Euroaika luo uudet ehdot tulopolitiikalle
Suomen rahana on jo kohta kaksi vuotta ollut yhteisvaluutta euro - sen fyysinen ilmentymä markka tosin jatkaa olemassaoloaan vielä vajaat puolitoista vuotta.Kansalaisten on vaikea mieltää nykytilannetta uudeksi olotilaksi, ainakaan kunnes euron setelit ja kolikot konkreettisesti korvaavat markat ja pennit.
Talouspolitiikan kannalta Suomi on Euroopan talous- rahaliiton Emun täysivaltainen jäsen, joten yhteisen rahapolitiikan reunaehdot koskevat niin finanssi- kuin tulopolitiikkaakin.
Euron arvo on aloituksensa jälkeen heikentynyt roimasti. Yhdysvaltain uskomattoman pitkään kestänyt talouskasvu ja maan sijoitusnäkymien houkuttelevuus ovat ylläpitäneet dollarin vahvuutta. Talouden perustekijät eivät välttämättä tue dollaria pidemmällä ajanjaksolla.
Yhdysvaltain vaihtotaseen vaje on kasvanut ennätyksellisen suureksi. Pääosin eurooppalaiset ja japanilaiset sijoittajat rahoittavat maan säästämisen ja investointien välistä alijäämää.
Niin kauan kuin amerikkalaisten sijoitusten odotettu tuotto on nykyisillä kurssisuhteilla riittävää, vaje on helppo rahoittaa.
Jos odotukset ja tunnusluvut joskus muuttuvat, jonkin täytyy antaa periksi: valuutan vaihtokurssi on aina yksi ensimmäisistä sopeutuskandidaateista.
Vaikka Yhdysvallat on suhteellisen suljettu talous, ylivahva dollari hankaloittaa jo nyt monien vientiyritysten kilpailuasemaa.
Hintatasojen vertailuun perustuvien laskelmien perusteella esimerkiksi OECD:n mukaan euron aliarvostus on tällä hetkellä parikymmentä prosenttia suhteessa dollariin.
Talouden ennakoinnin kannalta on kuitenkin hankalaa, että suurienkin epätasapainotilojen korjaantuminen vie valuuttamarkkinoilla yleensä useita vuosia.
1980-luvun valuuttaliikkeiden opetuksena kuitenkin on, että kelluvien valuuttakurssien oloissa kurssit voivat pitkäänkin vaellella kauas tasapainoarvoistaan, ja korjausliikkeet voivat lopulta olla äkkinäisiä ja rajuja.
Tämän vuoksi nykyistä euron heikkoutta ei voi pitää pysyvänä olotilana eikä Euroopan kilpailukykyä voi rakentaa sen varaan.
Suomi on erityisen herkkä dollarin ja euron suhteelle, sillä ulkomaankauppamme rakenne eroaa muista euromaista: kaksi kolmasosaa viennistämme suuntautuu euromaiden ulkopuolelle.
Kilpailukykymme heikkenemässä
Suomen painoarvo Euroopan keskuspankin rahapolitiikan päätöksenteossa on väistämättä pieni. Yhteinen rahapolitiikka ei aina ja kaikissa oloissa ole juuri meidän tilanteeseemme sopivaa.
Toisaalta yhteinen rahapolitiikka rajoittaa pitkän ajan inflaation ja korot samoiksi kuin euromaissa keskimäärin.
Vaikka aika ajoin inflaatiomme on euromaiden keskiarvojen ylä- tai alapuolella, niin ajan mittaan se tasoittuu samalle tasolle. Myös kustannuskehityksemme tulee sopeuttaa euromaiden vastaavaan.
Suomen työvoimakustannukset kasvavat tänä vuonna noin 4 prosenttia, kun euroalueella työkustannusten arvioidaan nousevan noin kolme prosenttia.
Euroalueen ydinmaissa kustannusten nousu jää alle keskiarvon lukuun ottamatta Ranskaa, missä työajan lyhennysohjelma nostaa työtuntia kohden laskettuja kustannuksia erityisen paljon.
Nopeamman palkkakehityksen lisäksi Suomen tuottavuuskasvu on ollut EMU-maiden keskiarvoa parempaa, mutta tämä on lähes yksinomaan sähkö- ja elektroniikkateollisuutemme poikkeuksellisen hyvän kehityksen ansiota.
Keskeisimmän vertailuryhmämme eli EMU-maiden joukossa kilpailukykymme onkin lähtenyt heikkenemään, kun vertailutiedot puhdistetaan sähkö- ja elektroniikkateollisuuden vaikutuksista. EMU-ajan ensimmäinen palkkaratkaisu oli liian kallis ja korjausliike olisi siksi tarpeen.
EMU-maiden työvoimakustannusten nousun arvioidaan olevan ensi vuonna keskimäärin noin 3 prosenttia, tai jopa hieman alle sen.
Suomessa palkat puolestaan nousevat palkkaperinnön ja varovaisen liukuma-arvion perusteella 1-1,5 prosenttia ilman uusia sopimuskorotuksiakaan. Tästä muodostuu se pelikenttä, jossa liikutaan, mikäli EMU-jäsenyytemme vaatimukset ja reunaehdot otetaan tosissaan.
Indeksiehdot haamuja menneestä
Öljyhintojen nousu ja euron heikkous ovat kiihdyttäneet inflaatiota tänä vuonna, mutta mikäli omatekoista kustannuskierrettä ei itse auteta alkuun, inflaation painuminen parin prosentin tuntumaan ei tuoreiden arvioiden mukaan ole ensi vuonna vaikeaa.
1970-luvun öljyshokkeja seuranneen maailmanlaajuisen taantumakauden toistuminen ei öljyhintojen pysyessä nykytasollakaan ole kovin todennäköistä.
Tähän on kaksi syytä. Yhtäältä maailmantalouden öljyriippuvuus on huomattavasti aiempaa vähäisempää.
Toisaalta 1970- ja 1980-luvuilla eri maihin oli luotu kattavat indeksiehtojen verkostot, jotka vääjäämättä johtivat inflaation ja taantuman tuhoisaan yhdistelmään. Sittemmin nämä inflaatioautomaatit on onnistuttu hävittämään liki kaikista sivistysmaista.
Tulosopimuksiin liitettävät indeksiehdot - talouden moninaisuuden kieltävistä ansiokehityslausekkeista puhumattakaan - eivät yksinkertaisesti kuulu nykyaikaan.
Paitsi että ne ovat turhia ja antavat vääriä signaaleja talouteen, pahimmillaan ne ovat vaarallisia pitkän ajan työllisyys- ja kasvutavoitteiden kannalta.
JUSSI MUSTONEN
27.10.2000
Kirjoittaja on Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton TT:n talouspolitiikkasektorin johtaja.
