Muut lehdet tiistaina 21.3.2000

Kansan Uutiset pohdiskelee Metallin vaalitulosta

Poliittisten ryhmien voimasuhteet pysyivät parin prosentin kymmenyksen tarkkuudella entisinä äsken toimitetuissa Metallityöväen liiton liittokokousvaaleissa. Sosialidemokraatit jatkavat suurimpana ryhmänä 56,3 prosentin kannatusosuudella ja Vasemmistoliitto vahvana kakkosena 42,3 prosentin kannatuksella.

Voimasuhdesiirtymiä tärkeämpi tulos oli hyvä äänestysaktiivisuus. Se kertoo, että jäsenistö antaa tukensa yhteistyön ja vastuun linjalle, jota liitossa on noudatettu viime vuosina.

Neljä vuotta sitten äänestysprosentti oli 48,5, nyt 51,2. Metalliliittoon on tullut 40 000 uutta jäsentä sitten viime liittokokouksen, useimmat heistä elektroniikkateollisuuteen. Liiton poliittiset ryhmät pelkäsivät, että nämä uudet jäsenet voisivat olla laiskoja äänestäjiä. Vaaleissa pelko osoittautui aiheettomaksi.

Metallityöväen liiton vaalituloksella on yleisempääkin merkitystä. Per-Erik Lundhin (sd) ja Erik Lindforsin (vas.) johtama liitto on ollut monessa suhteessa edelläkävijä.

Kun muilla aloilla on vasta keskusteltu tai riidelty työpaikkakohtaisista joustoista, metallissa ne ovat olleet käytössä jo pitkään. Niiden ehtoja ovat ollet synnyttämässä myös työntekijät ja heidän ammattiliittonsa, ja niinpä myös työntekijät ovat olleet niihin yleensä melko tyytyväisiä.

Metallityöväen liitto on kantanut rohkeasti vastuuta paitsi jäsentensä myös kaikkien palkansaajien eduista, koko ay-liikkeen yhtenäisyydestä ja voimasta, sopimusjärjestelmästä ja kansantaloudesta.

Esimerkiksi viime syksynä liitto ajoi voimakkaasti keskitettyä tuloratkaisua. Kun se kaatui, liitto ryhtyi rohkeasti päänavaajaksi ja kokosi Rakennusliiton kanssa ns. ryväsratkaisun, johon on yhtynyt suuri enemmistö kaikista palkansaajista.

Sdp:n ja Vasemmistoliiton yhteistyö on ollut metallissa lähes saumatonta. Kumpikaan ryhmä ei ole pyrkinyt hankkimaan itselleen pisteitä esimerkiksi esittämällä tuloneuvotteluissa kovempia vaatimuksia kuin toinen. Keskinäistä kilpalaulantaa ja syyttelyä ei esiintynyt edes vaalitaistelussa.

Olisi voinut kuvitella, että jäsenistö olisi rangaissut liiton johtoa "liiallisesta" vastuun kannosta, mutta kävikin juuri päinvastoin. Molemmat vastuuta kantaneet ryhmät saivat jäsenistön tuen, ja ainoita häviäjiä olivat ennestäänkin piskuiset "ääriryhmät", keskusta ja kommunistit.

Lindfors saattoikin todeta vaalituloksen selvittyä, että jäsenistä on hyväksynyt harjoitetun politiikan ja että tulevalle nelivuotiskaudelle hänen ryhmänsä lähtee edelleen rakentavaa yhteistyötä korostaen.

Poliittisen ryhmätoiminnan tilanne on hyvin erilainen eri liitoissa. Joissakin siitä on luovuttu lähes kokonaan, joissakin on jäljellä vielä menneitten vuosikymmenten kyräilyä ja kaunaista kilpailua. Kokemukset osoittavat, että moni muukin aktiviteetti loppuu, jos ryhmätoiminta loppuu kokonaan. Heikot yhteistyösuhteet taas haittaavat jäsenistön etujen ajamista.

Metallin esimerkki osoittaa, että on mahdollista yhdistää menestyksellisesti ryhmätoiminta, hyvä yhteistyö ja tehokas etujen ajaminen. Siinä mallia muillekin.

Suomenmaa valmistautuu puoluekokoukseen

Keskustalla ja sen johtajilla on ollut jatkuva taito yllättää ja nostaa puolue julkisuuden valokeilaan. Mestari tässä on ollut edellinen puheenjohtaja Paavo Väyrynen, mutta yhtä hyvin tämä taitolaji näyttää käyvän nykyiseltä puheenjohtajalta Esko Aholtakin.

Ahon ilmoitus aikomuksistaan luennoida ja opiskella vajaa vuosi USA:ssa maailmankuulussa Harvardin yliopistossa nousi hetkessä politiikan ykkösasiaksi. Hyvään keskustalaiseen tapaan hanke ei ole ongelmaton, vaan on jo nyt herättänyt jyrkkääkin vastustusta.

Vastuullisille poliitikoille voisi suosittaa viileää harkintaa. Asiassa ei ole ensisijaisesti kyse Esko Ahon lomapyynnöstä vaan laajemmin eduskunnan työskentelyjärjestyksen uudistamisesta, mikä on välttämätöntä kehitystä.

Esimerkiksi äitiys- tai muu vanhempainloma on kansalaisten perusoikeuksia ja kuuluu myös kansanedustajalle. Äitiysloma voi olla pitkä. On oikein, että tänä aikana eduskunnassa istuu varaedustaja. Myös ministerikansanedustajien varaedustus tulee ottaa pohdittavaksi. Samalla tietysti keskustellaan muistakin mahdollisista kansanedustajan poissaoloperusteista.

Keskustelussa varmasti huomataan pian, että aikojen muutos on huomioitava eduskunnassakin. Muualla työelämässä ollaankin jo eri aaltopituuksilla. Keskustan puheenjohtajuutta koskeva osa Ahon suunnitelmasta on helpompi juttu - lähinnä siksi, että se on pelkästään keskustan kenttäväen käsissä.

Puoluekokousedustajat osaavat tehdä oikeita päätöksiä. Niin on tapahtunut ennenkin. On vaikea nähdä, että Ahon "virkavapaus" puoluejohdosta aiheuttaisi puoluekokouksessa suurempaa vastarintaa. Päin vastoin, sitä pidettäneen oivana uudistumisen ja kehittymisen paikkana.

Kun Aho on valmis palaamaan USA:n matkansa jälkeen puolueen puheenjohtajaksi ja vielä entistä kovemmassa kunnossa, hänen hankkeelleen vain aplodeerataan. Kunnallisvaaleista ja muusta politiikasta keskusta selviää Ahon matkan aikana hyvin varapuheenjohtajien vetämänä.

Myös varapuheenjohtajien valinnat ovat pelkästään puoluekokouksen käsissä. Etukäteen niitä ei voi sopia. Varapuheenjohtajien vaalit ovat ennen muuta henkilövaaleja. Ehdokkaat eroavat tietysti monessa suhteessa. Heidän joukossaan on naisia ja miehiä, eri ikäisiä, eri puolilta maata olevia, eri ammatissa toimivia.

Mitään linjaratkaisua varapuheenjohtajan vaalista ei pidä yrittää rakennella. Puolueella on nyt hyvä linja. Sen linjan mukainen työ toi presidentinvaalissa paremmat tulokset kuin koskaan. Edes suhtautuminen Euroopan Unioniin ei jakanut keskustaväkeä.

Viisas puoluekokous osaa valita varapuheenjohtajat tavalliseen tapaan. "Kakkospuheenjohtajan" vaalia ei kannata ryhtyä käymään. Puheenjohtajisto osaa päättää vastuualueensa yhdessä muun normaalin keskustalaisen päätöksenteon kanssa, samaan tapaan kuin viime syksynä, kun puheenjohtaja Aho jäi vaalivapaalle

Aamulehti kirjoittaa ruokapankeista ja leipäjonoista

Suomen talous kasvaa kohisten, tutkimuslaitokset nostavat kasvuennusteita, työvoimasta on jo joillakin aloilla huutava pula, ihmiset jonottavat uusien IT-yritysten osakkeita, poliitikot taistelevat Sonera-rahojen jaosta ja veroministeri Suvi-Anne Siimes varoittelee ostamasta tai vaihtamasta asuntoa niiden kalleuden vuoksi.

Samaan aikaan toisaalla evankelisluterilaisen kirkon ja Pelastusarmeijan ruokapankeissa ja leipäjonoissa on yhtä paljon asiakkaita kuin pahimpina lamavuosina.

Köyhyys ei ole kadonnut mihinkään talouskasvusta ja työttömyyden paranemisesta huolimatta. Se on tosiasia, jota ei saa unohtaa, vaikka sen mielellään unohtaisikin. Nokia-Suomella on kääntöpuolensa.

Suomalaisten köyhyys on konkreettista nälkää ja puutetta - mm. kouluissa on jo vuosia totuttu laittamaan maanantaisin tavallista enemmän ruokaa. Köyhyys on myös syrjäytymistä ja sosiaalista eristäytymistä, inhimillisten kontaktien puutetta.

Huono-osaisuus ja köyhyys ovat ensimmäistä kertaa periytymässä tai jo periytyneet; tähän asti meillä uusi sukupolvi on noussut edeltävää paremmalle henkiselle ja aineelliselle elintasolle.

Köyhyys ei tarkoita samaa kuin työttömyys, mutta käytännössä se usein tarkoittaa. Yksinäinen pitkäaikaistyötön, joka putoaa pois ansiosidonnaiselta päivärahalta, on varmasti köyhä. Apua tarvitsevat myös monet eläkeläiset, pitkäaikaissairaat, ylivelkaantuneet ja monista ongelmista kärsivät lapsiperheet.

Kirkon, Suomen Punaisen Ristin ja Pelastusarmeijan ruokapankit tekevät hienoa työtä auttaessaan kouriintuntuvasti hädässä olevia lähimmäisiä. Myös monet elintarvikealan yritykset täyttävät ruokakasseja ja EU:stakin on jälleen tulossa ruokalähetys.

Toiminta on jo niin vakiintunutta, että sitä tuskin voidaan lopettaa. Esimerkiksi Tampereen evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän ruokapankista ruokittiin viime vuonna säännöllisesti noin 2 500 taloutta eikä tarve ole vähentynyt. Se voi jopa kasvaa.

Koko maassa lasketaan 60 paikkakunnalla avuntarvitsijoita olevan yli 100000. Enää ei tunnu riittävän edes se, että ruokapankki on ruokapankki: kirkon työntekijöiden mukaan asiakkaita pitäisi neuvoa monenlaisissa elämänhallinnan kysymyksissä talouden hoidosta mielenterveysongelmiin.

Yhdet ja samat ihmiset eivät kaikkeen veny, vaikka kuinka haluaisivat. Ehkä ''maallisen'' yhteiskunnan olisi perustettava tai avustettava järjestöjä perustamaan ruokapankkien yhteyteen neuvontapankkeja?

Niissä voisi olla helpompi käydä kuin sosiaalitoimistoissa ja neuvontakin monipuolisempaa; ruoan laittamista opetettaisiin kädestä pitäen ja mielenterveyden ongelmista kärsivä ohjattaisiin avun äärelle. Kynnys avun ja neuvojen vastaanottamiselle olisi varmasti matala.

Ilkkaa askarruttaa Kiinan ja Taiwanin väliset suhteet

Ennen vaaleja tapahtuneeseen näyttävään uhkailuun verrattuna Kiina on suhtautunut ensimmäisissä reaktioissaan varsin maltillisesti Taiwanin presidentinvaalien tulokseen, joka oli Kiinan kannalta hankalin mahdollinen. Myös vaalit voittanut itsenäisyyslinjaa kampanjassaan korostanut Chen Shui-bian on lausunnoissaan ollut korostetun sovinnollinen Kiinan suuntaan.

Kukaan toki ei ollut uskonutkaan, että Kiina välittömästi Taiwanin vaalituloksen selvittyä käynnistäisi sotatoimet, mutta paljoa ennustajan lahjoja ei tarvita jos arvioi, että Kiina jatkaa painostustaan tavalla tai toisella. Manner-Kiina on tehnyt selväksi, ettei se hyväksy kapinallisena maakuntana pitämänsä Taiwanin itsenäistymistä. Äärimmäisessä tapauksessa Kiina on ilmoittanut terästävänsä vaatimustaan sodalla.

Uhkailu ei toiminut Kiinan tarkoittamalla tavalla, sillä sen katsotaan päinvastoin antaneen lisävauhtia demokraattisen edistyspuolueen ehdokkaalle Chenille. Opposition ehdokkaan kampanjaa tuki taiwanilaisten kasvava tyytymättömyys maata yli 50 vuotta hallinneen kuomintang-puolueen pakkovaltaa ja korruptoituneisuutta kohtaan. Myös kuomintang pelotteli äänestäjiä Kiinan mahdollisilla sotatoimilla, jopa ydiniskuilla, jos oppositio voittaa vaalit.

Demokraattisten vaalien tulos osoitti taiwanilaisten kääntäneen täydellisesti selkänsä Kiinan sisällissodan 1949 hävinneen ja sen jälkeen Taiwanin saarelle paenneen Tshiang Kai-sekin puolueelle. Entinen toisinajattelija, uusi presidentti Chen sai äänistä 39 prosenttia. Kakkoseksi 37 prosentilla selvisi kuomintangista eronnut James Soong. Kuomintangin virallinen ehdokas Lien Chanin kannatus jäi 23 prosenttiin.

Vaalitappion arvellaankin vauhdittavan kuomintangin hajoamista, mikä lisää Taiwanin sisäistä epävarmuutta. Tätä Manner-Kiina varmasti pyrkii hyödyntämään. Tämän tajuaa myös Chen, joka maanantaina pehmensi itsenäisyysvaatimuksia ja kutsui Kiinan rauhanneuvotteluihin. Chen pyrkii pelaamaan aikaa toivoen samalla, että demokratisoitumisprosessi saa jalansijaa myös Manner-Kiinassa. Olisi Cheniltä itsemurhapolitiikkaa, jos hän nyt vaalien kuumentamassa ilmapiirissä lähtisi ajamaan nopeaa ratkaisua Taiwanin suhteessa Kiinaan.

Mutta myös Kiinalla on aikaa odottaa. Sille riittää tässä vaiheessa se, että tilanne säilyy entisellään. Tässä Kiina voi luottaa kansainvälisen yhteisön tukeen, sillä vain parikymmentä maata on solminut viralliset diplomaattiset suhteet Taiwaniin.

YK-paikkansa Taiwan menetti Kiinalle 30 vuotta sitten. Kiinan kantaa ymmärtää myös USA, joka tosin on hoputtanut Kiinaa ja Taiwania lämmittämään viisi vuotta täysin jäissä olleita suhteitaan

Kymen Sanomat käsittelee työmarkkinatilannetta

Teollisuuden ja työnantajien keskusliiton TT:n toimitusjohtaja Johannes Koroma on arvostellut kärkevästi SAK:laisia "lakkoliittoja", joilla hän tarkoittanee sekä lakon aloittaneita että lakolla uhkaavia ammattiliittoja.

Koroman mielestä itsekkäästi omaa etuaan ajavat liitot uhkaavat murtaa koko suomalaisen työmarkkinajärjestelmän. Lakoilla kiristävien liittojen rypäs ja painostustoimien laajuus ovat hänen mukaansa johtaneet maan yleislakon omaiseen tilanteeseen.

Koroma sekä osuu että ampuu vähän yli. Tokkopa suomalainen sopimusjärjestelmä murtuu, vaikka ns. avainliitot jälleen kerran koettelevat koko yhteiskunnan sietokykyä. Yleislakkoa muistuttavasta tilasta puhuminen on sekin liioittelua tässä vaiheessa, mutta siihen kyllä päädytään, jos SAK:n "itsekkäät" eivät tarkista nykyistä törmäyskurssiaan.

Siinä Koroma on aivan oikeassa, että asetelma on kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen niitä 95:ttä prosenttia kohtaan, jotka ovat tehneet maltillisen sopimuksen. Tälle palkansaajien suurelle enemmistölle on nyt yhtä selvää kuin työnantajille, mistä Paperiliiton, Kemianliiton ja kumppaneiden kenkä puristaa: ne tavoittelevat enemmän rahaa ja muita etuja kuin muut.

Kun Metalliliitto ja Rakennusliitto avasivat talvella sopimuspään, maltillista palkkalinjaa perusteltiin mm. kilpailukyvyn säilyttämisellä ja työllisyydellä. Ns. lakkoliitoissa työllisyydellä ja solidaarisuudella ei ole enää aikoihin elämöity kuin juhlapuheissa.

Valitsemansa tien ja tyylin myötä nämä liitot ovat nyt muiden palkansaajien silmissä leimautumassa lyhytjänteisiksi oman edun tavoittelijoiksi. Jos liitot vielä vievät taistelutoimillaan koko maan yleislakon tapaiseen häiriötilaan, niiden ei kannata odottaa ympäristöltään tukea ja kannustusta, vaan varautua äänekkääseen murinaan.

Koonnut: TK

Muut lehdet -sivulle