Muut lehdet perjantaina 17.3.2000

Aamulehti huomioi Tuomiojan ja Väyrysen 30-vuotistaiteilijajuhlat

Kaksi 53-vuotiasta miestä, tuore ulkoministeri ja kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) ja europarlamentaarikko, myös kansanedustajan valtakirjan omaava Paavo Väyrynen (kesk) viettivät torstaina 30-vuotistaiteilijajuhliaan. Erikseen.

Herrat edustavat Suomen eduskunnassa pisintä parlamentaarista kokemusta. Heidät valittiin ensimmäistä kertaa eduskuntaan kirjaimellisesti poliittisina broilereina tasan 30 vuotta sitten.

Väyrynen on ollut koko ajan kansanedustajana ainakin toisella jalallaan toisen ollessa Brysselissä. Tuomioja teki välillä kymmenen vuoden pesäeron eduskuntapolitiikkaan toimimalla Helsingin apulaiskaupunginjohtajana, mutta palasi eduskuntaan.

Tuomiojan ja Väyrysen taiteilijajuhlat olivat hyvin erinäköiset. Tuomioja piti eduskunnassa esitelmän Parlamentarismin kehitys Suomessa - kolmekymmenvuotinen perspektiivi. Väyrynen tarjosi lounasta keskustan pesäpaikassa Ostrobotnialla ja valitti menneitä pettymyksiään politiikassa.

Se on kuvaavaa. Vaikka Väyrynen miettii tarjoutumista uudelleen keskustan puoluejohtoon varapuheenjohtajaksi, hän vaikuttaa mieheltä, jonka loistava tulevaisuus on takanapäin.

Sen sijaan Tuomioja näyttää olevan hitaasti kypsyvää lajia teini-iässä tapahtuneesta politiikan aloituksestaan huolimatta. Puolueen älykkö ja toisinajattelija on viime vuosina noussut paikoille, joilta tehdään puolueen puheenjohtajia: eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi ja ulkoministeriksi.

Tuomioja käsitteli esitelmässään mielenkiintoisesti eduskunnan, eduskuntatyön ja parlamentarismin muuttumista 30 vuodessa. Se on pitkä aika, kuten hän muistutti, yli kolmannes itsenäisen Suomen ajasta.

Tuomioja yhtyi käsitykseen 1970-luvusta parlamentarismin rappiokautena, jolloin ''yleiset syyt'' sekä tulopoliittinen käytäntö ylläpitivät presidentti- ja osin hallituskeskeistä vallankäyttöä. Normaaliparlamentarismiin palattiin 80-luvulla.

Tuomiojan mukaan eduskunnan aseman muutokset näkyvät eduskunnassa itsessään. 30 vuotta sitten eduskunnassa oli vielä osa-aikatoimisia amatööripoliitikkoja. Silloin eduskunnan henkilöstön vahvuus oli 102, nyt edustajien avustajat mukaan lukien 606.

Silloin neljä tai viisi edustajaa jakoi yhden työhuoneen, yhden puhelimen ja yhden vanhan kirjoituskoneen. Nyt (vaikka sitä Tuomioja ei sanonut) eduskunnan tarpeisiin suunnitellaan uutta lisärakennusta.

Tuomioja kiitteli 2000-luvun eduskunnan mahdollisuuksia hankkia tietoa, teettää selvityksiä ja perehtyä asioihin. Näitä mahdollisuuksia, kuten myös parlamentaarisen valvonnan ja vaikutuksen vahvistamista tarvitaan globalisaation hallinnassa.

Tuomiojaa ja Väyrystä puolestaan tarvitaan Suomen politiikassa. Kumpikaan ei jouda nurkkaan syömään puulusikalla puuroa, minkä Väyrynen omalta osaltaan lupasikin.

Turun Sanomat arvioi Vladimir Putinia

Siitä huolimatta, että Vladimir Putin on mitä todennäköisimmin Venäjän seuraava presidentti, hänestä tiedetään varsin vähän. Putinia on kuvailtu Venäjällä esimerkiksi mustaksi laatikoksi, jonka sisällöstä ei ole mitään tietoa. Kuluvan viikon alussa salaisuuden verho hieman raottui, kun Putinista julkaistiin vaalikirja.

Lehdistöhaastatteluihin pohjautuvassa kirjassa Putin kertoo muun muassa KGB-taustastaan, suhtautumisestaan Tshetshenian sotaan sekä korruption vastaisesta taistelusta.

Toiminnassaan Venäjän turvallisuuspalvelussa KGB:ssä Putin ei näe mitään pahaa. Häntä ei näy vaivaavan se, että neuvostoaikana KGB tappoi, vangitsi ja vainosi miljoonia ihmisiä. Putin päinvastoin kertoo ylpeänä, kuinka hän jo koulupoikana kävi kolkuttelemassa KGB:n ovella ja kyselemässä mahdollisuutta päästä töihin.

Myös nyky-Venäjän turvallisuuspalvelua Putin näyttää pitävän tärkeänä työkaluna rakennettaessa "vahvaa Venäjää", josta hän puhuu paljon. Putinin presidenttiyden myötä turvallisuuspalvelun rooli tullee vahvistumaan. Siitä on jo näkyvissä selviä merkkejä.

Vahvan valtion luomiseen tähtäävät myös Putinin toimet Tshetsheniassa. Hän katsoo historialliseksi tehtäväkseen Pohjois-Kaukasian tilanteen ratkaisemisen. Putin arvioi, että Tshetshenian irtautuminen olisi merkinnyt sodan leviämistä ja sitä myöden maailmanlaajuista katastrofia.

Putinin kannatusluvut osoittavat, että useimmat venäläiset hyväksyvät Putinin Tshetshenian-politiikan. Olkoonkin, että suurimmat kärsimykset tulevat syyttömän siviiliväestön osalle. On kuitenkin myös niitä, jotka pelkäävät, että Napoleonia ihanteenaan pitävän entisen KGB-upseerin pyrkimykset Venäjän suuruuden palauttamiseksi johtavat maan loputtomaan sotakierteeseen.

Putinin toistaiseksi lyhyen poliittisen uran aikana on huomio kiinnittynyt siihen, että hänen puheensa ja tekonsa eivät aina ole sopusoinnussa keskenään. Tuoreessa kirjassa Putin jälleen kerran korostaa korruption vastaisen taistelun tärkeyttä. Kuitenkaan hän ei ole puuttunut Kremlissä esiin tulleisiin korruptiotapauksiin.

Putin on myös sanonut pitävänsä tärkeänä lehdistövapautta. Jopa siinä määrin, että "maalla ei ole kehitysmahdollisuuksia eikä tulevaisuutta ilman kansalaisvapauksia ja vapaata lehdistöä". Radio Libertyn toimittajaa, joka poikkesi Tshetshenian sodan uutisoinnissaan hallituksen virallisesta kannasta, Putin pitää kuitenkin rikollisena.

Se, mikä olisi ehkä ollut kaikkein mielenkiintoisinta tietää, jää kirjassa kertomatta. Nimittäin, miten Putin aikoo panna kuntoon Venäjän rempallaan olevan talouden. Taistelujen vaimentuessa Kaukasiassa asia askarruttaa venäläisiä yhä enemmän.

Etelä-Suomen Sanomat arvelee, että Ahon virkavapaus tyssää eduskuntaan

Keskustan Esko Aho oli presidentinvaalien jälkeen hyvin samankaltaisessa tilanteessa kuin kokoomuksen Sauli Niinistö ennen vaaleja. Kenttä patisti Niinistöä presidenttiehdokkaaksi vähintään yhtä innokkaasti kuin Ahoa oma väki jatkamaan keskustan puheenjohtajana.

Niinistö ei paineiden edessä taipunut vaan kieltäytyi ehdokkuudesta, Aho sen sijaan on valmis jatkamaan itse sanelemillaan ehdoilla keskustan johdossa.

Sekä ennen presidentinvaaleja että niiden jälkeen Aho teki jokseenkin selväksi, että hän on keskustan puheenjohtajana yli kymmenessä vuodessa kaikkensa antanut. Oliko Ahon tarkoitus jättää politiikka kokonaan, jos hänestä ei tule presidenttiä, sen tietää vain Aho itse. Aho oli siis lähdössä, mutta vasta nyt paljastui, että hän haluaisikin olla poissa päivänpolitiikan valokeilasta vain hetken.

Tilanne on keskustalle jossain määrin yllättävä. Onko Aho todella niin korvaamaton, että hän voi jättää kunnallisvaalit väliin ja palata puoluejohtajaksi sitten, kun se hänelle itselleen sopii? Keskustalta Aho saa tuen sapattivuodelle, tästä ei ole epäilystäkään.

Aholle kuuliainen keskustan kerma vakuuttaa, ettei puheenjohtajan USA:n piipahduksesta aiheudu ongelmia. Eikö puolue kaipaa johtajakseen henkilöä, jonka arvo on korkeaksi laskettu? Pysyvätkö keskustan rivit järjestyksessä, vai sävyttääkö Ahon välivuotta "ei enää palaa puheenjohtajaksi" -puheet?

Aho esiintyi tiedotustilaisuudessa vakuuttavasti, mutta hänen halunsa opiskella ja ladata akkuaan voidaan tulkita myös väsymiseksi.

Aho kaavailee paljastamallaan urasuunnitelmalla nousevansa ensin pääministeriksi ja kaiketi kuuden vuoden kuluttua tasavallan presidentiksi. Aika seuraaviin presidentinvaaleihin on Aholle tuskastuttavan pitkä. Porvaripuolueiden yhteistyön huuma on jo laantumassa ja olisi todella kumma, jos kokoomus ei olisi oppinut mitään näistä presidentinvaaleista.

Ahon sapattivuodesta tehnee pelkän haaveen eduskunta. Kansanedustajien enemmistö tuskin haluaa avata tietä käytännölle, jossa valovoimainen ehdokas kerää äänet puolueelleen, mutta häipyy pian eduskunnan kokoonnuttua omille teilleen.

Tästä ei Ahon tapauksessa ole tietenkään kysymys. Eduskunnan olisi kuitenkin melkoisen hankala kohdella kaikkia sapattivuoden hakijoita tasa-arvoisesti, mikä olisi kuitenkin lain ja työn raskaan vastuun vuoksi välttämätöntä.

Aho on ollut eduskunnassa 17 vuotta, mikä seikka puoltaa virkavapautta. Kansanedustajaehdokkaaksi lupautunut on antanut kuitenkin suostumuksensa, että hän edustaa kansaa eduskunnassa neljän vuoden työrupeaman.

Kainuun Sanomien mukaan Ahon virkavapaudessa on kaksi ongelmaa

Niin hyvältä kuin puheenjohtaja Esko Ahon sapattisuunnitelma vaikuttaakin, tuottaa se kuitenkin kaksi suurta ongelmaa. Toisen eduskunnalle ja toisen keskustan ja helsinkiläisten välille.

Moni soisi noin 25 vuotta politiikkaa tehneelle Esko Aholle kernaasti mahdollisuuden ladata akkujaan Harvardin rauhallisissa oloissa vajaan vuoden ajan. Melkein missä tahansa muussa työtehtävässä sapattivuoden pitäminen on nykyisin mahdollista eri järjestelyin. Usein siihen jopa kannustetaan.

Eduskunta on kuitenkin toista maata. Ehdokkaaksi ei ole pakko asettua. Kuka tahansa kansanedustaja voi jättäytyä pois eduskunnasta neljän vuoden välein. Ammattipoliitikolla tällaista tilaisuutta ei silti käytännössä useinkaan ole, eikä ainakaan Aholle joka tuntuu keskustalle melkein korvaamattomalta.

Jos eduskunta myöntää Aholle palkatonta virkavapaata, syntyy ennakkotapaus. Kukaan ei ole aikaisemmin ollut tällä tavoin poissa edustajantoimestaan. Pitkät virkavapaat ovat olleet sairaus- tai äitiyslomia.

Luultavasti Aho saa vapaansa, muttei vastalauseitta. Jäähän keskusta samalla jälleen ilman helsinkiläistä kansanedustajaa, vaikkakin vain syksystä kesään.

Juuri Ahon piti viime eduskuntavaaleissa tuoda keskusta lopullisesti pääkaupunkiin. Kansanedustajaehdokkaana Aho sai 11 869 ääntä, jopa hivenen enemmän kuin pääministeri Paavo Lipponen. Aho hävisi vain Sauli Niinistölle, Tarja Haloselle ja Ben Zyskowiczille voittaen suuren joukon helsinkiläisiä ammattipoliitikkoja.

Puolueessaan Aho oli ylivoimainen - hän sai puolueensa Helsingin äänistä peräti 65 prosenttia. Jos eduskunnassa olisi varamiesjärjestelmä tällaisiakin tapauksia varten, Pekka Puska pääsisi Ahoa tuuraamaan vain 1 719 äänellään.

Ahon sapatti avaa keskustelun varamiesten käyttämisestä pitkien virkavapaiden aikana. Mutta tähän saumaan uunituoretta perustuslakia rukkaava "Lex Aho" ei kuitenkaan ennätä.

Niinpä Helsingissä Ahoa äänestäneet voivat kysyä: arvostaako Aho tehtäväänsä pääkaupungin kansanedustajana tarpeeksi. Hänet valittiin vasta vuosi sitten eduskuntaan täyden vaalikauden ajaksi. Lisäksi Helsingin puolueväki voi kysyä, kuinka vakavissaan keskusta on pääkaupunkipolitiikassaan.

Kunnallisvaalien alla Ahon ratkaisu saattaa aiheuttaa pahaakin polemiikkia puolueen Helsingin piirissä. Olisihan Ahon kansanedustajuus ja menestys presidentinvaaleissa ollut aivan loistava pohja myös kunnallisvaalityölle.

Yllättäen Aho sai presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella toiseksi eniten ääniä Helsingissä päihittäen kaikki muut pääkaupungin perinteisten puolueiden ehdokkaat kuin Tarja Halosen. Riitta Uosukainen hävisi selvästi, Elisabeth Rehn ja Heidi Hautala jopa murskaavasti.

Ja toisella kierroksella Aho sai sentään yli kolmasosan helsinkiläisten äänistä, 116 456 ääntä. Ensimmäisen kerran keskustalla olisi ollut todella loistava pohja kunnallisvaaleihin myös pääkaupungissa. Viime kunnallisvaaleissahan keskusta oli vasta seitsemänneksi suurin puolue Helsingissä alle 4 prosentin ääniosuudellaan ja vain 9 075 äänellä.

Ahon poliittiset vastustajat omassa puolueessa ja varsinkin muissa tulevat syyttämään häntä siitä, että hän hylkää äänestäjänsä Helsingissä. Aho voi vain selittää, että tauon jälkeen hän on heille entistäkin parempi edustaja.

Joku voi ounastella, että Ahon virkavapauden myötä myös Paavo Väyrysestä tulee uusi ongelma niin Aholle kuin puolueellekin. Ei tule. Väyrysen haaveet varapuheenjohtajaksi ja sitä tietä takaisin puoluejohtoon ovat turhaa toiveajattelua.

Keskisuomalainen tukee Ahon sapattivapaata

Keskustan puheenjohtaja Esko Aho järjesti sittenkin yllätyksen, vaikka ilmoitus siirtymisestä vuodeksi Yhdysvaltain maineikkaan Harvardin yliopiston luennoitsijaksi on pienempi uutinen kuin alkuun ounasteltiin.

Ratkaisuun sisältyy valmius pysyä puolueen keulassa, jos kenttäväki menettelyn hyväksyy ja vuoden poissaolo hoidetaan varapuheenjohtajan voimin. Ongelmallisimmaksi muodostunee virkavapaus kansanedustajan toimesta, mutta tämäkin asia järjestynee.

Ahon harkinnassa esiintyy viehättävä tuoreus. Monilla työelämän avainpaikoilla lähdetään sapattivapaalle vuodeksi, jonka aikana täydennetään tietämystä ja kerätään voimia huomisen haasteisiin. Sapatit ovat yliopistoissa tavallisia. Ne ovat lisääntymässä myös yksityisellä sektorilla.

Politiikan kentillä ei ole totuttu sapattiajatteluun, vaan kansanedustajat ja muut vaikuttajat painavat täysillä niin pitkään kuin kannatusta ja potkua piisaa. Tuloksena on tukku uupuneita, itseään toistavia raakkeja, jotka luovat tahmeaa kuvaa yhteisten asioiden luotsaajista.

Esko Ahon päätös on rohkea. Siihen liittyy sanoma hankkia yhä enemmän syvällistä tietoa maailman tapahtumista, keskustella eri tavoin ajattelevien tiede- ja muiden ihmisten kanssa sekä solmia hyödyllisiä inhimillisiä kontakteja.

Harvard vilisee lahjakkaita amerikkalaisia ja maailmankansalaisia. Lukuisat Harvardin kasvatit ja luennoitsijat kohoavat arvostettuihin asemiin omissa valtioissaan.

Harvardia voidaan nimittää jopa Yhdysvaltain presidenttikouluksi, sillä se on kasvattanut maalleen kuusi päämiestä, viimeksi John. F. Kennedyn. Se on ollut elinympäristönä runsaalle 30:lle nobelistitiedemiehelle. Vuosi Harvardissa muokannee Esko Ahosta entistä kansainvälisemmän ja näkemyksellisimmän, mahdollisesti humaanimmankin persoonan, jolla on avaraa annettavaa maalleen ja kansalleen.

Eduskunta paaluttaa Ahon virkavapaudessa linjaa, sillä näillä perusteilla ei ole tätä ennen vapautusta pyydetty. Kansainvälisyyden kaudella, jolloin Suomessa painotetaan kouluttautumista ja itsensä kasvattamista, parlamentti suostunee mielihyvin hakemukseen. Sen teilaaminen olisi epäinhimillistä politikointia.

Amerikan vuosi raikastaa Ahon. Hän pääsee sivuun riittävän pitkäksi jaksoksi lipposlaisen tympeän sanamoukaroinnin tasavallasta. Perheen kanssa nautittu etäisyys kotimaasta jalostaa Ahoa ihmisenä ja vaikuttajana. Kokemuksen jälkeen hän on yhä kykenevämpi kansallisiin tehtäviin. Hänen hyväksyttävyytensä puoluerajat ylittävänä johtajana voi suurentua.

Aholla on edellytykset rakentua Max Jakobsonin veroiseksi yhdistäväksi valovoimaiseksi hahmoksi, jonka suuntaukset ja arviot luovat vilkkaan keskustelun.

Koonnut: TK

Muut lehdet -sivulle