Ilmastonmuutos kaipaa Kioton sopimusta jämäkämpää jarrua
Ilmastonmuutoksen torjumisen vaikeutta kuvaa se, että kiistellyllä Kioton ilmastosopimuksella nipistetään vain ohut siivu hiilidioksidipitoisuuden kasvusta ilmakehässä. Hiilipäästöjen vähentämistarve on huikean paljon enemmän kuin mihin maailman valtiot ovat halukkaita sitoutumaan.- Todellinen vähennystarve on noin 60 prosenttia koko maailman päästöistä, muistuttaa VTT:ssa tutkimusprofessorina aloittanut Ilkka Savolainen.
Tätä suuruusluokkaa oleva vähennys tarvitaan, jotta päästäisiin Riossa 1992 sovitun ilmastosopimuksen perimmäiseen tavoitteeseen. Sen mukaan pitoisuuksien kasvu on pysäytettävä vaarattomalle tasolle.
Kioton pöytäkirja edellyttää teollisuusmailta, että kasvihuoneilmiötä kiihdyttävien kaasujen päästöt pudotetaan teollisuusmaissa viisi prosenttia vuoden 1990 tason alapuolelle.
Vähennystavoitteista sopimista vaikeuttaa vielä se, että ilmaston lämpenemisen ja toisaalta vähennystoimien seuraukset näkyvät perin hitaasti.
Ilmakehään päästetyn hiilidioksidin lisäpitoisuudet pysyvät ilmakehässä vuosikymmeniä. Poistumisen hitautta Savolainen kuvaa siten, että jos teollisuusmaiden hiilidioksidipäästöt olisivat loppuneet vuonna 1994, lisäpitoisuus ilmakehässä ei putoaisi 2050 mennessä edes puoleen 1990-luvun puolivälin tasosta.
Vähennysurakan jako kangertelee
Savolainen huomauttaa, että kasvihuoneilmiön voimistuminen on ensimmäinen ihmisen aiheuttama maailmanlaajuinen ympäristöongelma. Niinpä ei ole ihme, että ongelman ratkominen on edennyt nihkeästi.
Kioton sopimuksen velvoitteiden täyttäminen vie vuosia, sillä sopimus astuu voimaan vasta sitten kun 55 maata on vahvistanut sen. Johtavat teollisuusmaat, esimerkiksi Euroopan unioni ja Yhdysvallat, eivät ole pöytäkirjaa vahvistaneet.
Kehitysmaat ovat Kioton päästörajoitusvelvoitteiden ulkopuolella, mutta ne yritetään vetää mukaan vähennystalkoisiin.
Teollisuusmaiden päästöt ovat toistaiseksi paljon
suuremmat kuin kehitysmaiden päästöt, mutta
lähivuosikymmeninä kehitysmaiden päästöt
ohittavat selvästi teollisuusmaiden päästöt.
- Jos ilmiötä halutaan rajoittaa, on pakko rajoittaa
myös kehitysmaiden päästöjä, Savolainen sanoo.
Henkeä kohti laskettuna päästöt kehitysmaissa tosin ovat paljon pienemmät kuin teollistuneissa maissa, mikä ei helpota oikeudenmukaisen ratkaisun hakemista.
Kehitysmaat odottavat ongelman aiheuttaneiden teollisuusmaiden laskevan ensin omat päästönsä, ja ne toivovat myös taloudellista ja teknologista apua rikkaammilta mailta.
Teollisuusmaiden vähennysurakkaa helpottaa Itä-Euroopan poliittinen mullistus, joka romahdutti saastuttavan teollisuustuotannon.
Päästökauppa rajallista
Bonnin ilmastokokouksessa Saksassa jatketaan parhaillaan neuvotteluja Kioton tavoitteitta toteuttavista keinoista, ns. Kioton mekanismeista.
Teollisuusmaita, erityisesti Yhdysvaltoja, kiinnostaa päästöoikeuksien hankkiminen ostamalla tai toteuttamalla päästöjen vähenemiseen johtavia hankkeita toisissa maissa, muun muassa kehitysmaissa.
Savolaisen mielestä keinot, joilla päästöjä rajoitetaan siellä missä se on halvinta, ovat perusteltuja. Päästöoikeuksien ostoja ei voi hänen mielestään kuitenkaan jatkaa rajattomasti.
Jos kasvihuonekaasujen päästöjä halutaan todella rajoittaa, velvoitteita pitää Kioton sopimuksen jälkeen tiukentaa, ja siinä tilanteessa päästöoikeuksista alkaa tulla pula.
- Näyttää siltä, että kaupattavan päästöoikeuden hinta tulee aika kalliiksi, sillä kysyntä ylittää tarjonnan, arvioi Savolainen tehtyjen selvitysten perusteella. Päästöjä on siis rajoitettava konkreettisesti myös kotimaassa.
Suomen osuus
Suomikin pyrkii varautumaan päästöoikeuksien ostoon tai projektikohtaisiin toteutuksiin esimerkiksi Baltiassa. Savolaisen mukaan osa kotimaassa toteutettavista vähennyskeinot tulee niin kalliiksi, että yhteistoteutus on osa ratkaisua.
- Suomen tilanteen tekee hankalaksi se, että erilaisten vähennyskeinojen potentiaali on pitkälti käytetty, sanoo Savolainen, joka elokuun alusta nimitettiin VTT Energiaan tutkimaan kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamista ja hallintaa.
Savolaisen arvion mukaan Suomessa pyritään edelleen lisäämään uusiutuvien energialähteiden, kuten bioenergian ja tuulen, osuutta, sekä tehostamaan energiantuotantoa ja käyttöä.
Esimerkiksi teollisuuden energiankulutuksesta noin kolme neljäsosaa on vapaaehtoisten säästösopimusten piirissä.
Suomi voi vielä puristaa yhden merkittävän kasvihuonekaasun, metaanin päästöjä pienemmäksi siten, että vältetään jätteiden sijoittamista kaatopaikoille.
- Ratkaisevinta on energiajärjestelmän muuttaminen niin, että fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenee, korostaa Savolainen.
Suomen tietämys energiateknologiassa ja kiristyvät päästövaatimukset avaavat vientimahdollisuuksia Suomen teollisuudelle, uskoo Savolainen. Tätä kautta Suomi voi myös vaikuttaa maailman laajuiseen päästöjen rajoittamiseen.
STT-IA
5.11.1999
