Vanhat haamut kummittelevat Venäjällä
Venäjä on niin suuri maa, että sinne mahtuu monenlaisia mielipiteitä. Myös Suomesta ja suomalaisista.Pietarissa ilmestyvä Novosti Leningradskoi Oblasti -lehti julkaisi hiljattain artikkelin, jossa väitettiin Suomen hyysäävän tshetsheenisissejä. Kirjoituksen mukaan Suomi toimii haavoittuneiden islamilaisten terroristien lepopaikkana ja tukikohtana.
Poskettomia väitteitä tarjoilevan artikkelin kirjoittaja on "S. Petrov". Nimi tuo mieleen neuvostoaikaisen NKP:n keskuskomitean Suomen-asioiden tuntijan V.G. Fjodorovin, joka kirjoitti Vladimir Petrovin salanimellä.
Hänen tunnetuimpia kirjojaan on Neuvosto-Viron ja Suomen oloja vertaileva Kaksi rantaa - kaksi elämäntapaa -kirja. Kuten eräät muistavat, kyseisessä teoksessa todettiin suomalaisten elintason olevan merkittävästi heikompi kuin virolaisten.
Suomen roolista tshetsheenisissien tukikohtana kirjoittelevan S. Petrovin mukaan maamme poliitikot ja oikeistoradikaalit järjestöt vetävät yhtä köyttä. Niin virallinen kuin epävirallinenkin Suomi halajavat sotaa Venäjän kanssa.
Uuden sodan kannalla on erityisesti Karjalan Liitto, "kymmenine tuhansine jäsenineen". Liiton "johtaja Seppo Lehto" esitellään "valloitetun alueen marsalkkana" ja Suomessa olevien Venäjän kansalaisten "huligaanimaisena" häiritsijänä.
Suunnitelmissa "Suur-Suomi"
Tshetsheenikapinallisten avustaminen merkitsee kirjoittajan mukaan uutta vaihetta Suomen sotavalmisteluissa. Petrov sanoo tietävänsä, että tämä tapahtuu täysin Suomen salaisen palvelun ja hallituksen tuella.
Ja ettei tilanteesta puuttuisi dramatiikkaa, Petrovin mielestä suomalaiset revansistit suunnittelevat tshetsheenien kokemusten perusteella sodan aloittamista, toista rintamaa Venäjää vastaan.
Tässä asetelmassa vahhabiitit ja suomalaiset "kuumakallet" ovat samassa veneessä: suomalaiset pyrkivät saamaan takaisin niin sanotut "menetetyt alueet".
Suomalaisten oveluus ja kavaluus ilmenee Petrovin mukaan siinäkin, että he ovat sijoittaneet rahaa viipurilaisiin yhtiöihin ja levittelevät propagandaansa "radioasema Saiman kautta".
Suomalaiset juonivat myös viime vuonna painettuun Leningradin alueen karttaan suomalaisia nimiä. Kaikkialla suomalaisten toiminnassa näyttää leijuvan salaliiton ja vehkeilyn haju.
Petrov päättää tarinansa keksintöön siitä, että suomalaisten päämäärät ovat nyt yleisesti tunnettuja. Ne perustuvat sodan aikaisiin suunnitelmiin "Suur-Suomesta", johon olisi liitetty Karjala, Arkangel, Murmansk, Itä-Karjala, Komin tasavalta ja "jopa Udmurtia", kuten Petrov kauhistelee.
Petrov kysyy lopuksi lukijoiltaan, onko venäläisillä voimaa ja miehuullisuutta vastustaa suomalaisten lahjuksia ja puolustaa Venäjän alueellista koskemattomuutta.
Kyseisen artikkelin silmäily ja sen fantastisten ajatusten lukeminen tietysti vain piristää tutkijan työpäivää. Tekstin julkaissut lehti ei nimittäin edusta venäläisen median valtavirtaa. Petrovin vainoharhat eivät myöskään kuvasta Venäjän virallista mielipidettä. Siitä huolimatta on tietysti ikävä, että tällaisia juttuja painetaan.
Vanha polvi eksyksissä
Kun olen esitellyt Petrovin artikkelin kaltaisia juttuja venäläisille tutkijakollegoille, he ovat vain kohautelleet olkapäitään - Venäjällähän on nykyään mielipiteenvapaus. Toisaalta itänaapurin nykyinen alennustila voi herättää ajatuksia siitä, että jotkut haluaisivat käyttää tätä heikkoutta hyväkseen.
Ja kuten monessa yhteydessä on tullut sanotuksi: "Vanha sukupolvi elää vielä muistoissaan". Tämä toteamus pitää varmasti paikkansa. Entinen stalinistinen maailmankuva on joutunut kovalle koetukselle. Niinpä vanhempi sukupolvi on hämmentynyt ja paluu entisiin kylmän sodan viholliskuviin on turvallista pakoa arjesta.
Kuinka sitten ymmärtää Venäjää? Ehkä mukaillen vanhaa ranskalaista valtiomiestä Talleyrandia voisi todeta, että naapurimaan historian kirjoittaminen on liian tärkeä asia uskottavaksi fanaatikoille, poliitikoille tai doktrinääreille.
Toisaalta myös vaikeista asioista on voitava puhua ja kaikenlainen ennakkosensuuri sekä hokemat siitä, että "tässä vaikeassa tilanteessa ei pidä provosoida", on heitettävä pois. Eihän kukaan vaadi meteorologiakaan tapettavaksi kuluneen kesän säästä, vaikka se ei miellyttänytkään.
Suomen ja Venäjän väliset suhteet ovat jo niin hyvällä tasolla, että myös vaikeista asioista voidaan puhua. Tästä myös maidemme presidentit Tarja Halonen ja Vladimir Putin olivat ilmeisesti samaa mieltä Halosen valtiovierailun aikana.
ARTO LUUKKANEN
27.10.2000
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston Renvall-instituutin dosentti.
