Suomi henkirikosten määrässä yhä Länsi-Euroopan kärjessä
Suomessa henkirikosten taso on pitkään ja pysyvästi ollut Länsi-Euroopan keskimääräistä tasoa korkeampi. Ero esimerkiksi muihin Pohjoismaihin on kuitenkin koko ajan kaventunut.Lähentyminen muiden Pohjoismaiden tasoon on tapahtunut kuitenkin niin, että henkirikosten määrät niissä ovat nousseet kohti Suomen tasoa, ilmeni Helsingissä tiistaina Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen järjestämässä kansainvälisessä väkivaltaseminaarissa.
Tilastollisesti on kiinnostavaa, että Suomessa on kaksi yhtenäistä aluetta, joilla väkivaltarikosten määrä oleellisesti poikkeaa toisistaan.
Yhtenä ryhmänä Lappi, Kainuu ja Pohjois-Karjala ja toisena Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Pohjanmaa (molemmissa ryhmissä asukkaita noin 450 000) eroavat toisistaan selvästi murhien ja tappojen määrissä.
Kuluneen 20 vuoden aikana ensin mainitun ryhmän alueella on tapahtunut 352 henkirikosta ja jälkimmäisellä 108, ilmenee Helsingin yliopiston kriminaalipolitiikan dosentin Jussi Pajuoksan tutkimuksesta.
Yhä surmataan ryyppyporukoissa
Vuonna 1996 poliisin tutkimista henkirikoksista 72 prosenttia epäillyistä oli tekohetkellä alkoholin vaikutuksen alaisena ja neljä prosenttia huumeissa.
Uhreista 70 prosenttia oli miehiä. Miesuhreista valtaosa eli 87 prosenttia joutui perheen ja suvun ulkopuolisen henkilön uhriksi, käytännössä yleensä ryyppyporukan jonkun jäsenen surmaamaksi.
Naisista taas valtaosa sai surmansa silloisen tai entisen parisuhdekumppanin tai sukulaisen toimesta.
Kansainvälisesti verrattuna Suomessa ovat harvinaisia teot, joissa henkirikos liittyy muuhun rikokseen, esimerkiksi aseelliseen ryöstöön tai vastaavaan, käy ilmi Helsingin yliopiston sosiologian dosentin Janne Kivivuoren tutkimuksesta.
Isän ja pojan välinen väkivalta
Psykiatrian erikoislääkärin Hannu Säävälän valmisteilla olevassa väitöskirjatyössä verrataan pojan omaan isään kohdistuvaa väkivaltaa muihin törkeisiin väkivaltarikoksiin.
Isään kohdistuneissa väkivaltarikoksissa poikien lapsuudenympäristö oli turvallisempi ja siinä oli vähemmän sosiaalisia ongelmia kuin vertailuryhmällä. Heidän perheissään oli kuitenkin esiintynyt isän väkivaltaista käyttäytymistä muuta perhettä kohtaan enemmän kuin vertailuryhmällä.
He kärsivät rikoksen tekohetkellä usein myös psykoottisista ongelmista: vajaa kolmannes tutkituista runsaasta sadasta todettiin mielentilatutkimuksessa syyntakeettomiksi.
Isänsä surmanneet pojat olivat rikoksen tekohetkellä selvästi nuorempia kuin henkirikoksen tekijät yleensä. Alle 30-vuotiaita oli isänsä surmanneista noin kolme neljäsosaa, mutta kaikista henkirikoksen tekijöistä vain runsas kolmannes.
Aineistona tutkimuksessa on käytetty vuosina 1973-96 mielentilatutkimuksessa olleita runsasta sataa tapausta, joissa oli kysymys pojan isäänsä kohdistuneesta väkivallasta.
Vertailuryhmänä tutkimuksessa on käytetty saman ikäisiä väkivaltarikoksiin syyllistyneitä, joiden teot olivat kohdistuneet perheen ulkopuolisiin henkilöihin.
STT-IA
2.6.2000
