Muut lehdet maanantai 13.3.2000

Hämeen Sanomat muistelee talvisodan ihmettä

Talvisodan päättymisestä tulee tänään kuluneeksi 60 vuotta. Itsenäisen Suomen ankarimman koettelemuksen muistoa vaalitaan monin juhlallisuuksin.

Talvisota oli vaiettu sota vuosikymmeniä sodan jälkeen. Sen välttämättömyyttä arvioitiin ajoin hyvinkin kriittisesti, jopa niin, että talvisodassa taistelleet miehet ja kotirintaman naiset syyllistettiin leimaamalla heidät yltiöisänmaallisiksi sotakiihkoilijoiksi.

Talvisodan ihme, pienen kansakunnan yksituumainen taistelu olemassaolostaan on kuitenkin viime vuosina saanut uutta sisältöä. Aiemmin suljetut arkistot ovat avautuneet tutkijoille ja talvisodasta, sen syistä kuin myös Neuvostoliiton tavoitteista on saatu uutta tietoa.

Sodan kokeneille kansalaisille tuoreetkaan tutkimukset eivät juurikaan tuo mitään uutta. Heidän mielissään talvisota on säilynyt itsenäisyystaisteluna, joka oli pakko käydä.

Viimeistään Baltian maiden itsenäistyminen viime vuosikymmenellä ja niiden kohtalo toisen maailmansodan pyörteissä on osoittanut epäilijöille, että Suomen taistelu oli ainoa tie kansallisen itsenäisyyden säilyttämiselle.

Jos sataaviittä päivää ei olisi kestetty, olisimme samassa tilanteessa kuin eteläiset naapurimme nyt ovat.

Talvisodan ihmeen tekijöiden rintamilla taistelleiden miesten ja kotirintaman naisten joukko harvenee kaiken aikaa. Veteraanien ikäpolvi on väistymässä, sotavanhukset kutsutaan viimeiseen iltahuutoon.

Heidän työnsä ei loppunut katkeraan ja epäoikeudenmukaiseen rauhaan, vaan ponnistelut jatkuivat maan jälleenrakentamisessa. Työ jäi kesken, sillä jo runsaan vuoden kuluttua maa oli uudelleen sodassa. Veteraanisukupolvet ovat työllään ja uhrauksillaan hankkineet jokaiselle suomalaiselle kalliin perinnön, jonka vaaliminen on jokaisen kansalaisen velvollisuus.

Tätä perintöä vaalitaan pitämällä hyvää huolta sen kartuttajista ja varmistamalla, että Suomi vastakin säilyy itsenäisenä, vauraana ja vakaana maana, joka osaa myös arvostaa historiaansa. Sodat ovat aina koettelemus kansakunnalle. Talvisodan keskeinen opetus on ollut se, että pienikin kansa kykenee yksituumaisuudellaan uskomattomiin suorituksiin.

Jos talvisodan taistelijat eivät olisi uskoneet asiaansa, maan itsenäisyyden ja vapauden puolustamiseen, rintamat eivät olisi kestäneet.

Tänään on kaikkien suomalaisten aika lausua nöyrä ja kunnioittava kiitos kuusikymmmentä vuotta sitten käydyn sodan sankareille, eläville ja kuolleille.

Aamulehti arvioi poliisin toimintaa

Niin kauan kuin yhdeksän suomalaista kymmenestä tuntuu luottavan poliisin työhön, ei pitäisi olla suurta syytä huoleen.

Äskeisen turvallisuusbarometrin mukaan 91 prosenttia kansalaisista arvioi poliisin onnistuneen toimissaan joko hyvin tai erittäin hyvin.

Kansalaiset eivät liioin näe turvallisuudelleen järin suuria uhkia. Lähinnä pelätään ampuma-aseiden käyttäjiä, huumerikollisia ja rattijuoppoja.

Barometri ei sisältänyt suuria yllätyksiä, mutta ei se liioin anna oikeutta täyteen tyytyväisyyteen.

Rikoksia jätetään yllättävän paljon ilmoittamatta. Ajattelevatko kansalaiset kenties, ettei poliisin hälyttäminen maksa vaivaa, kun pienehköjen rikosten selvittämiseen ei riitä sen paremmin intoa kuin väkeä?

Rötökset on tietenkin pakko panna tärkeysjärjestykseen, mutta tällaisen asenteen leviäminen on vaarallista ja nakertaa luottamusta poliisiin rikosten selvittäjänä.

Jatkuva rahapula haittaa myös lähipoliisitoimintaa, jota kuitenkin strategiasuunnitelmissa pidetään tärkeänä. Poliisi on liian näkymätön.

Syrjäseutuja odottaa entistä suurempi tyhjyys ja epävarmuus siinä mielessä, että poliisi joutuu vähentämään palvelupisteitään. Poliisiylijohtaja Reijo Naulapään mukaan rahat eivät riitä väen pitämiseksi syrjäkylillä, "missä ei tapahdu juuri mitään tai tapahtuu vähän".

Maaseudulta katoavat koulut, kaupat, postit ja nyttemmin myös poliisit. Naulapää on oikeassa, mutta onko silti kohtuullista, että lähin poliisi on useiden tuntien ajomatkan päässä?

Tampereella on äänekkäästi protestoitu poliisivirkojen jatkuvaa karsimista vastaan. On jopa väläytelty ulosmarsseja.

Ministeriössä ongelmaa on vähätelty, mutta johonkin raja on vedettävä. Kaupunki ympäristöineen kasvaa koko ajan. Vaikka "löysät pois" -rationalisoinnilla ja tehostuvalla yhteistyöllä voidaan paikata paljon, syntyy mahdoton tilanne, jos velvoitteet jatkuvasti lisääntyvät ja resurssit vähenevät

Turun Sanomat arvioi Ruotsin tietä EMU:un

Volvon ja Scanian fuusio väikkyi taustalla, kun Ruotsin sosiaalidemokraatit asettuivat viikonvaihteessa kannattamaan Emu-jäsenyyttä ja siitä järjestettävää kansanäänestystä. Ylimääräisen puoluekokouksen äänestystä edelsi lihava riita, eikä laiha sopu pitkään aikaan tyynnytä vilkkaana vellovaa sananvaihtoa.

Ne, jotka Ruotsin sosiaalidemokraattisessa puolueessa ja muualla ruotsalaisessa yhteiskunnassa vastustavat maan liittymistä Euroopan talous- ja rahaliittoon, haluavat selvimmin kansanäänestystä. Emu-kriitikkoja hiertää ylikansallinen puuttuminen maan sisäisiin asioihin ja itsenäisen päätösvallan kaventuminen.

Naapurimaan keskustelu ja sosiaalidemokraattien äänestystulos osoittavat samalla, että myös osa Emu-jäsenyyden kannattajista ajaa kansanäänestyksen järjestämistä.

Siksi viikonvaihteen väittely merkitsi demokraattisten periaatteiden voittoa; kansalaiset pääsevät ilmaisemaan kantansa asiassa, jonka ratkaisu vaikuttaa syvällisesti ja laaja-alaisesti ruotsalaisen yhteiskunnan kehitykseen.

Suhtautuminen yhteiseen eurooppalaiseen rahapolitiikkaan, keskuspankkiin ja valuuttaan sekä talousratkaisujen perussuuntaan kuuluvat tekijöihin, jotka määrittelevät Ruotsin asemaa niin Pohjolassa kuin koko maanosassamme.

Pääministeri Göran Persson osui asian ytimeen tähdentäessään viikonvaihteen puoluekokouksessa, että Emu-jäsenyys on keino suojautua kasvotonta pääomaa vastaan.

Hallitsemattomien markkinavoimien vastustaminen on tehnyt monista epäilijöistä Emu-jäsenyyden puoltajia, niin kuin Perssonin oma esimerkki osoittaa. Näin on tapahtunut siitä huolimatta, että keskuspankin riippumaton asema ja kruunusta luopuminen kavahduttavat.

Kansanvallan toteutumisen näkökulmasta on olennaisinta, että ruotsalaisen yhteiskunnan keskustelu jatkuu; näin kansalaisten reppuun pakataan mahdollisimman monipuoliset eväät Ruotsin kulkiessa kohti kansanäänestystään. Ajanjaksosta, jonka kuluessa kanta on muotoiltava, vallitsee vielä viikonvaihteen jälkeen suuri epäselvyys.

Viimeistään vuoden 2002 valtiopäivävaaleihin mennessä Ruotsin suhdanne- ja palkkakehityksestä lienee saatu riittävä selvyys. Valtaosa merkittävimmistä tähänastisista arvioista on suuntautunut siihen, että Ruotsin Emu-kansanäänestys järjestetään näiden vaalien tuntumassa.

Sosiaalidemokraattien ylimääräinen puoluekokous merkitsi joka tapauksessa, että Ruotsin Emu-tie on nyt aurattu kulkukelpoiseksi; valtiopäivillä ei istu merkittävää Emu-vastaista ryhmittymää.

Perusvalintojen kannalta ei ole tärkeintä, äänestääkö Ruotsi jo ensi vuonna vai vasta valtiopäivävaaliensa aikaan.

Savon Sanomien mukaan veropolitiikkakin voi olla tavoitteellista

Vain harvat ovat sitä mieltä, että verotuksen taso on Suomessa kohdallaan. Tuoreimpien tilastojen mukaan veroaste on meillä tällä hetkellä 46,5, prosenttia, mutta laskee valtiovarainministeriön arvioiden mukaan tänä vuonna 46,2 prosenttiin. Veroaste on liian korkea.

Lohdutukseksi ei kelpaa, että Ruotsissa ja Tanskassa veroaste on korkeampi. Siellä asiat ovat vielä huonommin kuin Suomessa.

Euroopan unionin keskimääräinen veroaste oli OECD:n verotilaston mukaan vuonna 1997 41,5 prosenttia. Kaikissa OECD-maissa vastaava luku oli vain 37,2. Näihin keskiarvoihin Suomella on siis vielä pitkä matka.

Korkeaa verotusta puolustellaan joskus sanomalla, että muussa tapauksessa nykyisen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito olisi mahdotonta.

Perustelu on vain puolittain paikallaan. Oikeampaa olisi sanoa, että pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon tarvitaan runsaasti verotuloja. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin verotuksen kireys. Liian kireä verotus nimittäin hidastaa taloudellista kasvua ja vaikeuttaa työttömyyden vähentämistä.

Samalla vähenevät myös verotulot. Verotuksen lieventäminen taas ei tarkoita sitä, että verotulot vähenisivät samassa suhteessa, koska seurauksena on taloudellisen toimeliaisuuden kasvaminen.

Liian kireän verotuksen turmiollisiin vaikutuksiin kiinnitti äskettäin huomiota Suomen Pankin pääjohtaja Matti Vanhala. Vanhalan mielestä olisi asetettava pitkän ajan tavoite, johon veroastetta pyrittäisiin laskemaan tietyssä aikataulussa.

Tavoitteen asettaminen ei Vanhalan mukaan kuulu Suomen Pankille. Hän kuitenkin arveli, ettei edes EU-maiden keskiarvo ole riittävä tavoite, koska muissakin EU-maissa kuin Suomessa on paineita verotuksen alentamiseen täsmälleen samoista syistä.

Vanhalan mukaan selkeä tavoite ja aikataulu tehostaisivat lähivuosien budjettisuunnittelua, helpottaisivat palkkaneuvotteluita ja vähentäisivät ylipäänsä taloudenpidon epävarmuutta. Vanhalan perusteluihin ei ole vastaansanomista.

Verotus on yksi talouden keskeisimpiä muuttujia. Tavoitteellinen veropolitiikka lisäisi ennustettavuutta ja talouden vakautta.

Tavoitteellinen veropolitiikka ei tietysti voi tarkoittaa sitä, että tavoitteeseen edetään välittämättä suhdanteista. Niitä kun ei voi tarkasti ennustaa.

Valtiontaloudessa olisi juuri nyt varaa tuntuviinkin veronalennuksiin ja lisää tilaa valtio voisi raivata vaikkapa myymällä Soneran osakkeita.

Nykyisessä korkeasuhdanteessa verotuksen nopea alentaminen kuitenkin lisäisi kotimaista kysyntää ja talouden ylikuumenemisen vaaraa. Jos veroja nyt kevennettäisiin, pitäisi se rahoittaa menoja leikkaamalla, niin kuin Vanhala oikein toteaa. Poliitikot varsin vasemmalla ovat jo ehtineet ärähtää Vanhalalle. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kalliomäen mielestä finanssipolitiikka kuuluu hallitukselle ja eduskunnalle, ei keskuspankille. Kalliomäki ei ole tarpeeksi tarkka.

Hänen pitäisi sanoa, että päätösten teko kuuluu poliittiselle vallalle. Suomen Pankin pääjohtaja voi ja hänen pitääkin ottaa osaa julkiseen keskusteluun.

Savon Sanomatkin on yhdessä monien muiden lehtien kanssa kiinnittänyt vuosia huomiota rakenteellisesti liian kireään verotukseen. Silti me emme kuvittele anastavamme poliitikoilta heidän finanssivaltaansa.

Ilta-Sanomat pohtii tupakanvastaista kiihkoa

Viranomaisten tupakanvastaisesta ristiretkestä saadaan yhä kummallisempia tietoja. Ilta-Sanomat kertoi viime perjantaina sosiaali- ja terveysministeriön ohjelmasta, jonka suosituksiin kuuluu mm. tupakkakielto kaikille alaikäisten käytössä oleville paikoille. He voisivat nähdä tupakoivan aikuisen ja saada haitallisia vaikutteita.

- Ilmassa on kieltolain kiihkoa, professori Kari-Pekka Tiitinen sanoi asiasta Ilta-Sanomissa. Kun Tiitinen nimeää tupakointirajoitukset helposti ajettavaksi asiaksi, jonka varjossa unohdetaan tärkeämmät kysymykset, hänen kanssaan on syytä olla samaa mieltä.

Sauhuttelijoiden eristäminen lasten ja nuorten silmistä ei tuottaisi toivottua tulosta. Kieltoa ei pystyttäisi valvomaan. Nuorisolla on aina ollut keinonsa päästä katselemaan siltä salatuiksi tarkoitettuja asioita. Tämä nuorison taipumus saatetaan tuntea jopa valtionhallinnossa.

Tupakoinnin terveyshaitat ovat kiistattomat. Niiden vähättelemisestä ei ole kysymys, jos arvostellaan tupakkaviranomaisten liioittelevaa intoa. Koko touhussa on ristiretkeläisyyden ja poliisimentaliteetin makua.

Yli-innokkaat virkamiehet leimautuvat tätä menoa yhden kansanosan kurittajiksi, vaikka heidän pitäisi olla kaikkien kansalaisten palvelijoita.

Tupakointi on epäterveellistä, mutta tupakka on laillinen nautintoaine. Tähänastiset rajoitukset ovat perusteltuja, ja suurin osa tupakkaväestä noudattaa niitä.

Tuskin kukaan kaipaa aikaa, jolloin kotimaanlennoilla ja bussien takapenkeillä sai tupakoida. Melkein kaikki pitävät myös työpaikkojen nykyistä tupakointikieltoa tarpeellisena.

Halu kieltää kansalaisvapauksiin kuuluva tupakointi ulkoilmassa jotakin byrokraattien soveliaana pitämää metrimäärää lähempänä koulua tai päiväkotia voidaan tulkita puolustuskannalle joutuneen holhousyhteiskunnan vastaiskuksi.

Tupakoijasta yritetään rakentaa viholliskuvaa viranomaisten mieleisellä tavalla käyttäytyvien päiviteltäväksi.

Muut ihmiset huomioon ottava tupakoija osaa oma-aloitteisesti välttää sauhuttelua esimerkiksi bussipysäkkien katosten alla. Hän ei kuitenkaan ilman sosiaali- ja terveysministeriön opastusta ole tullut ajatelleeksi, että joku alaikäinen saattaa kadulla nähdä tupakoivan ihmisen. Onneksi byrokraattien luovassa ajattelussa osataan ottaa huomioon tällainen ruma mahdollisuus!

Filosofian maisteri Tauno Perttula kysyi eilen Helsingin Sanomissa, onko tupakoijat tarkoitus karkottaa maasta. Tupakoimaton Perttula ei löydä tupakan ammattivastustajien päästä "mitään varsinaista järkeä".

Hän huomauttaa, ettei Helsingin Kruununhaassa sijaitsevaa asuntoa tuuletettaessa sisälle tule puhdasta ilmaa, vaikka tupakointi kiellettäisiin koko Euroopassa.

Koonnut: TK
13.3.2000

Muut lehdet -sivulle