman-kokoukseen, jossa Itävallan vaalitappion kärsineelle liittokansleri Klimalle pyynnöstä luvattiin toverillista apua, jotta tämä olisi voinut jatkaa hallitsemista vaalin tuloksesta huolimatta? Ilmeisesti Lipponen ei pitänyt Ahtisaarta ajan tasalla Euroopan sosialistijohtajien suunnitelmista.

Lipponen on selittänyt, ettei hän voinut kertoa presidentille Itävaltaa koskevasta presidentin toimivaltaan kuuluneesta boikotista, koska Ahtisaari oli ratkaisevalla hetkellä lentokoneessa. Niin Finnairin lentoturvallisuudesta vastaavat henkilöt kuin tasavallan presidentin avustajatkin ovat todistaneet, että nykytekniikalla on mahdollista saada maan korkein poliittinen johto kiinni vaikka lentokoneesta, jos halutaan.

Ennusmerkeistä päätellen pääministeri Lipposesta saattaa jatkossa muodostua melkoinen riesa presidentti Haloselle. Nähtäväksi jää, antaako Halonen pääministerin nöyryyttää itseään samalla tavalla kuin Ahtisaari salli tapahtuvan.

Koonnut: TK
10.3.2000

Muut lehdet -sivulle