BACK




Talous




Työvoimakoulutus työllistää, muttei merkittävästi

Eräs valtion tarjoama työllistämistä helpottava toimi on työvoimakoulutus. Työllisyyspolitiikan slangissa se kuuluu ns. aktiivisten työllisyyspoliittisten toimenpiteiden piiriin. Kuinka aktiivisesti se sitten työllistää?

Aluebarometri: Kehitysnäkymät huonontuneet

Alueiden yleiset kehitysnäkymät ovat huonontuneet syksystä. Alkutuotantokunnissa näkymät ovat edelleen synkimmät. Eniten on kuitenkin heikentynyt teollisuuskeskusten tulevaisuus, vaikka näiden kuntien näkymät ovat edelleen suurten keskusten ja esikaupunkikuntien ohella maan parhaimmat.

Markkoja ei tarvitse poistaa kaikista laeista

Siirtyminen markoista euroihin selviää ilman että kaikki lait, joissa markka mainitaan säädetään uudelleen. Valtiovarainministeriön EMU-projektin johtaja Rauno Niinimäki sanoi keskiviikkona, että siirtymään liittyvä lakisuma on osoittautumassa pelättyä helpommaksi.

EMU-hämmennys jatkuu

Ranskan toiveet saada lisäaikaa yhteisen rahan tueksi sovitun vakaus- ja kasvusopimuksen täydentämiseen hämmentää pahasti jo entuudestaan sotkuista keskustelua EMU:n aikataulun pitävyydestä, vaikka myös Ranska ilmoitti sitoutuvansa viemään EMU:a eteenpäin aikataulun mukaan.

Viikon EMU-puheet

Taloustutkijat: EMU:n tavoitteita uusiksi. Lipponen: Suomi voi tukea Ranskaa EMU:n vakaussopimuksessa. EU-ministerit: EMU syntyy ajallaan. Vihreiden EMU-kanta avoin. Alho: Vakaussopimuksen rinnalle kasvusopimus.

OECD huolestunut maataloustukien kustannuksista

OECD arvioi, että rikkaiden maiden maatalouden tukijärjestelmien kustannukset nousevat lähitulevaisuudessa, jos tukijärjestelmiä ei uudisteta.

Verovelka ei pienennä yrittäjän pääomatulon määrää

Viikon verovinkki

Viikon varrelta - taloutta lyhyesti

Lipponen ei menettänyt toivoa palkkamaltin jatkumisesta. Valtionvelkaa jo lähes 83 000 mk asukasta kohden. Suomen hintataso on edelleen korkea.

Talousennusteet vuosille 1996 ja 1997

Tällä sivulla seurataan valtiovarainministeriön ja kolmen taloustutkimuslaitoksen (ETLA, PTT ja Palkansaajien tutkimuslaitos) ennusteita Suomen talouden kehityksestä.