Muut lehdet maanantaina 10.4.2000

Aamulehti haluaa pohjoisen ulottuvuuden pois sivuraiteelta

Suomi ryhtyi kaksi ja puoli vuotta sitten tarmokkaasti ajamaan ns. pohjoista ulottuvuutta ja saikin sen Euroopan unionin asialistalle.

Näyttävän alun jälkeen ei kuitenkaan ole tapahtunut sellaista läpimurtoa, jota toiveikkaimmat odottivat.

Kohteliasta mielenkiintoa EU:ssa on kyllä osoitettu pohjoisen ulottuvuuden kehityssuunnitelmaa kohtaan, mutta eteläiset jäsenmaat tuntuvat suhtautuvan konkreettisiin hankkeisiin epäillen - varsinkin, jos niihin pitää panna rahaa.

Pohjoisen ulottuvuuden kehittäminen jäi viime vuonna myös Kosovon sodan jalkoihin, ja juuri kun Suomen piti puhaltaa suunnitelmaan henkeä, Venäjä aloitti sodan Tshetsheniassa.

Syksyllä Helsingissä järjestetty ulkoministerikokous typistyi lähes olemattomiin. Tapahtuma tulkittiin yleisesti EU-maiden mielenosoitukseksi Venäjää vastaan ja takaiskuksi pohjoisen ulottuvuuden edistämiselle.

Venäjähän on keskeinen yhteiskumppani, vaikka mukana on koko Itämeren alue.

On myös väitetty, että pohjoinen ulottuvuus on vain peitenimi itsekkäille yrityksille kohentaa Suomen ja Ruotsin syrjäseutujen elinoloja. Tottahan toki omaetu näyttelee osaa, mutta kyllä hankkeen alkuperäinen idea lähti siitä, että kaikki hyötyvät.

Voi vain kuvitella, miten paljon suomalaisille ja ruotsalaisille tuotteille löytyy kysyntää, jos Baltian ja Luoteis-Venäjän elintasoa pystytään merkittävästi nostamaan. Itämeren alue on yksi Euroopan nopeimmin kehittyvistä ja turvallisimmista, joten tulevaisuus avaa suuria näkymiä.

EU:n komissio laatii parhaillaan pohjoiselle ulottuvuudelle toimintaohjelmaa, jonka on määrä valmistua Feiran EU-kokoukseen kesäkuussa.

Ohjelmalta on lupa odottaa paljon - ainakin jos mittapuuna pidetään tähänastista, lähinnä lupauksiin ja julistuksiin kutistunutta etenemistä. Mutta vielä enemmän odotetaan Ruotsilta, joka ensi vuoden alussa siirtyy EU:n vetovuoroon.

Tuoreista lausunnoista päätellen Ruotsi suhtautuu tehtävään vakavasti. "Haluamme varmistaa, että pohjoisesta ulottuvuudesta tulee pysyvä lisä unionin työhön", sanoi valtiosihteeri Sven-Eric Söder äskettäin Helsingissä.

Tavoitteena on vihdoin edetä sellaisilla alueilla kuin energia, kuljetukset, telekommunikaatio, ympäristö ja luonnonvarat, ydinturvallisuus, koulutus, tutkimus ja rikollisuuden torjunta.

Niissä totisesti riittää työtä, mutta Venäjästä puhuttaessa on hyvä muista tärkeä asia: on tehtävä muutakin kuin hamuttava luoteisia luonnonvaroja. On investoitava kohteisiin, jotka suoraan kohentavat venäläisten jokapäiväisiä elinoloja, esimerkiksi ympäristönsuojeluun.

Venäjä on kiinnostunut pohjoisen ulottuvuuden tarjoamista mahdollisuuksista, mutta pelkkä raaka-ainekauppa ei riitä. Se herättää vain epäilyksiä.

Etelä-Suomen Sanomien mukaan tietoyhteiskunta onkin viihdeyhteiskunta

Tietoyhteiskunta, josta paljon puhutaan ja jonka kehittämiseen ollaan valmiita sijoittamaan niin yhteisiä kuin yksityisiäkin varoja, näyttää olevan pikemminkin viihdeyhteiskunta.

Internetin laajentuminen, langattoman viestinnän visiot ja digitaalitelevision tuleminen merkitsevät nimittäin kaikki kiristyvää kilpailua kansalaisten ajasta. Kiistämätöntä on kuitenkin, että tietoyhteiskunnan viihdetarjonnan lisääntymisestä huolimatta vuorokaudessa on edelleen 24 tuntia - aika on ja pysyy rajallisena.

Oikeastaan ei edes pitäisi puhua tietoyhteiskunnasta, vaan informaatioyhteiskunnasta; kuten ei pitäisi puhua tietokoneestakaan, sillä laskukoneestahan pohjimmiltaan on kyse. Tietotekniikastakin puhumista olisi syytä vähentää, puhuttakoon informaatiotekniikasta.

Kielellisen muutoksen myötä päästään eroon tieto-sanan positiivisesta luonteesta; informaatio-sanalla ei samaa arvoväritystä ole. Olisi nimittäin huomattava, että kaikki informaatio ei suinkaan ole hyödylliseksi katsottavaa tietoa, vaan usein täysin turhanpäivästä kuvan, tekstin ja äänen sekavaa virtaa.

Termeistä huolimatta nykyisissä teollisuusmaissa eletään merkittävää historiallista muutosta. Se on hidasta ja vähittäistä, tavat ja tottumukset kääntyvät osin huomaamatta, joskus taas ponnistellen. Uusien teknisten laitteiden tulva on kuitenkin voimakas ja jatkuvasti kiihtyvä. Samanlainen muutos koettiin satakunta vuotta sitten, kun puhelimen, radion ja auton kehityskaari alkoi.

Nykyistä teknologista muutosta on kuitenkin syytä tarkastella kriittisesti. Esimerkiksi laskujen maksaja on saanut kokea muutoksen hyvät ja pahat puolet. Muutama vuosi sitten otettiin käyttöön mullistaviksi mainitut maksu- ja pankkiautomaatit, nyt maksamista siirretään internetiin. Olisi kuitenkin huomattava, että vaikka varsinainen työ on siirtynyt pankin tiskiltä kotien tietokonepöydille, kyse on edelleen samasta asiasta: raha siirtyy tililtä toiselle. Makuasia on, kannattaako maksamisen koneistumisesta olla iloinen.

Aidon tiedon hankkimista voidaan verrata maksamiseen. Tietoyhteiskunnan laitteet eivät tuo tietoa tullessaan, on niitä kodeissa kuinka paljon tahansa. Merkit viittaavat pikemminkin päinvastaiseen, tietotekniikka lisää televisio-ohjelmista, internet-sivuista sun muusta rahansa saavien tarvetta kilpailla samoista markoista. Kilpailua käydään sitten kyseenalaisin keinoin; helppoudella, yksinkertaisuudella ja puhtaalla viihdyttämisellä. Tietoa ei taas ole mahdollista omaksua ponnisteluitta.

Kainuun Sanomien mukaan useampien puolueiden rivit rakoilevat

Julkisuudessa on keskusteltu siitä, miten tiukasti johtajiensa otteessa kolme suurinta puoluettamme elävät. Mutta rivit näyttävät rakoilevan niin kokoomuksessa, keskustassa kuin SDP:ssäkin.

Keskustan Esko Aho on monien mielestä pitänyt viime aikoina pihdeissään paitsi omaa puoluettaan myös eduskuntaa. Hänen aikeissaan lähteä opinto- ja luentomatkalle kesken kauden on nähty jopa samanlaisia piirteitä kuin Paavo Väyrysen touhuissa viime vuosina. Kumpikin asettuu ehdokkaaksi johonkin tehtävään, mutta suunnistaa itse asiassa aivan muualle.

Ahon tavoitteena eduskuntavaaleissa oli pääministerin paikka. Kun se ei onnistunut, presidenttiyskin alkoi kiinnostaa. Mutta kun hän jäi kakkoseksi, hän on valmis jättämään eduskunnan lähteäkseen kehittämään itseään Yhdysvaltoihin. Aho jättäisi samalla puolueensa tuuliajolle kunnallisvaalien alla. Monia keskustalaisia moinen arveluttaa, mutta harva aukaisee suutaan.

Sauli Niinistö on pitkään pitänyt kokoomusta pihdeissään. Hän sotki pähkäilyllään kokoomuksen presidentinvaalikuviot, ja kannatus alkoi laskea huolestuttavasti. Moni haluaisi panna johtajansa tilille, mutta harvassa ovat soraäänet kokoomuksessakin.

SDP:ssä Paavo Lipponen on ylivertainen. Hän pitää ministerinsä järjestyksessä ja kävelee halutessaan presidentinkin yli, kuten Itävalta-päätöksessä kävi. Kritiikki on pysynyt silti sangen vaimeana.

Presidentinvaalien aikaan ja niiden jälkeen ryhdyttiin virittelemään porvariyhteistyötä, mutta se jäi puheiden asteelle. Sen sijaan SDP:n ja vasemmistoliiton yhteistyö on ollut toistaiseksi jokseenkin rikkumatonta.

Vanhasta punamullasta ei ole kuultu kuin hajanaisia haikailuja. Lipposen päämaali on jo vuodet ollut keskusta, joka "ahdasmielisyydellään" aiheuttaa maaltapaon ja joka on saanut pääministeriltä vain yhden kutsun, senkin nahkurin orsille.

Puolueiden enemmän tai vähemmän viralliset äänenkannattajalehdet ovat siististi myötäilleet puoluejohtajien ohjaamia valtasuuntia. Erityisen tiukasti johtajiensa takana ovat seisseet keskustan Suomenmaa ja SDP:n Demari.

Oululainen kansanedustaja Tapio Karjalainen uskalsi kuitenkin Demarin haastattelussa olla eri mieltä puolueensa linjasta. Häntä ilmiselvästi ärsyttävät Lipposen puheet pohjoisen "kepumafiasta". "Minusta sosialidemokraattien ei tule samaistua urbaanien hölmöjen puolueeksi, sievistelevien kaupunkilaisten puolueeksi. Tämä on palkansaajien puolue, asuivat työtä tekevät sitten kaupungeissa tai maaseudulla", Karjalainen opastaa.

"Liian kauan me olemme sortuneet siihen, että komennamme kepua 'hyi häpeä kepu ja katoa' -tyyliin. Ei onnistu. Viholliset ovat sen verran valveutuneita, että heihin ei vetoa käskyttely eikä läpinäkyvä selittely", Karjalainen sanoo. Hän muistuttaa myös siitä, että SDP:n perustivat torpparit ja pienviljelijät. Se yhteys on kadotettu. "Jos sosialidemokraatit vastustavat väärillä argumenteilla kepua ja annetaan kepun niittautua koko maaseudun väen puolustajaksi, meidän on vaikea ottaa vastaan myönteisellä tavalla väkeä kaupungeissa", Karjalainen sanoo.

Järkipuhetta. Toivottavasti Lipponen lukee Demarista muutakin kuin pääkirjoitukset.

Kaleva pelkää työvoimapulaa

Suomi kärsii jo nyt pahasta työvoimapulasta tietotekniikassa ja palvelualoilla. Ellei rajoja avata siirtolaisille, nokiat muuttavat ja Suomi ajautuu kriisiin vuosikymmenessä.

Suomessa eletään kummaa aikaa. Työtä vailla on 250 000 ihmistä, vaikka talous kasvaa hurjaa vauhtia jo seitsemättä vuotta. Työttömyyskortistoihin juuttuneista ei kuitenkaan saa kouluttamallakaan tietotekniikan ammattilaisia, joista on huutava pula.

Esimerkiksi Oulun seudun kasvun pelätään hyytyvän, koska nuorta ikäluokkaa ei ole jatkossa täyttämään työvoimatarvetta. Tietoteollisuuden lisäksi nuoresta väestä kamppailevat muut yritykset ja julkishallinto. Sama on tilanne muuallakin kasvukeskuksissa.

Etenkin tietotekniikan alalla eletään suorastaan kriittisiä aikoja. Koulutusmääriä on lisätty, mutta sekään ei riitä. Kaiken lisäksi tietotekniikan perusopetus on kuihtumassa rahapulaan. Tätäkin hankalampaa on, että suomalaisia on yksinkertaisesti liian vähän nokioiden tarpeisiin. Keinoja ei ole paljon: on tuotava oppinutta väkeä ulkomailta. Tätä taas ei hyväksy melkoinen osa kansasta eikä edes työministeri.

Tarja Filatov on pitänyt "hyötysiirtolaisten" värväämistä epäeettisenä, koska siirtolaisten lähtömaat tarvitsevat hyvin koulutetun väkensä itse. Kalevan teettämän mielipidetutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta vastustaa ulkomaalaisten tuomista työvoimapulaa helpottamaan, neljännes haluaa jopa sulkea rajat ulkomaalaisilta tyystin.

Ministeri ja kansalaiset asenteineen eivät jätä kovin paljon vaihtoehtoja huipputekniikan yrityksille. Jos ne haluavat kehittyä ja kasvaa, niiden on muutettava muualle. Intia mainitaan ensimmäisenä mahdollisuutena, jos yritykset joutuvat viemään tuotantonsa työvoiman luokse - tai hankkimaan väkeä nykyisille tehtaille. Suomen kannalta olisi parempi, että intialaiset tulisivat tekemään työtä Suomeen.

Tietotekniikan ohella työvoimapulasta kärsitään heikosti palkatuilla palvelualoilla. Esimerkiksi siivoojia ei saa vapailta markkinoilta eikä kortistostakaan, koska työnteko ei kannata, antaahan työttömyyskorvaus kaikkine sosiaalietuineen lähes saman nettotulon.

Kun opetusministeriön tavoitteena on, että 70-80 prosenttia ikäluokasta suorittaa korkeakoulututkinnon, lopuista ottelevat teollisuus ja palvelualat. Ehkä olisi aihetta jo tunnustaa, että tarvitsemme siirtolaisia myös niihin töihin, joita suomalaiset eivät halua tehdä.

Suomi on pahassa kriisissä 10-15 vuoden kuluttua, ellei rajoja avata "hyötysiirtolaisille". Nuoret eivät riitä korvaamaan eläkkeelle lähteviä hoiva- ja palvelualoilla. Sopivaa työvoimaa muistakaan EU-maista ei ole tarjolla, koska Euroopassa on lähes miljoonan työntekijän vaje - 20 miljoonasta työttömästä huolimatta. Esimerkiksi Norja, Ruotsi ja Britannia ovat rohkaisseet ammatti-ihmisten muuttoa muualta.

Meillä on tehty päinvastoin: koulutettu ammattitaitoisia sairaanhoitajia muiden maiden tarpeisiin. Tuhansia työkykyisiä ja -haluisia ikääntyneitä on passitettu eläkeputkiin ja muihin järjestelmiin. Tätä vielä katkerasti kadutaan.

Keskisuomalaisen mukaan optioedut eivät istu Ahtisaarelle

Martti Ahtisaari arvosteli tasavallan presidenttinä yritysjohtajia ylimitoitetuista optioista, joiden moraalisen oikeutuksen hän kyseenalaisti. Sanoma saavutti kansalaisten arvostuksen. Presidentin koettiin vetävän rohkeana kansakunnan eettistä linjaa, mikä oli epäkiitollista ja raskasta, kun yrityshuipun yleinen ilmapiiri suosi rahastusta. Ahneudelle ei tuntunut löytyvän rajoja.

Presidenttiyden Tarja Haloselle luovutettuaan Martti Ahtisaari on valittu metsäjätti UPM-Kymmenen ja tietoliikenneyrityksen Elcoteqin hallituksiin. Menettelyn sopivaisuudesta keskustellaan vuolaana. Useat ihmiset odottavat tasavallan vastuullisimman toimen hoitajan keskittyvän eläkkeellä yleishyödyllisiin tehtäviin kotimaassa ja maailmalla. He kavahtavat presidentin liukua talouselämään.

Voimakas mielipiteenvaihto selittyy perinteen tuoreudella. Urho Kekkosen pääkaudella ei ollut entisiä presidenttejä elossa. UKK luopui presidenttiydestä sairauden runtelemana ja työhön kykenemättömänä. Mauno Koivisto on esiintynyt emerituksena totunnaisella tavalla. Hänen sumeilemattomat puheenvuoronsa ajanilmiöistä ihastuttavat.

Muutaman vuosikymmenen kuluttua entisiä presidenttejä saattaa maassamme olla kolme tai neljä. Sivuun saattaa joku presidentiksi valittu astua perin nuorena, jopa nelikymmenvuotiaana. Outoa tällöin olisi, jos vireiltä yksilöiltä kiellettäisiin osallistuminen kunnialliseen työhön, kuten yritysten hallituksiin, vain sen vuoksi, että kokemuspiirissä on tasavallan päämiehen tehtävä.

Tällainen henkilö saattaa palvella isänmaataan upeasti myös liikeyritysten ydinpäättäjänä eli hallituksen jäsenenä, miksipä ei tarvittaessa jopa palkkajohtajana. Presidentillä ei ole tietoa, jonka käyttäminen yrityksissä olisi kilpailumoraalisesti tai muutoin arveluttavaa. Sisäpiirimäiset tiedot sitä paitsi vanhenevat nopeasti. Myös presidentin eettisyyteen on syytä luottaa.

Martti Ahtisaaren suostuminen muutaman yrityksen hallitukseen on täten hyväksyttävää, tuoretta mallia muokkaavaa. Hän voi vaikuttaa UPM-Kymmenen menestykseen maailmalla jopa olennaisella tavalla eikä tämä vaurioita muita suomalaisyrityksiä. Sama arvio pätee Elcoteqiin. Tästä kaikesta hyötyvät niin Suomi kuin suomalaiset.

Sen sijaan Ahtisaaren päätös ottaa vastaan Elcoteqin 550000-600000 markan optiopotti ei istu lainkaan siihen näkemykseen, jota hän tasavallan presidenttinä edisti. Optiokritiikistä on kulunut niin lyhyt aika, ettei menettelylle löydy uskottavia perusteita. Elcoteq suo optioedun myös sivutoimisille hallituksensa jäsenille, mikä on harvinaista ja ruokkii Ahtisaaren ratkaisun herättämiä kielteisiä tunnelmia. Tilanne ei kaunistu Elcoteqin option pienuudella verrattuna muiden yritysten johdolleen räätälöimiin etuihin.

Jos Elcoteq katsoo hallituksensa jäsenen kuukausi- ja kokouspalkkiot niukoiksi ja haluaa epäkohdan korjata optiolla, ratkaisu on kehno. Parasta olisi ollut unohtaa optiot ja tarvittaessa korottaa hallitustyön kuukausikorvauksia, jos tältä osapuolista tuntuu.

Koonnut: TK

Muut lehdet -sivulle