Pommitettiinko Kiinan suurlähetystöä tarkoituksella?

Visuri: Kosovon sota oli varoittava esimerkki NATO:lle

Valtiotieteen tohtori Pekka Visuri päätyy keskiviikkona julkistettavassa kirjassaan Kosovon sota päinvastaiseen lopputulokseen. Hänen mukaansa Kosovon sodasta tuskin tulee kriisinhallinnan tai "humanitaaristen intervention" myönteistä esimerkkiä.

Todennäköisempää on, että voimankäytön ja sillä uhkaamisen kanssa ollaan vastaisuudessa varovaisempia.

Ilmasota pitkittyi NATO:n arvioimasta muutamasta päivästä kuukausiksi ja oli sekä vaikea että kallis operaatio - puhumattakaan kriisin jälkihoidosta. 50-vuotiaan sotilasliiton päätöksentekokoneisto osoittautui liian suureksi ja byrokraattiseksi.

- Kyllä esimerkiksi Yhdysvalloissa saa ihmeitä tapahtua, että sieltä lähdetään uuteen Kosovon sotaan, Ulkopoliittisessa instituutissa tutkijana työskentelevä Visuri ennustaa.

Jugoslavian pommitusten aloittamisesta tulee perjantaina kuluneeksi tasan vuosi. Sodasta on tarjolla paljon hyvin eritasoista tietoa, mutta syiden sekä seurausten analysointi on vielä alkutekijöissään.

- Ne kriitikkojen ennustukset ovat ainakin toteutuneet, joissa varoitettiin, että eivät nämä pommitukset välttämättä mitään ratkaise, Visuri sanoo

Bosnian jatkosota

Visurin arvion mukaan NATO ei ollut vuosina 1998-99 tilanteen herra ja näyttää siltä, että uhkavaatimuksia esittänyt sotilasliitto ajautui sotaan.

- Pelkistetysti voi sanoa, että ratkaisu sodasta jätettiin (Jugoslavian presidentille Slobodan) Milosevicille.

Tärkeä syy länsimaiden uhkavaatimuslinjan taustalla oli traumaattinen kokemus Bosnia-Hertsegovinan sodasta.

Tuolloin länttä syytettiin päättämättömyydestä ja vitkuttelusta, nyt Kosovosta ei haluttu missään tapauksessa "uutta Bosniaa". Kosovossa taisteltiinkin NATO:n ja Jugoslavian välinen "Bosnian jatkosota", Visuri sanoo.

Toisaalta tapahtumat Kosovossa veivät NATO:a mukanaan. Albaanien UCK:n ja serbijoukkojen yhteenotot kiihtyivät jälleen joulun 1998 tienoilla, mikä johti Yhdysvaltain erityislähettilään Richard Holbrooken ja Milosevicin syksyllä solmiman aselevon murtumiseen.

UCK:lla, joka ei tuntenut olevansa aselevon osapuoli, oli nyt tukenaan lännen Jugoslavialle esittämä uhkavaatimus ilmaiskuista.

Visurin arvion mukaan lokakuussa 1998 solmittu aselepo oli ilmeisesti viimeinen realistinen mahdollisuus saada aikaan neuvotteluratkaisu.

Myöhemmissä neuvotteluissa Rambouillet'ssa serbeille esiteltiin Visurin mukaan jo sellainen paperi, ettei sitä kukaan Jugoslavian johtaja olisi voinut allekirjoittaa, eikä asiasta voitu neuvotella.

Pakolaisvirta antoi lisäpontta sotatoimille

Jälkipolvet muistanevat Kosovon sodasta satojentuhansien albaanipakolaisten loppumattoman virran naapurimaihin.

Visurin mukaan on vaikea sanoa, johtuivatko karkotukset yksinomaan pommituksista vai niiden antamasta tekosyystä.
- Varmaa on kuitenkin se, että ennen pommituksia karkotuksia ei toimeenpantu.

Yksinomaan sotilaallisesti tarkasteltuna karkotuksissa oli serbien kannalta järkeä, ja myös NATO:n olisi täytynyt pystyä ennustamaan ne.

Albaaniväestön joukossa piileskelevät parikymmentätuhatta sissiä kun muodostivat todellisen uhan noin 40 000 serbipoliisille ja -sotilaalle.
- Poliittisesti se oli kuitenkin serbien kannalta virhe. Mielialat kääntyivät serbejä vastaan.

Visurin mukaan NATO:n yllättänyt pakolaisvirta toisaalta myös selkiytti tilannetta NATO:n päämajassa, missä ihmeteltiin jo pari päivää pommitusten aloittamisen jälkeen, että miten tästä eteenpäin. Serbit ainakin antoivat NATO:lle motiivin jatkaa.

Ei vakautta ilman yhteistyötä Jugoslavian kanssa

Kosovon tulevaisuus liittyy Visurin mukaan koko Balkanin alueen ongelmiin.

EU-johtoisen Kaakkois-Euroopan vakaussopimuksen kaltainen koko aluetta koskeva hanke on kannatettava lähestymistapa, jossa on toistaiseksi yksi ammottava puute: Jugoslavia, jonka kautta mm. kaikki tärkeät liikenneyhteydet kulkevat, on jätetty ulkopuolelle.

- Tämä on avainkysymys. Jos Jugoslaviaa ja erityisesti Serbiaa ei saada mukaan, koko alue pysyy sekasortoisena.

Kosovossa runsaslukuisten KFOR-joukkojen tuella toteutettava strategia kansanryhmien yhteiselosta on Visurin mukaan kallein ja vaikein vaihtoehto, jonka onnistuminen on hyvin epävarmaa.

Toinen vaihtoehto olisi rajojen vetäminen albaani- ja serbialueiden välille. Sen estävät poliittiset arvovaltasyyt, eikä ole takuita, että Kosovon jako olisi yhtään helpompi tie. Varmaa on ainostaan se, että tarve pysyvän ratkaisun löytämiselle on kova.

Pommitettiinko Kiinan suurlähetystöä tarkoituksella?

Eräs Kosovon sodan eriskummallisimpia tapauksia oli Kiinan suurlähetystön pommittaminen Belgradissa 7. toukokuuta 1999. Tapaus herätti raivoisan vastalausemyrskyn Kiinassa ja viimeistään nosti Kosovon sodan suurvaltapoliittiseksi kiistaksi.

Visuri kertaa kirjassaan Kosovon sota lehtitietoja, joiden mukaan kyseessä ei ehkä ollutkaan NATO:n ja Yhdysvalain selvityksen mukainen "traaginen erehtyminen" kohteesta.

Tanskalainen Politiken ja brittiläinen The Observer julkaisivat viime lokakuussa yhteisen artikkelin, jonka mukaan lähetystöä pommitettiin tarkoituksella. Syykin oli: lähetystöstä vakoiltiin ja hoidettiin Jugoslavian asevoimien viestiliikennettä.

Mainitut lehtijutut perustuivat useisiin NATO:n sotilaslähteisiin, mm. päämajassa palvelleen kenraalin lausuntoon. Mielenkiintoinen on myös Yhdysvaltain karttapalvelun upseerin tokaisu, jonka mukaan julkisuuteen annettu selitys vanhentuneesta kartasta oli "kirottu valhe".

Lähetystön sijainti kyllä tiedettiin, samoin alkuperäiseksi kohteeksi väitetyn viraston paikka puolen kilometrin päässä.

Visuri mainitsee erikoiseksi yhteensattumaksi myös sen, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA määritti koko sodan aikana vain yhden kohteen, joka sattui olemaan juuri Kiinan suurlähetystö.

Yhdysvalloista varta vasten Eurooppaan tuodusta B-2 -pommikoneesta pudotetut erikoispommitkin sattuivat osumaan juuri siihen osaan rakennusta, jossa lähetystön viestikeskus sijaitsi.

Yhdysvallat on kiistänyt jyrkästi lehtien tiedot, mutta ne ovat pitäneet yhtä ehdottomasti kiinni omasta kannastaan.

STT-IA
24.3.2000

Ulkomaat -sivulle