Muut
lehdet torstaina 16.3.2000
Katsaus lehtien pääkirjoituksiin
torstaina 16.3.2000
Kansan Uutiset käsittelee nuoren edustajan mainostemppua
Nuori keskustalainen kansanedustaja Petri Neittaanmäki yrittää seurata
oppi-isänsä Paavo Väyrysen jalanjälkiä. Mutta, kuten niin monesti,
opetuslapsesta ei ole mestarin saappaisiin.
Neittaanmäki erehtynee, kun hän
kuvittelee varmistavansa itselleen suuren poliittisen tulevaisuuden yrittämällä
saada pääministeri Paavo Lipposen (sd.) valtakunnanoikeuteen.
Sirkus, jonka hän
sai asian ympärillä pystyyn tiistai-iltana, on koko keskustan eduskuntaryhmälle
häpeäksi.
Pääministeri Lipponen tulkitsi ilmeisesti omavaltaisesti perustuslakia, kun hän
päätti yksin Suomen yhtymisestä kolmentoista muun EU-maan Itävallan vastaisiin
poliittisiin toimiin. Asiaa selvittää oikeuskansleri. Poliittisesti asian
pitäisi olla selvä. Pääministeri on antanut asiasta eduskunnalle selvityksensä.
Siitä käy ilmi mm., ettei presidentti ollut ratkaisevalla hetkellä
tavoitettavissa, koska hän oli lentokoneessa. Presidentti Martti Ahtisaari
kuitenkin hyväksyi pääministerin toimet jälkikäteen, joten asian muoto-ongelmat
ovat siltäkin osin loppuun käsiteltyjä.
Edes keskustan eduskuntaryhmä ei uhkaillut asian eduskuntakäsittelyssä
pääministeriä valtakunnanoikeudella, vaan tyytyi saamaansa selvitykseen, kuten
viisasta olikin. Kyse on nyt siten puhtaasti nuoren kansanedustajan
mainostempusta ja hänen kelkkaansa lähteneiden harkintakyvyn pahasta
pettämisestä.
Ei voi kuin ihmetellä keskustan edustajien tasoa, kun yksi ja
toinen vielä ensin allekirjoittaa perustuslakivaliokunnalle osoitetun
muistutuksen, vetää sitten nimensä pois, joku toinen tulee tilalle, kunnes
hänkin tulee katumapäälle. Esimerkiksi edustaja Tanja Karpela sanoi luulleensa
allekirjoittavansa "jonkin tavallisen lakialoitteen"!
Ilmeisesti keskustan eduskuntaryhmän johto yritti puhua Neittaanmäen operaation
lähteneille järkeä, ja osaan se tehosikin. Ei ole vielä kuitenkaan varmaa, että
hanke raukeaisi, sillä Neittaanmäki ei luovu yrityksestään ja uskoo saavansa
kirjelmänsä tueksi vaadittavat kymmenen nimeä.
Tämä ei aivan mahdotonta
olekaan, sillä joitakin allekirjoittajia lienee löydettävissä kristillisten
ryhmästä.
On sinänsä oikein, että pääministerin menettelytavan juridinen perusta
selvitetään jo vastaisuudenkin varalle, vaikka perustuslaki onkin tällä välin
hieman muuttunut.
Selvitykseksi pitäisi kuitenkin riittää se, mitä
oikeuskansleri asiasta lausuu. Neittaanmäki on käynnistämässä prosessia, joka
ei ole missään suhteessa tapahtuneeseen.
Perustuslakivaliokunnalle tehty muistutus voisi johtaa täysistuntokäsittelyn
jälkeen jälkeen valtakunnanoikeuteen. Se olisi erittäin laaja ja raskas
prosessi. Valtakunnanoikeus on tarkoitettu vakavien rikosten käsittelyyn eikä
poliittisen ilveilyn näyttämöksi. Ilveilyähän Neittaanmäen operaatio lähinnä
on.
Keskustalle itselleen tällainen prosessi olisi erittäin kiusallinen ja
vahingollinen. Se tulkittaisiin osoitukseksi siitä, että presidentinvaalit
hävinnyt keskusta pyrkii hakemaan hyvitystä muilla rintamilla ja että kevyen
poliittisen pelin välineiksi kelpaavat kuinka vakavat asiat tahansa. Paljon
pitää tapahtua ennen kuin keskusta on kypsä hallitusvaltaan.
Lalli kirjoittaa Esko Ahon yllätyksestä ja ennustaa, että keskustan
puheenjohtaja vaihtuu
Esko Aho osoittautui sanojensa mittaiseksi, kun hän presidentinvaalien jälkeen
lupasi yllätyksiä.
Ahon päätös siirtyä syyskuun alusta vuodeksi Yhdysvaltoihin
on rohkea, mutta ymmärrettävä ratkaisu. Takana on kymmenisen vuotta keskustan
puheenjohtajuutta, pääministerivuodet maan historian syvimmän taloudellisen
laman aikana sekä lopulta presidenttikamppailu, joka päättyi ennakoimattomaan
menestykseen, mutta kuitenkin niukkaan tappioon.
Vaikka Aho on tehnyt päätöksensä irtiotosta suomalaiseen politiikkaan, hän
jättää paljon muiden päätettäväksi.
Aho anoo kansanedustajuutensa keskeyttämistä tuon vuoden ajaksi. Anomukseen
sisältyy melkoisia poliittisia riskejä. Ensinnäkin eduskunta voi tähän
toistaiseksi ainutlaatuiseen pyyntöön joko suostua tai olla
suostumatta.
Jos
vapautus myönnetään, voi vain arvella, miten Ahon eduskuntaan valinneet
Helsingin vaalipiirin äänestäjät suhtautuvat siihen, että kansanedustaja jättää
paikkansa vuodeksi tyhjilleen.
Esko Aho jättää myös oman puoluejohtajuutensa jatkon keskustan kenttäväen
harkintaan. Asiasta syntyy varmasti vilkas keskustelu, joka johtanee lopulta
siihen, että puolueelle valitaan kesäkuussa uusi puheenjohtaja.
Syksyn kunnallisvaalit ovat keskustalle tärkeä poliittinen koitos. Vaikka kyse
on paikallisvaaleista, ratkeaa vaalien yleinen suunta valtakunnan tasolla.
Keskustalla on oltava vaaleihin valmistauduttaessa ykkösketju kentällä. Samalla
kesällä valittava uusi puoluejohtaja saisi arvokkaan tulikasteensa ajatellen
valmistautumista seuraaviin eduskuntavaaleihin.
Tällä olisi merkitystä
varsinkin siinä tapauksessa, että keskusta valitsisi itselleen Ahoa nuoremman
vereksen veturin. Siihen puolueväki päätyneekin, sillä liian kuluneilla
kasvoilla ei vaaleja voiteta.
Lopullinen ratkaisuvalta on kuitenkin kenttäväen käsissä. Kevään keskustaväen
kokouksista niin paikallis- kuin piiritasollakin onkin odotettavissa
mielenkiintoisia ja lopullisen päätöksensä puolueen laaja kenttä tekee
kesäkuussa. Kuopiossa nähdään jälleen kansanvallan juhla.
Vaikka Esko Aho on nyt hetkeksi poistumassa suomalaisesta politiikasta, varmaa
on, että vielä hän tavalla tai toisella palaa. Aholle kyllä löytyy sopivan
haasteellisia tehtäviä.
Suomenmaa toppuuttelee yritystä saattaa Lipponen valtakunnanoikeuteen
Eräät keskustan kansanedustajat ovat allekirjoittaneet pääministeri Paavo
Lipposen Itävalta-boikottipäätöstä koskevan muistutuskirjelmän.
Jos kirjelmään
tulee kymmenen allekirjoitusta, asiaa käsitellään eduskunnan
perustuslakivaliokunnassa ja täysistunnossa. Prosessi voisi periaatteessa
johtaa jopa valtakunnanoikeuden käsittelyyn.
Hankkeen sekavahkot käänteet kielivät siitä, että asia ei ole erityisen
jykevästi jalalla. Ei tarvitse ollakaan.
Keskustalla puolueena enempää kuin
keskustan eduskuntaryhmälläkään ei pitäisi olla tarvetta tässä
lisädramatiikkaan.
Itse tapahtumasarja oli kyllä kaikkea muuta kuin tyylikäs. Se oli varottava
esimerkki puoluepoliittisten värisuorien vaaroista. Pääministeri Paavo
Lipponen, johon arvostelu on kohdistunut, on kuitenkin selvittänyt asiaa
eduskunnassa asiallisella ja rakentavalla tavalla.
Pääministerin esiintymisestä
sai käsityksen, jonka mukaan hän itsekin näki toimissaan arvostelun sijaa. Hän
lupasikin, että vastaisuudessa nyt toteutunut menettelytapa ei toistu.
Tämä riittää. Vaikeus saada allekirjoittajia muistutuskirjelmään kertoo siitä,
että tämä on myös eduskuntaryhmän ylivoimaisen enemmistön kanta. Asian on
lausunut julki myös ryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen.
Yksittäisillä kansanedustajilla on tietysti kansalaisten antama valtakirja
toimia oikeaksi katsomallaan tavalla.
Satakunnan Kansan mukaan työmarkkinoilla ollaan ajautumassa kohtuuttomuuksiin
Kun kattava tulopoliittinen sopimus syksyllä kaadettiin, panivat niin SAK,
työnantajat kuin hallituskin päänsä pensaaseen, sillä selväähän oli, että
kaatajaliittojen johtajilla oli aivan muuta mielessä kuin "yleinen linja" ja
maltti.
Tietenkin oli erinomaista, että demarien johtama Metalliliitto ja
vasemmistoliiton Rakennusliitto ottivat SAK:n sektorilla vastuuta ja tekivät
sopimukset nyt lähes maagiseksi osoittautuneella 3,1 prosentilla.
Vaikeuksia osattiin odottaa ainakin kuljetusalalla ja paperiteollisuudessa.
Todennäköisten vaatimusten kustannusvaikutukset olisivat kymmenkertaista
luokkaa verrattuna siihen tasoon, johon 90 prosenttia eli kaksi miljoonaa
palkansaajaa tyytyi.
Sytykkeenä on käytetty kokonaisuuteen verrattuna pieniä asioita,
paperitehtaissa yhden yhtiön oppisopimuskiistaa ja AKT Tampereen yksityisen
linja-autoliikenteen 400 kuskin palkkariitaa. Kuljettajat väittävät lippujen
myynnin lisääntyneen, vaikka "maallikon" mielestä seutulipun luulisi
vaikuttavan päinvastoin.
Paperiliiton, jonka jäsenet ovat ay-liikkeen ehdotonta eliittiä mm. akateemiset
alat selvästi ylittävällä palkkatasollaan, ei juuri nyt kannata tehdä itse
mitään, jos kemianteollisuudessa syntyisi lakko ja jos Tampereen kolmatta
viikkoa kestänyt seutulippuriita lopettaa banaanien ja mandariinien tulon
lisäksi myös puukuljetukset. Olisi typerää uhata lakolla tehtaita, jotka jo
muutenkin seisoisivat.
Tes-rintamalla tapahtuu edelleen myös myönteistä. Esimerkiksi
elintarviketeollisuuden sopimus oli tuiki tärkeä. Työselkkaus olisi katkaissut
koko elintarvikeketjun ja aiheuttanut kansalaisille runsaasti käytännön
hankaluuksia.
Eilen syntyi sopimus sähköalan yksityissektorilla, ja mm. Lapin hiihtosesongin
kannalta junalakon peruuntuminen oli erittäin tärkeä ratkaisu.
Kun maantieliikenne oli ainakin vielä eilen uhattuna moneltakin suunnalta,
sillä bensiininkin saanti on kemianteollisuuden varassa, olisi junien
pysähtyminen ollut todellinen katastrofi. Lentoliikenne tosin voi vielä
aiheuttaa lappilaisillekin viimekeväisen kaltaisen pulan.
Mielenkiintoinen puoli ehkä vaikeaksikin kääntyvässä tilanteessa on myös se,
että SAK:n johto on kovin hiljaa ja patistaa lähinnä työnantajia. Kuitenkin
juuri SAK "sitoutui" Emu-maailmaan, jossa ei ole devalvaatiomahdollisuutta,
jossa inflaatio pidetään matalana, tuetaan työllisyyttä ja vaalitaan vakaata
talouskasvua.
Hieman ironisesti voisi todeta, että Lauri Ihalaisen moittimat työnantajat
yrittävät joten, kuten noudattaa SAK:n ja Paavo Lipposen (sd.) viitoittamaa
emulaista talouspolitiikkaa.
Pohjalaisen mukaan Lipposella oli oikeus tehdä Itävallan boikotointipäätös
Pieni joukko kansanedustajia keskustan Petri Neittaanmäen johdolla pelottelee
pääministeri Paavo Lipposta valtakunnanoikeudella sen takia, että Lipponen
päätti yksin ilman presidenttiä Suomen osallistumisesta EU-maiden boikottiin
Itävaltaa vastaan.
Isyyslomalle siirtyneen pääministerin tuskin tarvitsee
pelätä, mutta jatkuupahan farssi.
Farssin toistaiseksi viimeinen osa on juuri Neittaanmäen yritys saada kymmenen
kansanedustajan allekirjoitus paperiin, jolla juttu saataisiin
perustuslakivaliokunnan käsittelyyn.
Muutamat kansanedustajat, muiden muassa
tavallisesti niin harkitsevainen Aulis Ranta-Muotio, kirjoittivat nimensä
tutkintapyyntöön mutta vetivät sen myöhemmin pois.
Keskustan Tanja Karpela ja Hannu Aho selittivät perääntymistään sillä, etteivät
he olleet lukeneet, mitä allekirjoittivat!
Tämä on lähes uskomatonta. Sen ymmärtää, että jossakin muualla raapustetaan
asiasta tietämättä nimi paperiin, joka työnnetään eteen. Mutta että sama juttu
eduskunnassa. Mikä arvo kansanedustajien nimikirjoituksilla on?
Runsaat kaksi viikkoa voimassa olleen perustuslain 59 pykälä määrää, että
tasavallan presidentin ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa pääministeri
tai tämänkin ollessa estyneenä pääministerin sijaisena toimiva ministeri.
Lipponen selvitti viime viikolla eduskunnalle Itävalta-päätöksen syntyä. Hänen
mukaansa presidentti Martti Ahtisaari oli lentokoneessa matkalla eikä häneen
saatu yhteyttä juuri silloin, kun ratkaisu oli nopeasti tehtävä tammikuun
viimeisenä päivänä.
On kai perusteita sanoa, että jos päätös on tehtävä eikä presidenttiin saada
yhteyttä, niin hän on estynyt. Presidentin tehtäviä hoitaa silloin perustuslain
mukaan pääministeri.
Valtakunta ei voi olla presidentitön sillä aikaa, kun varsinainen presidentti
on tavoittamattomissa. Noloa olisi selittää muille EU-maille kiireisessä
tilanteessa, että meillä ei nyt toistaiseksi ole ketään päätösvaltaista
henkilöä tavoitettavissa.
Mutta perustuslain sinänsä selvästä määräyksestä huolimatta tässä
ajankohtaisessa jutussa on edelleen sijaa jossittelulle ja kysymyksille. Oliko
Itävalta-ratkaisun kiire todellinen? Miksi presidenttiä ei pidetty ajan tasalla
asian valmisteluvaiheissa edellisinä päivinä?
Kansanedustajat, jotka haistavat jupakassa tapahtuneeksi perustuslain
rikkomuksen, ovat ehkä myös sitä mieltä, että myös itse päätös osallistumisesta
Itävallan vastaisiin toimiin oli virhe.
Nykyisen tietämyksen valossa boikottipäätös oli vähintään hätiköity. Mutta sitä
se oli kaikilta EU-mailta yhdessä.
Jos Suomi olisi yksin jäänyt seuraamaan
tilannetta osallistumatta EU-maiden protestiin, me olisimme Euroopasta katsoen
leimautuneet natsisympatioillaan rehvastelleen ja Itävallan hallituksen
muodostamiseen osallistuneen Jörg Haiderin tukijaksi. Sellaista ainakin on
syytä karttaa.
Koonnut: TK
16.3.2000
Muut lehdet -sivulle
|