Muut lehdet

Suomenmaa puolustaa Ahon uudelleenvalintaa

Keskustan puoluevaltuuskunta kokoontuu viikonvaihteessa Mikkeliin mielenkiintoisessa mutta hieman hämmentävässä tilanteessa.

Takana ovat muuten erinomaisesti menneet mutta pettymykseen päättyneet presidentinvaalit. Puolueeseen ja etenkin sen puheenjohtajanaan kohdistuu yhä suuri julkinen mielenkiinto. Lisäksi keskustan puoluekokous on vain kahden kuukauden kuluttua. Silti konserton nuotit tuntuvat olevan hieman hukassa.

Hämmennyksen syynä on ennen muuta puheenjohtaja Esko Ahon Harvardin-matkan saama vastaanotto niin eduskunnassa kuin kansalaistenkin keskuudessa. Keskustan vastustajat ovat tehneet parhaansa, jotta omankin väen ajatukset sekoittuisivat.

Sekä Ahon että keskustan kannalta olisikin hyvä, että asia saataisiin pois päiväjärjestyksestä. Aho on ilmiselvästi halunnut pitää kohun noustua matalaa profiilia. Politiikan tiukasta henkilöitymisestä puoluejohtoon seuraa, että koko keskusta näyttää olevan puolihalvaantuneessa tilassa.

Toivottavasti asiallinen harkinta voittaa poliittiset intohimot, kun Ahon poissaolopyyntöön liittyvää käsittelyä jatketaan eduskunnassa. Ennakkotiedot kertovat, että tämä näyttäisi olevan mahdollista. Epävarmuus säilynee kuitenkin loppuun asti, sillä Ahon poissaolopyynnöllä moralisointi voi olla monelle yksittäiselle kansanedustajalle ylivoimainen houkutus.

Presidentinvaalin jälkeen keskustaväki oli yksimielisesti sitä mieltä, että Ahon pitäisi jatkaa puolueen puheenjohtajana. Erinomaiset vaalitulokset henkilöityivät Ahoon.

Hänen myötään nähtiin keskustan kaataneen sellaisia ennakkoluuloja ja raja-aitoja, jotka ovat tähän asti vaikuttaneet ylivoimaisilta. Ahon katsottiin parhaiten olevan tämän politiikan takuumiehenä tulevaisuuteenkin. Järjestöväki näki konkreettisesti ankaran vaalikamppailun myös jalostaneen Ahoa niin, että hänet voidaan nyt lukea suomalaiseen valtiomiessarjaan.

Nämä perusnäkemykset eivät ole muuttuneet viime viikkojen aikana. Kymmenen kuukauden poissaolo puolueenkin kannalta lisäarvoa antavasta syystä ei ole niin merkittävä asia, että käsityksiä Ahon jatkamisesta puoluejohtajana pitäisi sen takia muuttaa.

Puoluevaltuuskunta keskustelee ehkä myös siitä, miten puolueen johto hoidetaan, jos Aho valitaan jatkamaan puheenjohtajana ja hän toteuttaa Harvardin-hankkeensa. Olisiko valittava peräti väliaikainen puheenjohtaja vai toimisiko joku varapuheenjohtajista sijaisena? Miten varapuheenjohtaja-sijainen pitäisi nimetä?

Erityisen puheenjohtajan sijaisen valitseminen ei ole hyvä ratkaisu. Hänellä olisi vain kymmenen kuukauden mandaatti eikä mitään asemaa ennen tätä eikä sen jälkeen. Puolueen sääntöjenkin valossa menettely voi olla kyseenalainen. On parempi valita normaalissa järjestyksessä puheenjohtaja sekä kolme varapuheenjohtajaa ja nimetä yksi varapuheenjohtajista puheenjohtajan sijaiseksi.

Ahon poissaolo on vain kymmenen kuukauden pituinen. Lupauksensa mukaan hän palaa puheenjohtajan tehtävään ja on valmis johtamaan puoluetta vuoden 2003 eduskuntavaaleihin. Tämä tarkoittaa sitä, että hän toivoo saavansa jatkoa puheenjohtajuudelleen vielä ainakin puoluekokouksessa 2002, ehkä vielä senkin jälkeen.

Jos näitä nuotteja seurataan, puheenjohtajan vaihto ei ole ajankohtainen vuosiin. Tänä syksynä alkava puheenjohtajan sijaisuus ei siten ole perintöprinssin ennakointia. Senkään takia asialle ei tarvitse panna liikaa painoa. Tuskin puoluekokouksen kannattaa äänestää tästä. Sijaiseksi voitaisiin todeta se varapuheenjohtajista, joka saa eniten ääniä, tai sitten asia voidaan jättää puoluehallituksen päätettäväksi.

Ahon on ymmärretty sitoneen halunsa jatkaa puheenjohtajana Harvardin-matkaan. Jos tässä suhteessa tuleekin ongelmia, eikä Aho olekaan käytettävissä puolueen tehtäviin, puolueväen on saatava tästä pian tieto. Keskusta ei ole yhden miehen varassa, vaikka näin näkee väitettävän. Hyvä puheenjohtaja löytyy, vaikka Aho siirtyisi syrjään. Kunnollisen puheenjohtajavaalin järjestäminen vaatii kuitenkin aikaa.

Yhtä tärkeää kuin johtajistovaalit olisi, että keskusta ei jäisi enää tuleen makaamaan. On päästävä taas hyökkäykseen. Tässä tehtävässä tarvitaan nyt ennen muuta puheenjohtaja Ahoa.

Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa rauhanturvalaista

Hallituksen eduskunnalle tekemä esitys rauhanturvalain muuttamisesta näytti saaneen demagogit liikkeelle. Kansanedustaja Jaakko Laakso (vas) halusi ilmeisesti kerätä julkisuuspisteitä väittämällä, että lain muuttaminen johtaa siihen, että Suomi joutuu Naton talutusnuoraan.

Lain muuttamisessa kysymys on siitä, että tilanteet rauhanturvaamistehtävissä ovat muuttuneet. Niin Bosniassa kuin Kosovossa on tullut tilanteita, jossa suomalaisjoukkojen komentaja joutuu kriisialueella tekemään ratkaisuja siitä, voivatko suomalaisjoukot osallistua operaatioihin rikkomatta Suomen lakia.

Kriisialueella toimiva komentaja on nykyisen lain puitteissa kohtuuttoman tilanteen edessä, ja hänelle sälytetty vastuu on liian suuri.

Lakiehdotuksen mukaan päätös suomalaisten rauhanturvaajien osallistumisesta perinteistä rauhanturvaamista laajempaan tehtävään tehdään aina eduskunnassa hallituksen selonteon pohjalta. Näin operaatioon osallistuminen on poliittinen, ei sotilaallinen, päätös. Eduskunnan päätöksen perusteella Suomi joko osallistuu tai ei osallistu ehdotettuun operaatioon.

Hallituksen tekemä esitys selkiyttää tilannetta ja parantaa vastuusuhteita nykyisestä.

Perusratkaisut rauhanturvaoperaatioihin osallistumisesta kuuluvat eduskunnalle. Kriisialueella toimivat joukot voivat sen jälkeen toimia täysivaltaisesti ilman pohdiskelua siitä, missä kulkee raja perinteisen rauhanturvaamisen ja kriisialueella vallitsevan todellisuuden välillä.

Hämeen Sanomien mukaan Prodi taipui Södermanin edessä

EU-komission puheenjohtaja, italialainen Romano Prodi ja Euroopan oikeusasiamies Jakob Söderman sopivat näyttävästi median valokeilassa riitansa. Kaksikko viestitti yhteisellä aamiaisella, että kiista EU:n avoimuudesta on soviteltu pois päiväjärjestyksestä.

Varsin kuumana käyneessä torassa joutui taipumaan Prodi, joka innostui taannoin peräti kysymään, onko Söderman tehtäviensä tasalla eli suomennettuna Prodin mielestä ei ole. Keskiviikkona Prodi kertoi ärsyyntyneensä ainoastaan muutamista Södermanin sanavalinnoista.

Voittajien ja häviäjien julistaminen on kiistassa kuitenkin toisarvoista. EU:n kehittämiseksi avoimuutta kaikin tavoin - toivottavasti! - arvostavaksi yhteisöksi tarvitaan yhteistyötä, ei missään tapauksessa rakentavaa keskustelua väistämättä rajoittavaa jäynää. Sovinnolla Prodi ja Söderman tekivät palveluksen koko EU:lle.

Södermanin kirjoitus haki rajoja EU:n sisäiselle keskustelulle. Mitä EU:ssa pitää sietää? Jopa pääministeri Lipponen sanoi ymmärtävänsä Prodin närkästymisen Södermanin kannanotoista.

Aivan varmasti suomalaiset ovat tottuneet huomattavastikin suorasukaisempaan keskusteluun kuin vaikkapa italialaiset, vaikka Prodi pyrkii toisin väittämään. Kulttuurierojen törmäyksestä syntyvät pelisäännöt, jotka toivottavasti ovat lähellä Suomen keskusteluilmastoa. Asioista on voitava puhua niiden omilla nimillä ilman kaarteluja.

Ilkan mukaan Lipponen on yhä ahtaammalla Itävalta-boikotin kanssa

Presidentti Mauno Koiviston "tervehtimiskielloksi ja öykkäröintipakoksi" luonnehtima Itävalta-boikotti alkaa käydä yhä kiusallisemmaksi pääministeri Paavo Lipposelle (sd). Presidentti Martti Ahtisaaren selän takana Itävalta-päätöksen tehnyt pääministeri on joutunut asiasta oikeuskanslerin tiukkaan kuulusteluun.

Myös poliittisen paineet ovat kasvamassa. Viimeksi torstaina varapääministeri, valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok) hoputti Itävalta-boikotin purkamista. Niinistöä tuki ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd), joka toisti aiemman vaatimuksensa, jonka mukaan boikotista olisi päästävä eroon vielä Portugalin EU-puheenjohtajakaudella, joka päättyy kesäkuun lopussa.

Pääministeri Lipponen on toistuvasti ilmoittanut, että Itävallan boikotti jatkuu niin kauan kun vapauspuolue on maan hallituksessa. Lipponen on eri linjalla kuin presidentti Tarja Halonen, joka on eri yhteyksissä esittänyt toivomuksen, että boikotti voitaisiin purkaa mahdollisimman pian.

Presidentti ei ole sitonut boikotin purkamista Itävallan hallituksen hajoamiseen. Hän on arvostellut päätöstä siitä, ettei siihen liittynyt mallia, miten boikotista päästään eroon. Myös Halonen on toivonut, että päätös boikotin purkamisesta voitaisiin tehdä Portugalin puheenjohtajakaudella.

Ulkoministeri Tuomioja on perännyt nopeaa ratkaisua Itävallan syrjintään, koska se alkaa heikentää koko unionin toimintakykyä. Samaan on viitannut Niinistö.

Asiaan liittyvien sisällöllisten erimielisyyksien lisäksi ongelmaksi on noussut se, missä järjestyksessä ja kuka viime kädessä päättää Itävalta-boikotin purkamisesta. Auki kun on yhä sekin, rikottiinko boikotista päätettäessä perustuslakia.

Oikeuskansleri Paavo Nikula tutkii parhaillaan, toimiko pääministeri Lipponen tammikuun lopussa valtiosäännön mukaisesti päättäessään yksin asiasta. Tuolloin voimassa olleen perustuslain mukaan suhteista ulkovaltoihin määräsi presidentti Ahtisaari, jolle Lipponen kertoi asiasta vasta jälkikäteen. Ahtisaaren tiedetään suuttuneen ohittamisestaan.

Eduskunnalle antamassaan ilmoituksessa Lipponen vähätteli asian valtiosääntöoikeudellista merkitystä määritellessään toimensa "ohjeiksi hallinnolle". Monet valtiosääntöasiantuntijat ovat varsin yksiselitteisesti katsoneet Lipposen ylittäneen valtuutensa, siis rikkoneen perustuslakia.

Maan korkeimman perustuslakia tulkitsevan elimen, eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Ville Itälä (kok) on todennut, että jos kysymyksessä on vain pääministerin ohje, on pohdittava mikä juridinen merkitys sillä ylipäätään on. Eli koko boikotti olisikin vain tyhjänpäiväinen poliittinen kannanotto, joka ei velvoita ketään mihinkään?

Tuomioja on vinoillut Lipposelle, että kun päätös syntyi pikaisesti puhelimitse, sen voisi purkaakin pikaisesti puhelimitse.

Onkin erittäin mielenkiintoista nähdä, mikä on oikeuskanslerin kanta asiaan. Nikula on tivannut Lipposelta muun muassa kirjallisia dokumentteja EU-maiden johtajien välillä käydystä pikadiplomatiasta, ketkä Suomessa asiasta tiesivät sekä miten ja milloin presidentti Ahtisaari vihittiin salassa valmisteltuun päätökseen.

Oikeuskanslerin on syytä antaa tulkintansa nopeasti, koska sillä on merkitystä, miten boikotista päästään nopeasti eroon. Presidentti Halosen mukaan Itävalta-boikotin kaltaiset tapaukset kuuluvat ensi sijassa presidentin toimivaltaan. Kahdenväliset ulkopoliittiset suhteet ovat hänen mukaansa "presidenttipainotteiset". Lausuntoa on tulkittu, ettei presidentti pidä boikottia ensisijaisesti EU-asiana, joissa tahtipuikkoa heiluttaa pääministeri.

Lipposen omavaltaisia toimia on puolusteltu sillä, että boikotilla sinänsä ajetaan hyvää asiaa. Perustelu ontuu entistä enemmän, jos oikeuskansleri toteaa pääministerin boikotista päättäessään rikkoneen lakia. Lipposen vastustama Itävallan hallitus kun on sentään muodostettu laillisessa järjestyksessä. Päättäjien mielivalta ja laeista piittaamattomuus on yleensä mielletty diktatuureihin kuuluvaksi ilmiöksi, ei demokratioihin.

Kainuun Sanomat kirjoittaa, että keskustan pakka on pahasti sekaisin

Presidentinvaalien hyvän menestyksen piti siivittää keskusta voitokkaissa tunnelmissa kunnallisvaaleihin. Esko Ahon kaavailut lähteä vajaaksi vuodeksi Harvardin yliopistoon ovat kuitenkin sekoittaneet puolueen pasmat täysin.

Aho on ilmoittanut haluavansa jatkaa puheenjohtajana myös luentovapaansa ajan. Lisäksi hän on valmis luotsaamaan puolueensa vuoden 2003 eduskuntavaaleihin. Mutta puoluetta on vaikea ohjailla rapakon takaa. Käytännön vetovastuu pitäisi siis siirtää jollekulle muulle.

Tilanne olisi edes hivenen selkeämpi, jos eduskunta olisi myöntänyt Aholle vapaata Arkadianmäen töistä. Se ei kuitenkaan sopinut varsinkaan niille, joiden luulisi olevan pelkästään iloisia siitä, ettei oppositiojohtaja ole kiskomassa puolueensa vaalivankkureita. Keskustassa kysellään nyt hämmentyneinä, aikooko Aho lähteä, vaikkei lupaa saisikaan.

Ehdokkaita sijaisiksi ja varapuheenjohtajiksi on ilmaantunut enemmän kuin tarpeeksi. Ei ihme, että europarlamentaarikko Mikko Pesälä ehdotti leipäkonetta yllätyspalkinnoksi kolmannellekymmenennelle varapuheenjohtajaksi ilmoittautuvalle.

Tarjokkaiden runsaus kielii paitsi hämmennyksestä myös siitä, että Aho on ollut puolueensa kärjessä niin ylivertainen, ettei seuraajaehdokkaita ole tosissaan edes tohdittu miettiä. Sama vaiva on kaikilla kolmella suurella puolueella. Keskustalla se vain on nyt akuutti.

Puolueen säännöt kävelevät monia tähänastisia kaavailuja vastaan. Esimerkiksi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen on ilmoittanut, että hän voi ryhtyä vt. puheenjohtajaksi, mutta ei havittele varapuheenjohtajuutta. Sellaista järjestelyä keskustan pykälät eivät kuitenkaan tunne.

Komissaari Erkki Liikasen kabinettipäällikkö Olli Rehn taas ei ole kiinnostunut varapuheenjohtajuudesta, mutta hän on valmis ehdokkaaksi, jos Aho luopuu kokonaan.

Sählinki on nostattanut kentällä yhä enemmän napinaa. Satakunnan piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Kalli kehotti eilisessä Iltalehdessä puolueettaan hylkäämään Ahon jatkoajan ja valitsemaan puolueelle uuden puheenjohtajan parin kuukauden kuluttua pidettävässä Kuopion kokouksessa. Kalli ei mainitse nimiä, mutta hänen perustelunsa viittaavat selkeästi Olli Rehnin suuntaan.

Sirkka-Liisa Anttila on luvannut luovuttaa varajohtajan paikkansa nuoremmalle naiselle. Kuhmolainen kansanedustaja Paula Lehtomäki tuoreuttaisi oivasti puolueen julkikuvaa.

Keskusta joutuu johtajakuvioita selvitellessään näet tarkasti miettimään, mihin se tähtää. Turvalliseksi koettuja, puoluetta kauan palvelleita ja kykynsä näyttäneitä on johtoon runsaasti tarjolla. Mutta jos puolue mielii nuorentua ja saada uusia kannattajia, se joutuu ottamaan rohkean loikan tuntemattomaan.

Karjalainen kaipaa ylioppilasradikalismia

Yliopistojen resurssipula on ollut viime aikoina monin tavoin esillä julkisuudessa. Huomiota on kuitenkin herättänyt opiskelijoiden pysyttely hyvin vaitonaisina, vaikka juuri heitä yliopistojen ongelmat viime kädessä ja nimenomaan koskevat.

Toissa päivänä rehtorien hätähuutoon sitten yhtyivät kaikki yliopistoissa eri tavoin työtä tekevät. Yhteisessä julkilausumassa vaaditaan yliopistojen perusrahoituksen nostamista niin, että kymmenen vuoden aikana syntynyt neljänneksen vajaus saataisiin kurottua umpeen. Lisätarve on suuri, peräti 1 200 miljoonaa markkaa.

Yliopisto-opiskelijoihin on totuttu yhdistämään sellaisia määreitä kuin "radikaali" tai "isänmaan toivo". Vanhoja aikoja haikailevat muistavat hyvin ylioppilaiden aktiivisuuden yhteiskunnallisissa asioissa, koskivatpa ne sitten omaa yliopistoa tai globaaleja ongelmia.

Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n ja yliopistojen ylioppilaskuntien ulkoinen profiili on kuitenkin noista ajoista madaltunut, ja niiden työ on nykyisin piiloon jäävää sisäistä vaikuttamista. Entisinkin eväin saataisiin ehkä enemmän aikaa, jos näkyvyyttä lisättäisiin.

Epäpoliittisuuden, koulumaisuuden ja yksilökeskeisyyden esiinmarssi on johtanut siihen, että opiskelijaliike ei ole kyennyt enää aikoihin entisenlaisiin voimannäyttöihin. Yksinkertaisesti valtaosaa opiskelijoista ei kiinnosta yhteiskunnallinen vallankäyttö, vaan he tähtäävät putkinäköisesti omaan päämääräänsä tarjolla olevien kurssien viitoittamaa tietä. Mahdollisuuksista tieteen tekemiseen ei silloin jakseta kantaa huolta.

Yliopistojen resurssien romahduksen luulisi olevan riittävän lähellä myös jokaisen opiskelijan omaa napaa, jotta se nostaisi uudelleen henkiin ylioppilasradikalismin. Se hyödyttäisi paitsi opiskelijoita ja yliopistoja myös koko yhteiskuntaa.

Koonnut: TK

Muut lehdet -sivulle