Perikato ei uhkaa, mutta eriarvoisuus kasvaa
Perikato ei uhkaa länsimaita, mutta eriarvoisuus kasvaa. Poliittiset julistukset joudutaan kirjoittamaan uusiksi. Ei mene kauaakaan, kun tietoverkkojen ja aivojen välille on kehitetty suora käyttöliittymä. Näin eri alojen asiantuntijat visioivat alkanutta vuosituhatta. Tämä vuosituhat ei välttämättä ole parempi kuin edellinen, mutta ei sen tarvitse olla huonompikaan.
- Meidän ei pidä pysähtyä nykyhetkeen ja lakata tavoittelemasta aidosti uusia asioita. Valintamme ratkaisevat historian kulun, filosofi Ilkka Niiniluoto toteaa.
Politiikalla on Niiniluodon mukaan vastedeskin sama tehtävä kuin Aristoteleen aikana: hyvän elämän kriteerien laatiminen ja niiden mukaiseen yhteiskuntaan pyrkiminen yhteisellä työllä.
Poliittiset liikkeet joutuvat Niiniluodon mukaan arvioimaan arvoperustaansa; ne on rohkeasti ajatellen kirjoitettava uusiksi.
Niiniluodon mukaan Suomen tulevaisuuden ennustaminen on jokseenkin mahdotonta. Silti hän patistaa suunnittelemaan tulevaisuutta tässä kaoottisessa maailmassa. Täydellistä yksimielisyyttä siitä, missä tilanteessa nyt olemme ja mihin haluamme mennä, on turha jäädä odottamaan.
Niiniluodon ja muiden asiantuntijoiden näkemykset löytyvät Tilastokeskuksen julkaisusta Tulevat tuhat.
Leipää ja sirkushuveja
Professori Heikki Ylikangas kysyy, onko länsimainen korkeakulttuuri häviönsä kynnyksellä kuten saksalainen filosofi Oswald Spengler ennusti 1916 teoksessaan Länsimaiden perikato.
Ylikangas löytää monia merkkejä siitä, että länsimainen kulttuuri olisi kadottanut luovan luonteensa. Moraalinen koodisto on madaltunut niin, että joukko ennen kiellettyjä nautintoja on tullut enemmän tai vähemmän sallituiksi.
Työttömyyden rusentamien maiden ihmiset ovat menettäneet rakentavat, elämää tukevat tavoitteensa ja joutuneet täyttämään sietämättömän loputtomalta tuntuvan vapaapäivänsä nautinnoilla tai elämyksillä, jotka irrottavat heidän arjen ahdistuksesta.
- Läntinen maailma kouristelee huumeiden, uususkontojen, maailmanlopun liikkeiden, tappeluja etsivien urheilufanien, lisääntyvän katuväkivallan ja muun rikollisuuden puristuksessa.
- Roomalaisten konsti hallita poliittisista oikeuksista vapautettua työtöntä kansaa - leipää ja sirkushuveja - on itse asiassa löytänyt sijansa meidänkin kulttuurissamme.
Ylikangas ei kuitenkaan näe nykyistä sivilisaatiota kopioivana, matkivana, innottomana ja taantuvana. Korkeakulttuurien taantuminen on vuosisatojen prosessi. Yhdessä päivässä ei Roomaa rakennettu eikä myöskään tuhottu.
- Se vapautuminen, joka leimaa tapojamme ja elämäämme nykyään, on paljossa irtaantumista ankarasta ja mielivaltaisesta kurista, auktoritatiivisesta hallitsemisesta, epädemokraattisesta vallankäytöstä ja eliitin näkökulmasta moralisoivasta sääty-yhteiskunnasta.
Pienen ihmisen valta
Muinaisessa Roomassa toimi vuosisatoja kansanvaltaisia laitoksia - kansankokoukset ja senaatti, vaikka valta oli luisunut keisarille. Näin haluttiin pitää illuusiota, että kansanvalta yhä toimi.
Ylikangas pelkää, että meille on käymässä samoin. Esimerkiksi verotuksen tuloeroja tasoittava vaikutus on hänen mukaansa romahtamassa.
- Portit eriarvoisuudelle on avattu ja tasa-arvoisuus saa väistyä. Demokraattinen päätöksenteko menettää tehonsa, vaikka sen instituutiot näennäisesti säilyisivät.
- Kun globaalitalous kytkee Suomen kiinteästi kansainvälisiin markkinoihin, jotka suuntaavat investoinnit sinne, missä verotus on alhaisin, ja kun päätöksenteko siirtyy kansallisilta elimiltä EU:lle, ei ihmisillä ole mahdollisuuksia kansanvaltaisin toimin muuttaa kehitystä. Näin rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Ylikangas ei liity maailmanlopun ennustajien ja tuhonäkyminen lietsojien joukkoon. Pikemminkin hän muistuttaa, että ihminen on suuri menestyjä.
- Ihminen on parempi rakentaja kuin tuhoaja. Jollei näin olisi, me emme olisi tässä, hän kirjoittaa.
Ylikangas korostaa, etteivät mitkään tuhokuvat toteudu itsestään eivätkä vääjäämättä. Ne toteutuvat ihmisen ratkaisuista ja hänen valinnoistaan. Lisäksi hän uskoo tavallisen pienen ihmisen vaikutusmahdollisuuksiin.
- Pienellä ihmisellä on uskomattoman paljon valtaa. Hän voi tukea sitä suuntausta, jonka uskoo pelastavan maailman ja torjua linjan, jonka uskoo vievän tuhoon. Jos ihmiset ostavat vain "iloisen kanan munia" häkkikanalat lopetetaan kannattamattomina.
10-järjestelmä väistyy
Radiotoimittaja Ilkka Hannula ja radiotekniikan visionääri Risto Linturi katsovat, että evoluutio on kehittänyt ihmisen aivoja aina kulloiseenkin tarpeeseen sopivasti ja jonkinmoisella viiveellä. Lisäksi he tuovat esiin, kuinka kaikenlainen itsensä kehittäminen palkitsee ja synnyttää halun kehittyä.
He uskovat, että muutamassa kymmenessä vuodessa tai jopa muutamassa vuodessa tietoverkkojen ja aivojen välille on kehitetty ja teknisesti toteutettu suoria käyttöliittymiä.
- Kivikaudesta alkanut kehitysympyrä saattaa tällöin sulkeutua ja antaa jälleen uuden merkityksen nollalle.
Kirjoittajat viittaavat matemaatikkoihin, joiden mielestä 10-lukujärjestelmä on alkeellinen ja sen pitäisi kadota 2-lukujärjestelmän (1 ja 0) tieltä.
- On hyvin mahdollista, että suora liitäntä koneen ja aivojen välillä perustuu juuri 2-lukujärjestelmään ja tällöin 10-lukujärjestelmän katoaminen olisi kertakaikkista.
Tiedosta viisauteen
Linturi ja Hannula tuovat esiin ns. kovan ja ns. pehmeän tiedon eron.
- Jos on niin, että aivot pystyvät ottamaan ja käsittelemään vain tietyn määrän aineistoa, jatkuva ns. kovan tiedon syöttäminen ihmisten aivoihin vie tilaa muunlaisen muistiaineksen pääsyltä. Suuri osa ihmisen tarvitsemasta muistiaineistosta on pehmeää: tunteita, hyviä hetkiä, elämyksiä, taidetta.
- Tutkijoiden mukaan juuri pehmeällä aineistolla on oleellinen merkitys yksilön ja sitä kautta koko ihmiskunnan henkiselle terveydelle, he kirjoittavat.
Pehmeä tieto tekee ihmisestä inhimillisen olennon ja on se elementti, jonka monet tutkijat kuvaavat tietoyhteiskunnan jälkeen tulevan merkitysyhteiskunnan keskeiseksi sisällöksi.
Lisäksi Linturi ja Hannula muistuttavat, että vielä on on yksi käyttöliittymä, jonka kehittäminen on jäänyt vähälle huomiolle: käyttöliittymä tiedosta ja oivalluksesta viisauteen.
STT-IKK
28.4.2000
