Muut lehdet maanantaina 22.11.1999

Aamulehti kirjoittaa SAK:n tuesta SDP:n Tarja Haloselle

Jos Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen pitäisi selviytyä omin voimin vaaleista, olivatpa ne eduskunta-, presidentin- taikka kunnallisvaalit, niin hukka tai ainakin äänikato sen perisi. Ammattiyhdistysliikkeen, ennen kaikkea SAK:n vahva ja hyvin hiottu koneisto on demareille kirjaimellisesti elintärkeä.

Viime keväänä ay-liike pelasti demareille nipin napin suurimman eduskuntapuolueen aseman ja sitä myöten johtoaseman hallituksessa. Nyt sitä tarvitaan kipeästi auttamaan sdp:n asettama ja vasemmistoliiton tukema presidenttiehdokas Tarja Halonen vaalien toiselle kierrokselle ja mieluummin siltä eteenpäin Mäntyniemeen.

Halosen arveltiin alunperin selviytyvän toiselle kierrokselle helposti, ikään kuin itsestään ja omalla painollaan. Kenellä voisi olla vahvempaa näyttöä presidentin tärkeimpiin tehtäviin kuin EU:n puheenjohtajamaan ulkoministerillä, joka töikseen sukkuloi neuvottelemassa maailman mahtimiesten ja -naisten kanssa?

Toisin kävi. Halosen gallupkannatus laahaa selvästi puolueen kannatuksen jäljessä ja se on myös selvästi alempana kuin kolmen muun kärkiehdokkaan eli Riitta Uosukaisen, Elisabeth Rehnin ja Esko Ahon.

Kuvaavaa nykytilanteelle on, että puolisammutetuin lyhdyin Halosta tukevat vasemmistoliiton äänestäjät tukevat Halosta innokkaammin kuin hänen omat demarinsa.

Kukaan ei ole keksinyt hyvää syytä sille, miksi Halosen suosio on oikeuttanut hänet vain neljännelle sijalle presidenttitaistossa. Syyksi on epäilty loukkaantumista ''syrjäytetyn'' Martti Ahtisaaren puolesta, muihin naisehdokkaisiin verrattuna ei niin kovin eleganttia ulkoasua, liiallista reissaamista ja näkymättömyyttä kotimaisilla vaalitantereilla.

Kukaan ei ole kiistänyt toista kauttaan ulkoministerinä istuvan Tarja Halosen ehdotonta pätevyyttä presidentin tärkeimmällä toimialalla eli ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Se ei vain ole - tähän mennessä - vaikuttanut äänestäjiin. Ehkä äänestäjät odottavat ehdokkaaltaan muutakin?

Halosen kampanjan piti varsinaisesti alkaa vasta joulunpyhien jälkeen, mutta huolen hiivittyä puseroon sitä on aikaistettu. Varsinainen kampanja-avaus on EU:n Helsingin huippukokouksen jälkeen, mutta jo nyt on vaihdettu isommalle vaihteelle.

Viikonvaihteessa Halosta nostettiin voimallisesti esille ja parrasvaloihin ensin SAK:n valtuustossa ja sitten sdp:n valtuustossa. Hänen toivottiin vastedes jättävän vähemmän tärkeitä EU-kokouksia väliin ja näkyvän paremmin eli kulkevan kotimaassa.

SAK:n oli helppo asettua tukemaan presidenttiehdokas Halosta. Hän on SAK:n entisenä lakimiehenä liikkeen ''oma tyttö', joka itse kutsuu SAK:ta ''taustakodikseen''. Halosen vetovoimaa lisäävät myös muut presidenttiehdokkaat, joista yksikään ei ole ay-liikkeelle mieleen, vaan pikemminkin päinvastoin.

Puoluepolitiikkakaan ei haittaa SAK:ssa Halosen puolesta tehtävää työtä, ovathan sdp ja vasemmistoliitto tässäkin asiassa samalla puolen aitaa.

Sdp:lle maan suurimpana puolueena olisi perin nolo juttu, jos sen presidenttiehdokas ei selviytyisi edes toiselle kierrokselle. Siksi omat ja ''lainatut'' voimat pannaan nyt ankaraan työhön Halosen puolesta, arvioi Aamulehti.

Myös Savon Sanomat pohtii SAK:n roolia

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto päätti runsas viikko sitten, ettei puolue aseta omaa presidenttiehdokasta. Puoluevaltuusto ei kehottanut Vasemmistoliiton jäseniä ja kannattajia äänestämään ketään nimeltä mainittua ehdokasta, mutta kuitenkin sellaista ehdokasta, joka parhaiten noudattaa vasemmistolaisia arvoja.

Kun vielä puolueen johto Esko Seppästä lukuun ottamatta kertoi henkilökohtaisesti tukevansa Tarja Halosta, oli viesti harvinaisen selvä: Vasemmistoliitto tukee SDP:n asettamaa presidenttiehdokasta, vaikka ei siitä virallista järjestöpäätöstä tehnytkään.

Vasemmistoliiton toiminnassa ei ole mitään moitittavaa. Puolueet ovat olemassa harjoittaakseen poliittista toimintaa. Presidentinvaaleihin osallistuminen, tavalla tai toisella, on tätä toimintaa. On kunkin puolueen oma asia päättää, miten ne pyrkivät vaikuttamaan vaalien lopputulokseen.

Sen sijaan lauantaina näyteltiin Nurmijärven Kiljavalla sijaitsevalla SAK:n opistolla periaatteellisesti ongelmallisempi näytelmä. SAK:n valtuuston syyskokouksen toinen päivä huipentui presidenttiehdokas Tarja Halosen vaalijuhlaan, vaikka tapahtuman tarkoitus pyrittiinkin peittämään ohuella ja läpinäkyvällä muodollisella kuorella. Virallisesti Halonen ei puhunut valtuustolle presidenttiehdokkaana, vaan ulkoministerinä Suomen Eurooppa-politiikasta.

Valtuusto ei ottanut minkäänlaista kantaa Halosen puolesta, mutta käytettyjen puheenvuorojen perusteella on selvää, että myös SAK tosiasiassa kehottaa jäseniään äänestämään Halosta.SAK ei keskusjärjestönä myöhemmässäkään vaiheessa aio virallisesti osallistua Halosen vaalikampanjaan.

Tosiasiassa se on vahvasti mukana kampanjassa jäsenliittojensa kautta. Keskusjärjestön demariryhmä ja vasemmistoryhmä ovat jo lähettäneet jäsenliitoille kehotuksen Haloselle annettavasta rahallisesta tuesta.

Halosen vaalikassaan tulee SAK:laiselta ammattiyhdistysliikkeeltä joidenkin arvioiden mukaan satoja tuhansia markkoja. Tukea sai kuusi vuotta sitten silloinen SDP:n ehdokas Martti Ahtisaarikin, vaikka osa tuesta meni ennen presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta Vasemmistoliiton ehdokkaalle Claes Anderssonille.

On selvää, että SAK on Halosen vaalikampanjan toinen tukijalka. Toisen tukijalan muodostavat SDP ja Vasemmistoliitto.

Mitä pahaa SAK:n käyttäytymisessä sitten on?, joku saattaa kysyä. Ei sinänsä mitään. Jokaisella etujärjestölläkin on oikeus valita suosikkinsa presidenttiehdokkaiden joukosta. SAK ei ole ainoa, joka niin tekee.

Ongelma kuitenkin syntyy, kun SAK:n toimintaa peilaa järjestön vuonna 1991 hyväksymään periaateohjelmaan. Siinä on kaksi asiaan liittyvää lausetta, jotka kuuluvat seuraavasti: "SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen jäsenet edustavat erilaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia mielipiteitä. SAK on riippumaton poliittisista puolueista."

Millä tavalla SAK on riippumaton poliittisista puolueista? Presidentinvaaleissa SAK tukee ainoaa mukana olevaa vasemmistolaista ehdokasta. Viime eduskuntavaaleissa SAK käytännössä pelasti sosiaalidemokraatit niin suurelta vaalitappiolta, että nykyinen hallituspohja olisi käynyt mahdottomaksi. SAK:n käyttäytymistä vaaleissa luonnehtisi paljon nykyistä paremmin vanhassa periaateohjelmassa ollut lause, jonka mukaan SAK on erottamaton osa työväenliikettä, päättää Savon Sanomat.

Ilta-Sanomien mukaan demarit työntävät RKP:n Elisabeth Rehniä nurkkaan

Kysymys Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä koskevan selvityksen tekemisestä on ajanut Ruotsalaisen kansanpuolueen ja valtiojohdon vastakkaisille linjoille. Kun puolustusministeri Jan-Erik Enestam (r) toissa päivänä Kalevassa esitti Nato-jäsenyyden etujen ja haittojen selvittämistä jo ensi vuonna, asiasta Turkissa kuullut presidentti Martti Ahtisaari torjui ajatuksen heti.

Ulkoministeri Tarja Halonen (sd) hylkäsi Enestamin ehdotuksen viikonloppuna varmuuden vuoksi kahdesti. Kun vielä pääministeri Paavo Lipponen (sd) ilmoitti eilen, ettei ole mitään syytä lähteä selvittämään asiaa, josta hallitus ei ole tehnyt uusia arvioita, Enestamin ehdotus tuli tyrmätyksi laajalla ulkopoliittisella arvovallalla.

Nato-selvitystä koskevan keskustelun mielenkiintoa lisää sen liittyminen presidenttipeliin. Enestamin haastattelu oli tarkoitettu tueksi Rkp:n presidenttiehdokkaalle Elisabeth Rehnille, joka oli aikaisemmin vaatinut Nato-jäsenyyden "plussien" ja "miinusten" selvittämistä. Rehnin mielestä hallituksen on päätettävä ennen vuotta 2002, haluaako se Nato-jäsenyyttä.

Lipposen ja Halosen esiintyminen viittaa siihen, ettei hallituksella ole pienintäkään aikomusta muuttaa nykyistä turvallisuuspoliittista linjaa, jolla näyttää olevan kansalaisten vahva tuki. Jäsenyyteen perustumaton yhteistoiminta Naton kanssa on valtion johdon mielestä niin hyvä turvallisuuspoliittinen työkalu, ettei sen käyttökelpoisuutta kannata horjuttaa jäsenyysselvityksillä.

Tietysti voidaan kysyä, eikö selvitys anna lisää tietoa. Ulkopoliittinen johto ei syty ajatukselle edes tällaisin argumentein, koska nykyinen linja on osoittanut toimivuutensa.

Kysymys Nato-selvityksen tekemisestä näyttää jakavan myös virkamiehistöä. Suomen Nato-edustustossa työskentelevä tohtori Pauli Järvenpää ilmoitti eilen Aamulehdessä kannattavansa selvitystä, kun taas komentaja Jyrki Berner luetteli Helsingin Sanomissa suuren joukon syitä, joilla kelpaa perustella Suomen odotetaan ja katsotaan -linjaa.

Ehkä Lipponen ja Halonen pelkäävät, että Nato-selvitys tarjoaisi mahdollisuuden tuomita Suomen odottelulinja opportunismiksi. Sitä se onkin, mutta se on pienen maan viisasta opportunismia.

Halonen torjui Rehnin-Enestamin linjan paitsi ulkoministerinä myös presidenttiehdokkaana. Jos Rehn jatkaa samaa rataa, hän joutuu vaalitaistelussa turvallisuuspoliittiseen nurkka-asemaan. Luuleeko hän voivansa presidenttinä teettää Nato-selvityksen vastoin hallituksen kantaa?

Karjalainen kirjoittaa, ettei Postin kilpailuttaminen saa olla kermankuorintaa

Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen (kok.) aikoo tuoda postikilpailun avaamisen hallituksen ratkaistavaksi tulevan talven aikana. Pitkään ministeriön pöydällä seisseet kaksi toimilupahakemusta ovat nyt siis vihdoinkin saamassa ratkaisunsa.

Tällä hetkellä Posti Oy:llä on ainoa koko maan kattava toimilupa osoitteellisen kirjeen jakeluun. Se merkitsee samalla myös sitä, että Postilla on myös velvoite vastata postipalveluista ja niiden saatavuudesta koko maassa.

Liikenneministeri Heinonen lupaa, että ne kaksi toimilupaa, jotka nyt ovat ministeriön pöydällä, ratkaistaan samanlaisten yhteiskunnallisten velvoitteiden hengessä. Toimilupaa ei siis myönnetä, jos hakija ei ole valmis alueellisesti kattavaan jakeluverkostoon. Eli periaatteessa hakijalla pitäisi silloin olla valmius koko maan kattavan verkoston luomiseen, ainakin jos velvoitetta tulkitaan laajasti.

Liikenneministerin linjaus mahdollisimman kattavasta jakeluverkostosta on oikeanlainen. Onhan niin että jos toimilupa myönnetään suppealle, mutta varsin tiheään asututulle alueelle, antaa valtioneuvosto uudelle yrittäjälle mahdollisuudet puhtaaseen kermankuorintaan.

Kermankuorintaa postipalvelujen kilpailuttamisessa ei kuitenkaan tule sallia. Se merkitsisi kahden erilaisen postitoiminnan - velvoitteilla lastatun ja velvoitteista vapaan toiminnan - hyväksymistä. Se taas merkitsisi vääjäämättä postipalvelujen heikkenemistä suuressa osassa Suomea.

Valtioneuvoston onkin uusista toimiluvista päättäessään pidettävä kiinni samoista velvoitteista kuin mitkä ovat Postin velvoitteet. Käytännössä se merkitsee sitä, että postipalveluja tarjoavan yrityksen tulee osoittaa valmiutensa toimia niin pääkaupunkiseudulla kuin syrjäisimmissä Pohjois-Karjalan kylissäkin.

Kalevan mukaan rikoksen uhrin asema kaipaa parantamista

Jokainen voi miettiä, kumpi kärsii suurempaa tuskaa, julkisen herjauksen kohde vai raiskattu ja puolikuoliaaksi pahoinpidelty. Tuomioistuimien määräämät korvaukset henkisestä kivusta ja särystä ovat huomattavan suuret verrattuna fyysiseen pahoinpitelyyn.

Väkivaltarikoksista tuomituilla ei useinkaan ole rahaa maksaa vahingonkorvauksia, vaan ne jäävät valtiokonttorin maksettaviksi. Laitos taas perii uhreille maksamiaan rahoja rikoksentekijöiltä, mutta huonolla menestyksellä: tuomituilta saadaan takaisin vain reilu kymmenesosa.

Lain mukaan valtiokonttori ei ole sidottu tuomioistuimen ratkaisuun. Niinpä pienetkin korvaukset alenevat valtiokonttorin käsittelyssä. Kysymys ei siis ole siitä, ettei valtiolla olisi rahaa, vaan valtiokonttorin toimintaperiaatteista eli korvausten yhdenmukaistamisesta. Jos rikoksen uhri katsoo, että valtiokonttorin korvauslinja on juuri hänen kohdallaan ollut kohtuuton, voi asiasta valittaa maksuttomaan vakuutusoikeuteen.

Väkivallan uhrien korvaustasoa kuvannee se, että yläraja on 270 000 markkaa. Näin suuria korvauksia maksetaan vain harvoin. Yleensä uhri on silloin pysyvästi vaikeasti vammautunut. Keskivertopahoinpitelyn käypä korvaus on 5000 markkaa. Summa sisältää haljenneet huulet ja veren tahrimat vaatteet.

Vahingonkorvaukset eivät ole oikeudenmukaisia. Väkivallan uhrien kipurahat ovat luvattoman kehnot. Toisaalta tuomittujen kuuluisi maksaa korvaukset, mutta usein maksumiehiksi joutuvatkin veronmaksajat.

Nykytilanne on aika järjetön, kuten oikeusministeri Johannes Koskinen on huomauttanut. Syyllisten oikeudenkäyntikulut ovat valtiolle melkoinen menoerä oikeuskuluissa, jotka muutenkin ovat kasvaneet. Tämän lisäksi tulevat syyllisten maksamatta jättämät korvaukset, jotka menevät veronmaksajien eli valtiokonttorin maksettaviksi.

Oikeusministeri Koskinen haluaakin kehittää sovittelua oikeudenkäynnin vaihtoehtona. Näin voitaisiin säästää kustannuksissa, joita valtio joutuu maksamaan syytettyjen puolesta. Sovittelussa syytetyltä saatettaisiin saada jopa perityksi osa vahingonkorvauksista.

Rikoksen uhrin asemaa on parannettava myös syyttäjien keskuudessa. Nykyisin syyttäjä on velvollinen ajamaan myös uhrin vaatimuksia oikeudessa aivan konkreettisesti, ei pelkästään muodollisesti. Tätäkin tärkeämpää on saada fyysisen ja henkisen kärsimyksen vahingonkorvaustaso keskenään edes jotenkin siedettäväksi.

Jos erot eivät kohtuullistu tuomioistuimien päätöksillä, asia on korjattava muuttamalla lainsäädäntöä. Kansanedustajien pitäisi olla kiinnostuneita asiasta niin, että tarvittava lakialoite saadaan nopsaan käsittelyyn, kirjoittaa Kaleva.

Koonnut: TK
22.11.1999

Muut lehdet -sivulle